Tehokkaita opiskeluvinkkejä!
Pääsykokeiden luku-urakkaan valmistautuminen on alkanut. Lisäksi moni saattaa kaivata opiskeluvinkkejä myös ihan perusopiskeluarkeen. Tässä postauksessa jaan 5 tehokasta vinkkiä opiskeluun.
1. Opiskelutreffit / lukupiirit
Suosittelen erittäin lämpimästi kaikenlaisten opiskelutreffien sopimista. Opiskelupaikka voi olla jonkun kotona, kahvilassa, kirjastossa, Zoomissa… kunhan se soveltuu opiskeluun. Voitte opiskella yhdessä samaa aihetta lukupiiri-tyylisesti tai sitten edistää jokainen omia opiskeluitanne, mutta samassa paikassa olemalla voitte silti saada vertaistukea toisiltanne ja opiskelusta tulee näin motivoituneempaa. Mikäli opiskelette samaa aihetta, on kaikista hedelmällisintä tehdä sitä paikassa, jossa keskustelu on myös sallittua, sillä keskustelemalla lukemastanne aiheesta syvennätte oppimista entisestään. Parviäly ja ryhmäpaine käyttöön 😉
2. Pomodoro-tekniikan käyttäminen
Pomodoro-tekniikka tarkoittaa seuraavanlaista sykliä: 25 min opiskelua, jonka perään 5 minuutin tauko. Tämän jälkeen sykli alkaa alusta. Syklejä voi suorittaa niin monta kuin haluaa, mutta jo esimerkiksi 5 täyden pomodoro-kierroksen aikana tehokasta opiskeluaikaa kertyy jo yli 2 tuntia. Tähän löytyy oiva työkalu netistä (Tomato Timer), joka kellottaa suoraan opiskelusyklit ja tauot. 5 minuutin tauko on oiva aika nousta jaloittelemaan, hörppää vettä ja ennen kaikkea tuulettaa aivoja, — kellotuksen avulla tauko ei kuitenkaan veny liian pitkäksi vaan pysyy napakkana ja tehokkaana.
Ekstravinkki! 1. ja 2. vinkkien yhdistäminen on ainakin oman kokemuksen perusteella todella tehokas kombo: välillä kavereiden kanssa opiskellessa juoruilu vie voiton opiskelusta, mutta Pomodoro-tekniikkaa hyödyntämällä saatte hyvän aikataulutuksen opiskeluun. 25 minuuttia tehokasta opiskelua, ja sitten 5 minuutin juoruilupätkä, joka tuntuu silloin ansaittuakin ansaitummalta!
3. Muistiinpanojen tekeminen käsin
Muistiinpanoja kannattaa tehdä käsin opiskeltavasta asiasta. Mikäli teet käsin muistiinpanoja esimerkiksi luennon aikana, se auttaa sinua keskittymään luennonaiheeseen ja pitää sinut aktiivisena luennon aikana. Myös kirjasta pänttäämisen jälkeen on hyvä idea nappaa kynä ja paperi käteen, ja raapustaa esimerkiksi jonkinlainen ajatuskartta lukemastasi asiasta. Toki tietokoneellekin voi muistiinpanoja tehdä, mutta tutkimustulosten mukaan oppiminen on kaikista tehokkainta, mikäli muistiinpanoja tekee käsin.
4. Itse keksityt kysymykset
Kannattaa kirjoittaa itse keksittyjä kysymyksiä opiskelumateriaalista. Tämä perustuu siihen, että kysymyksiä muotoillessa sisäistää hyvin opiskeltavia asioita, sillä silloin joutuu niitä prosessoimaan uudella tavalla. Kysymysten keksimisen jälkeen kannattaa vastata niihin. Tällaisesta ”kysymys & vastaus” -materiaalista saa myös hyvän kertausmateriaalin itselleen olennaisimmista asioista, jonka voi lukaista vaikka tenttiä edeltävänä iltana.
5. Ääneen luku ja nauhoittaminen
Mikäli sinun on opiskeltava esimerkiksi joitain tutkimusartikkeleita tai muutamia hieman lyhyempiä aineistoja (lyhyempi kuin kirja esimerkiksi) yksityiskohtaisesti, on kannattavaa nauhoittaa kyseinen aineisto ääneen luettuna itselleen esimerkiksi puhelimeen jonkin äänitesovelluksen avulla. Tämän jälkeen voit aina kuunnella itse tekemiäsi äänitteitä vaikkapa kävellessäsi, bussimatkalla, tiskatessa…. ja voit tehdä sen ihan niin monta kertaa kuin haluat! 😉
+++ Muista myös palautuminen! Voit lukea kirjoittamani postauksen aiheesta täältä.
Kannustan rohkeasti kokeilemaan ainakin yhtä näistä vinkeistä, mikäli se oli uusi idea sinulle. Tsemppiä opiskeluun!!
-Katri