Oikeustiede  •  30.03.2022

Opiskeluaikataulun ja lukusuunnitelman laatiminen

Edellisessä kirjoituksessani käsittelin sitä, miten aion valmistautua kokonaisuudessaan pääsykoekevääseen. Esimerkiksi, miten järjestän työt ja arjen tilanteeseen sopivaksi. Nyt haluan kuitenkin käsitellä yksityiskohtaisemmin aikaa, kun valintakoekirjallisuus on julki eli niin sanottua ”the lukukuukautta” ennen pääsykoetta. Valintakoekirjallisuus julkaistaan 21.4 ja itse pääsykoe on 23.5. Lukupäiviä kertyy näin huikeat 32 eli kaikki suunnittelu ja valmistelu kannattaa tehdä etukäteen.

Rehellisesti sanoen olen itse henkilökohtaisesti maailman huonoin rakentamaan kyseiselle kuukaudelle minkäänlaista rutiinia. Kaksi hakukevättä takana ja molemmilla kerroilla lukuajat on vaihdellut ympäri vuorokautta ja rytmitys on ollut hukassa. Tähän täytyy nyt tehdä kuitenkin muutos. Nyt käsitelläänkin lukusuunnitelman ja opiskeluaikataulun tekemistä, sillä niitä on hyvä suunnitella jo etukäteen.

Opiskeluaikataulu

21.4 – 23.5 välillä opiskelu tulee olemaan läsnä arjessa enemmän kuin koskaan. Niin kuin edellisessä kirjoituksessani kerroin, kannattaa kaikki ylimääräinen karsia elämästä tuolloin pois. Pelkkää lukemista kyseinen aika ei kuitenkaan tule olemaan, sillä myös palautumiselle pitää jättää aikaa. Omaa opiskeluaikataulua miettiessä kannattaa ottaa huomioon aika, jolloin sinä itse olet virkeimmilläsi ja tekeminen on tehokasta. Tämän lisäksi pakolliset menot tulee sisällyttää aikatauluun.

Itse olen kamppaillut edellisinä vuosina saman ongelman kanssa ja se on se, että pysyn ns. lukutilassa ympäri vuorokauden. En ole aikatauluttanut tekemistä ollenkaan, vaan olen aamusta iltaan viettänyt naama kiinni kirjoissa. Jokainen tauko on tuntunut vastenmieliseltä ja ahdistavalta. Nyt aion luoda tarkan rutiinin ja aikataulun lukemiselle, jotta sen ulkopuolinen aika tuntuisi oikeasti ansaitulta palautumiselta.

Suunnittelemani aikataulu olisi seuraavanlainen:

  • Klo 8 Herätys
  • Klo 9 Aloitan lukemisen
  • Klo 18-19 Lopetan lukemisen
  • Klo 19 -> Palautuminen

Välissä tietysti ruokatauko sekä lyhyemmät tauot. 

Opiskelupiste

Opiskelupiste ei varsinaisesti kuulu aikatauluttamiseen, mutta koen sen olevan iso tekijä suunnittelussa. Oppimisen kannalta on tärkeää löytää itselle mieluinen paikka opiskella. Kun opiskelin ylioppilaskirjoituksiin vuonna 2018, niin opiskelupaikkana toimi kirjasto. Pääsykoekevääni on kuitenkin ajoittunut aikaan, kun korona on pitänyt kirjastot kiinni, joten se ei ole ollut vaihtoehto. Nyt kirjastot ovat auki ja aion ehdottomasti hyödyntää niitä. Kotona opiskellessa huomaan helposti tekeväni kaikkea muuta kuten esimerkiksi siivoamista. Kun päivät opiskelee kirjastossa, voi illalla rentoutuminen olla helpompaa kotona toisessa ympäristössä.

Lukusuunnitelma

Lukusuunnitelman rakentaminen on kaikkein vaikeinta ja siihen ulkoisten tekijöiden vaikutus on valtava. Ensimmäisenä hakuvuonna stressasin pääsykokeita enemmän sitä, olenko lukenut varmasti yhtä paljon kuin muut. Tähän ei pidä sortua ja pitää muistaa se, että jokainen on yksilö.

Itse olen hidas lukija, mutta nopea oppija ja en usko kirjojen lukukertojen antavan itselleni sen suurempaa lisäarvoa. Kerran minulle sanottiin, että jos et lue kirjoja vähintään 5 kertaa läpi, et tule pääsemään sisään. En kuitenkaan usko koulupaikan jääneen sen takia saamatta, vaikka kirjoja en niin monesti läpi lukenutkaan. Tähän sopii loistavasti sanonta: ”Ei se määrä vaan se laatu”.

Lukusuunnitelmaa tehdessä olen kirjoittanut ylös, missä järjestyksessä kyseiset kirjat luen, mitkä kappaleet luen milloinkin ja milloin esimerkiksi kertaan jo opittua. Tähän on monenlaisia tapoja ja jokainen varmasti löytää itselle sopivan. Lukusuunnitelma voi ja todennäköisesti myös muuttuu lukuprosessin aikana!

Pelkistetty esimerkki vuoden 2021 lukusuunnitelmastani (MA-KE):

  • MA: Johdatus oikeuteen ja oikeudelliseen ajatteluun kpl 1-5
  • TI: Johdatus oikeuteen ja oikeudelliseen ajatteluun kpl 1-5 kertaus ja kpl 6-9 lukeminen.
  • KE: Johdatus oikeuteen ja oikeudelliseen ajatteluun kpl 6-9 kertaus ja Johdatus rikosoikeuteen kpl 1-5 lukeminen.
Säde Viitala.

Sade V

Moikka! Olen Sade, 21-vuotias syntyperäinen turkulainen, jonka unelmana oikeustieteellinen on ollut jo vuosia. Vapaa-ajalla tykkään viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. Lukiosta valmistuttuani olen halunnut kerryttää kokemusta työelämästä. Tällä hetkellä teen monipuolisesti erilaisia töitä etenkin pr-tapahtumien parissa. Blogissa käsittelen matkaani oikeustieteelliseen — unelmieni koulupaikkaan.

Instagram @sadeviitanen_