Valmennuskurssin avulla biologian opintoihin

Minua on aina kiinnostanut luonto, kasvit, eläimet ja viimeisempänä kivet! Jo peruskoulussa tykkäsin erityisesti biologiasta ja maantieteestä oppiaineena, joten valitsin niitä myös lukiossa. Lukion aikana suoritin sukeltamisen peruskurssin ja huomasin minua kiinnostavan erityisesti meriekosysteemit. Päätinkin hakea Helsingin yliopistoon, koska siellä oli mahdollista suorittaa akvaattiset tieteet!

Valmennuskurssilta apua lukurytmiin

Kävin Valmennuskeskuksen biologian valmennuskurssin keväällä 2021 sekä 2022. Apua tuli varsinkin lukurytmiin, koska kurssin luennot loivat pohjan lukujärjestykselle, ja siihen oli helppo täydentää itsenäinen opiskelu sekä harjoitustehtävät.

Opettajat olivat erittäin ammattitaitoisia ja osasivat vastata kiperämpiinkin kysymyksiin! Tutoreilta sai myös hyviä vinkkejä jaksamiseen sekä vastauksia opiskelijaelämään liittyvissä asioissa.

Valmennuskeskus järjesti välikokeita aihepiireittäin ja niistä sai hyvää tuntumaa varsinaiseen kokeeseen. Myös esseitä oli riittävästi ja niistä sai aina henkilökohtaisen palautteen! Tehtäviä oli runsaasti ja Valmennuskeskuksen kirjassa asiat hyvin tiivistettynä. Asiaa oli myös hieman enemmän kuin omissa oppikirjoissa, sillä siihen oli koottu sekä korallin että bioksen asiat!

Valintakoepäivä

Aamulla heräsin klo 9, kuten olisin herännyt normaalistikin lukujärjestyksen mukaan. Söin rauhassa aamupalan ja katselin jotain sarjaa koneelta. Minulla oli aika rauhallinen olo, enkä miettinyt koetta sen enempää. Ehdin syömään myös lounaan ennen lähtöä, sillä koe alkoi vasta klo 14.

Saavuin koepaikalle noin tuntia ennen. Matkaan on hyvä varata varmuuden vuoksi aikaa, sillä esim. sinä aamuna ratikkayhteydet olivat poikki Hakanimeen päin. Voimalinjat, joista ratikat saavat sähköä, olivat pudonneet!

Koepaikalla oli paljon porukkaa, mutta en antanut sen häiritä, sillä se oli jo minun kolmas kertani. Koesalissa istahdin alas, valmistelin koepaikkani ja hengittelin. Edellisenä vuotena stressasin sitä, kuinka paljon koesalissa istui pyrkijöitä ja kuinka pieni osa sisään pääsee, mutta nyt se ei minua haitannut. Sanoin itselleni ”sä osaat, kyl sä pystyt siihen, hyvin se menee”.

Kokeessa alkoi stressaamaan aikapaine, pää tyhjeni ja unohdin kaiken. En hahmottanut, mitä tehtävässä kysyttiin ja mihin se liittyi, paniikki alkoi nousta. Olin jakanut kokeen niin, että monivalintaan käytin aikaa noin 30-45 min ja neljään esseeseen 30 min.

Alussa kävin kokeen läpi ja katsoin kaikki tehtävät. Nettiyhteys kuitenkaan ei toiminut hyvin ja yhden tehtävän lataamiseen meni noin 5-7 min. En ehtinyt katsoa kuin pari tehtävää ja sitten oli pakko alkaa tekemään, muuten aika olisi mennyt siihen.

Toisessa esseessä käytin puoli tuntia A- ja B-kohtien tekemiseen, kunnes huomasin, että siinähän on vielä C-kohta! No se aika oli pois viimeisestä tehtävästä. Viimeinen tehtävä oli haastava, siihen olisi vaadittu 2000 merkkiä, mutta sain kirjoitettua vain kaksi lausetta ja aika loppui!

Kokeen jälkeen minut valtasi iso helpotuksen tunne, kuin kivi olisi tippunut sydämeltä. Itkin kuitenkin, koska aika oli loppunut kesken ja olin varma, että tämä oli nyt tässä, en pääse kouluun. Juttelin vieressäni koetta tehneen tuntemattoman kanssa ja hänkin sanoi kokeen olleen haastava. En kuitenkaan halunnut myöhemmin päivällä käydä katsomassa oikeita vastauksia netistä, koska niistä olisi tullut vain entistä pahempi mieli.

Opintopolun tarkistus yhdessä serkun kanssa

Olin ostamassa eväitä K-Supermarketista ja olin matkalla töihin, kun serkkuni laittoi viestiä ”tulokset tuli… miten kävi?!”. Soitin saman tien serkulleni, joka oli myös töissä, ja sanoin, että katsotaan yhdessä.

Avasin Opintopolun ja siellä luki ”sinulle tarjotaan paikkaa Helsingin yliopistolta”. Minulla jäi suu auki ja jouduin lukemaan tekstin monta kertaa, koska en voinut uskoa lukemaani. Syke alkoi kiihtyä ja onnellisuuden tunne valtasi minut. Kyyneleet tulivat silmiin sekä minulla että serkullani, joka sanoi työkaverilleen joutuvansa pitämään pienen tauon, koska meikit ovat levinneet.

Olin niin ylpeä itsestäni ”jes, mä tein sen!”. Käsittämätöntä, että pääsin, vaikka koe meni omasta mielestä niin huonosti ja aikakin loppui kesken.

Soitin seuraavaksi vielä äitilleni ja isälleni jotka sanoivat ”herran jumala, ei voi olla totta!”, ”Hyvä Jesse, tätä pitää juhlia.” Tämän hetken ja fiiliksen tulen varmasti aina muistamaan.

– Jesse Haapasalo