Reaaliaikainen etäopetus koostuu seuraavista kokonaisuuksista (oppitunti á 45 min):
Pääsykoevalmistautumisen opiskelutekniikka (5 oppituntia)
Opiskelutekniikka ja -taidot muodostavat pohjan, jolle kaikki oppiminen perustuu. Kurssikerralla käydään läpi tekijät, joista onnistunut pääsykoevalmistautuminen muodostuu.
Matemaattiset perustaidot (13 oppituntia)
Kurssin aluksi kerrataan matematiikan perusaihealueet, jotka ovat keskeisiä tilastotieteen ja loogisen päättelyn tehtävien ratkaisemisen ja tilastotieteen aihealueiden ymmärtämisen kannalta. Kerrattavia alueita ovat mm. laskujärjestys ja -säännöt, murtoluvut, yhtälöt ja epäyhtälöt sekä prosenttilaskut.
Tilastollisten menetelmien perusteet & looginen päättely (69 oppituntia)
Tilastollisten menetelmien perusteet pohjautuvat lukion matematiikan pakollisiin ja syventäviin Tilastot ja todennäköisyys -kurssien sisältöihin ja opetuksen sisältö on suunniteltu erityisesti sen osaamisen pohjalta, jota valintakokeessa viime vuosina on edellytetty. Teorian ja laskemisen lisäksi sisältöjä sovelletaan yleisimpiin tutkimus- ja testausmenetelmiin, joita käytetään hakukohteisiin kuuluvien alojen tilastollisissa artikkeleissa. Kurssilla opit mm. keskeiset tunnusluvut, todennäköisyyslaskennan ja -jakaumat, tilastollisen testauksen ja merkitsevyyden, korrelaation ja regression sekä miten näitä käytetään tutkimuksessa (mm. faktori-, regressio- ja varianssianalyysi). Kurssilla harjoitellaan säännöllisesti matemaattis-loogista päättelyä.
Kurssiopetuksen yhteydessä on aina mahdollisuus esittää kysymyksiä opettajalle. Lisäksi opetukseen sisältyy 8 oppituntia erillisiä kyselytunteja, joissa käsitellään kurssilaisilta tulleita toiveita esimerkiksi tiettyjen tehtävien läpikäynnistä tai asioiden kertaamisesta.
Aineisto- ja artikkelilukutekniikka (14 oppituntia)
Kurssikerroilla käsitellään artikkeliluku- ja muistiinpanotekniikkaa, katsaus- ja tutkimusartikkelien rakennetta sekä harjoitellaan suomen- ja englanninkielisten artikkelien käsittelyä. Samalla opit lukemaan erilaisia tekstejä, taulukoita ja tutkimustuloksia.
Vuoden 2025 ennakkomateriaalin opetusvideo + etä-kyselytunti (arvio 8 oppituntia)
Saat käyttöösi asiantuntevan opettajamme kuvaaman opetusvideon ennakkomateriaalista. Opetusvideon sisältö on sama kuin etäopetuksessa olisi, mutta voit seurata opetusta ilman katkaisevia taukoja. Ennakkomateriaalin opiskeluaika on hyvin rajattu, jolloin tehokas ajankäyttö korostuu. Etäopetuksen sijaan järkevin tapaa on tarjota käyttöön opetusvideo, jotta pystyt katsomaan videon sinulle sopivaan aikaan ja hyödyntämään opiskeluajan mahdollisimman tehokkaasti.
Opetusvideon katsomisen lisäksi voit halutessasi osallistua erilliselle kyselytunnille, jos sinulle jää opetusvideon jälkeen kysymyksiä aineiston sisällöstä. Et siis jää yksin kysymyksiesi kanssa, mutta pystyt hyödyntämään opiskeluajan maksimimaalisesti.