Kysyimme kurssilaisiltamme, miksi he päätyivät valitsemaan juuri meidän kurssimme.
Tässä saamiamme vastauksia:
💬Jotta saan varmuutta sisään pääsyyn.
💬Kuulin kaverilta että se oli hyvä.
💬Kaverini suositteli sitä minulle
💬Paljon harjoitustehtäviä.
💬Tutkin palveluntarjoajia ja tämä vaikutti parhaalta omaan aikatauluuni
💬Vaikutti hyvältä.
💬Tuli ensimmäisenä vastaan ja vaikutti todella pätevältä:)
💬Pääsen harjoitelemaan kokeeseen monipuolisilla tehtävillä.
💬Koska en ole ennen ollut pääsykokeessa niin halusin valmistautua
💬helppokäyttöinen
💬Olen kuullut ja nähnyt siitä eniten positiivista
💬Ystäväni suositteli tätä, pääsi itse opiskelemaan ammattikorkeakouluun tämän kurssin avulla. Olen itsekkin valmis tekemään töitä sen eteen, että pääsisin opiskelemaan insinööriksi.
💬Löytyi helposti ja oli hyvän olonen.
💬vaikutti laadukkaimmalta kurssilta, eikä pelkkä itseopiskelu riittänyt.
💬pääsee seuraamaan liveopetusta, eikä kaikki oli yksin opiskeltavaa.
💬Löyty hyvä ja kattava paketti ja hinta kohdillaan alennuksen kanssa
💬koska se on mielestäni paras ja kattavin
💬Vanhempani suosittelivat Valmennuskeskusta, sillä heistä molemmat olivat käyneet teidän kursseilla.
💬Opettajat, opetuksen ajankohta ja opetusmateriaalit kuulosti omaan korvaan hyvältä.
💬Kurssin kuvailu vaikutti lupaavalta ja sopivalta.
💬Opiskeluistani on sen verran pitkä aika, että vaatii kertausta.
💬Haen ensimmäistä kertaa ja tämä vaikutti parhaalta vaihtoehdolta.
💬Uskon että valmennus kurssi antaa minulle enemmän varmuutta ja osaan pysyä paremmin aikataulussa.
💬Tämä oli hyvä kurssi 3 vuotta sitten.
💬kuullu, että tarpeeksi kattava ja hyvä auttaakseni minua opiskelemaan pääsykokeeseen paremmin
💬Kuulin tuttavalta, että kurssi oli auttanut häntä.
💬Haluan varmistaa pääsyn kouluun.
💬ollut aijemmin ja hyvä
💬Olen kuullut kaverilta tästä ja tähän kuului opetusta.
💬Kattava kurssimateriaali ja laaja opetus, hyvä aikataulu.
💬Vaikutti kattavalta.
💬Kuulin tästä kurssista paljon hyvää.
💬Koetta, että Valmennuskurssilla on ammattitaitoiset opettajat.
💬Näytti luotettavalta ja osaavalta palveluntarjoalta
💬tarvitsisin jonkinlaista aikataulutustaa, jotta jaksaisin opiskella
💬Koen, että kurssin sisältö on hyvä
💬Tiesin entuudestaan ja hinta
💬Olin tyytyväinen edelliseen kurssiin.
💬Koska olen huomannut, että viime vuonna oppimisessani tapahtui jo kehitystä, vaikka en opiskelupaikkaa syksyllä saanutkaan.