Kauppatiede  •  17.03.2023

Valinnan vaikeus: kauppakorkea vai AMK?

Ihana kamala yhteishaku – kuinka valitsin oman hakukohteeni?

Heippa!

Olen Laura, 25-vuotias tamperelainen. Olen yksi niistä monista, jotka ovat lukion jälkeen etsineet suuntaansa elämässä koulutuksen suhteen. 18-vuotiaana, juuri valkolakin päähäni painaneena minua ei erityisemmin mietityttänyt jatkokoulutusmahdollisuudet. Olin lähdössä lukion jälkeisenä syksynä opiskelemaan meikkitaiteilijaksi, alasuuntaus oli siis mielessäni kristallinkirkkaana. Näin teinkin, ja lopulta toimin yrittäjänä kauneuden alalla useamman vuoden.

Kuitenkin vuosien varrella kaipuu koulunkäyntiin palaili hiljalleen. Mietin pitkään, mitä haluaisin opiskella. Aina silloin tällöin luulin olevani varma että löytämäni ala olisi minulle se oikea. Kuitenkaan mikään ei tuntunut juuri siltä ”the koulutukselta”, ja sitä tunnetta kaipasin.

Kaupallinen ala herätti kiinnostuksen

Pikkuhiljaa mieleeni kuitenkin jäi useammin ja useammin kaupallinen ala, erityisesti minua oli jo vuosia kiinnostanut yritysjuridiikka sekä markkinointi. Kaksi hyvinkin erilaista, mutta yhtä mielenkiintoista aihealuetta. Lopulta pitkän pohdinnan päätteeksi päätin kaupallisen alan olevan itselleni se oikea. Päätös on tuntunut siitä asti hyvältä.

Yrittäjätaustani vuoksi koulutus kaupalliselle alalle tuntui luontevalta. Myös tämänhetkisessä työpaikassani kaupallisen alan eri osa-alueet ovat vahvasti läsnä, jonka vuoksi koin koulutuksen tukevan työskentelyäni, sekä myös toisin päin.

Hakukohteen valinta

Olen käyttänyt hurjasti aikaa hakukohteiden selailuun, sillä vain yksi asia oli itselleni täysin selkeä: haluan opiskeluni olevan työn ohelle hyvin luontuvaa. Tämän vuoksi olen jo karsinut joukosta jatkuvaa läsnäoloa vaativana päivätoteutuksena tapahtuvan koulutuksen. Lopullisia hakukohteita vielä viilailen, mutta suunta on selkeä ja se tuntuu hyvältä. Tietoa olen hakenut Opintopolusta, koulujen omilta sivuilta sekä alaa opiskelevilta lähipiiristäni. Suurena tukena minulla on ollut valmennuskurssi, joka valmentaa sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun: Kauppisnetti + AMK-netti tradenomi.

Lopulta kysymykseen ”Mikä susta tulee isona?”, minulla ei ole vielä vastausta. Vaikka alavalinta on selkeä, uskon että lopullisen vastauksen saan vasta opiskelun aikana. Eikä sekään haittaa. Ja jos sä vielä ruudun toisella puolella pohdit sun alavalintaa, älä huoli. Tein sitä itse lukion jälkeen seitsemän vuotta. Kannustan ehdottomasti tutustumaan rohkeasti koulutusaloihin ja hyödyntämään loistavia valmennuskursseja. Pidä välivuosi, pidä toinenkin. Käy kursseja, hyödynnä kaikki tieto ja oppi mitä eri koulutusaloista saat. Ja sulle jolla hakukohde on selkeä, toivotan superisti tsemppiä hakuun!”

– Laura S

2 valmennuskurssia pakettihinnalla

Pohditko valintaa kauppakorkeakoulun ja ammattikorkeakoulun välillä? Saat nyt kaksi kurssia edulliseen pakettihintaan! Kauppisnetti + AMK-netti tradenomi 2024 – valmennuskurssi sopii kaikille kauppakorkeakouluun sekä ammattikorkeakoulun tradenomiopintoihin hakeville opiskelijoille lähtötasosta riippumatta.

Laura S

Olen Laura, 25-vuotias tamperelainen. Olen yksi niistä monista, jotka ovat lukion jälkeen etsineet suuntaansa elämässä koulutuksen suhteen. 18-vuotiaana, juuri valkolakin päähäni painaneena minua ei erityisemmin mietityttänyt jatkokoulutusmahdollisuudet. Lue blogistani, miten päädyin hakemaan kaupalliselle alalle.