Psykologia  •  27.12.2017

Valmennuskurssi vai avoimen yliopiston opinnot?

Usein kuulee kysyttävän kysymyksen: kumpi kannattaa, valmennuskurssin käyminen vai avoimen opintojen suorittaminen ”välivuoden” (en varsinaisesti perusta tästä termistä sen negatiivisen kaiun takia) aikana. Sinällään kysymys on vähän hassu, sillä valmennuskurssit sijoittuvat usein enemmän keväälle ja täten avoimen opintoja, vaikkapa psykologian ja tilastotieteen opintoja voisi suorittaa jo syksyllä ja jättää valmennuskurssit keväälle.

Itse en ole suorittanut avoimen opintoja, mutta sen sijaan opiskelin vajaan vuoden Turun yliopistossa matematiikkaa ja tilastotiedettä – näin kovin moni tuskin enää tekisi ensikertalaiskiintiöiden takia. Hakiessani Turkuun hieman unohdin ensikertalaiskiintiöt, sillä ne eivät muistaakseni varsinaisesti vielä silloin olleet voimassa. Turussa ehdin opiskella tilastotieteen kursseista todennäköisyyslaskennan, tilastollisen päättelyn perusteet ja aineiston hankinnan ja tutkimusasetelmien kurssit sekä psykologian kehityspsykan ja kognitiivisen neuropsykologian kurssit.

Psykologiaa olikin erittäin jännittävää päästä opiskelemaan ja pidin siitä kovasti, samoin tilastotieteestä. Tilastotieteen opiskelun etuna oli erityisesti se, että opin perusteet todennäköisyyslaskennalle ja tilastolliselle päättelylle sekä yleisemminkin tilastotieteelle. Pohjaa minulla ei ollut ennestään juurikaan, kirjoitusten jälkeen en keväällä 2015 jaksanut ruveta tankkaamaan tilastoa himuvauhdilla, muiden ehtineen jo opiskella ties kuinka monta kuukautta. Tilaston yliopisto-opinnoista voikin saada hyvän alun tilastotieteen opiskeluun ja hieman pohjaa pääsykoemateriaaleihin. Kuitenkin koin, että yliopiston (peruskurssien) vaatimustaso oli pääsykokeisiin verrattuna hieman matalahko.

Yksiselitteistä vastausta tähän kysymykseen ei varmasti ole, sillä vaikka avoimen yliopiston opinnot eivät suoraan valmenna pääsykokeisiin, saa ne kuitenkin hyväksiluettua yliopistoon sisäänpäästyään. Lisäksi yliopisto-opiskelu voi olla monille kaivattu motivaation ja mielekkään tekemisen lähde. Toisaalta valmennuskurssit keskittyvät juuri pääsykokeisiin ja sisäänpääsyyn, jolloin saattaa olla helpompi päästä sisään. Sisäänpääsy onkin ehkä siinä vaiheessa tärkeämpää kuin yliopisto-opiskelu, jota saa yliopistossa onneksi ilmaiseksi tehdä. Vielä yksi toisaalta: psykaa opiskelemaan on mahdollista päästä niin suoraan lukion penkiltä, valmennuskurssien kuin ammattikoulunkin kautta. Kannattaa vain reflektoida omaa oppimista ja osaamista sekä ajankäyttöä ja pohtia sitä, mikä tuntuisi omimmalta vaihtoehdolta tarttua pääsykoeurakkaan.

Jos joulupukki toi kahisevaa takataskuun niin sitähän voi miettiä olisiko esimerkiksi koti-valmennuskurssi sille hyvä sijoitus vaiko ei. Vaikka tehtävämme blogin kirjoittajina ei varsinaisesti ole mainostaa Valmennuskeskuksen kursseja, sain itse kurssista sen verran kuitenkin irti, että voin sitä lämpimästi suositella. Valmennuskurssi ei kuitenkaan ole oikotie onneen vaan opiskelupaikka vaatii silti kovaa työtä ja tahtoa.

Toivottavasti ootte ehtineet levätä loman aikana ja kerätä voimia keväälle, hirmu isot tsempit kevään luku-urakkaan!

Emmi

Emmi