Lääketiede  •  29.04.2018

Uni

Viime viikolla juonteessa tapasimme kaksikin väsymyksestä kärsivää potilasta, mikä innosti kirjoittaa aiheesta uni. Nukkuminen on tietysti mukavinta aina aamusta herätyskellon jo soidessa, mutta sen riittävään saantiin ja säännöllisyyteen on oikeasti syytä satsata. Varsinkin pääsykokeen lähestyessä ja opiskellessa on oppimisen tehokkuuden kannalta todella oleellista että saa kunnon lepoa riittävästi.

Itse olen todella huono nukahtamaan. Olen kai perinyt heikot unenlahjat äidiltäni ja nukun usein huonosti. Vaikka kuinka liikkuisin, söisin hitaasti sulavaa hiilaria illalla, välttäisin kahvia ja kofeiinia iltapäivällä, pitäisin säännölliset nukkumaanmenoajat ja tekisin vaikka mitkä kikat nukun silti vähintään kerran viikossa huonosti. Osa syystä on varmasti teidänkin monen tunnistamassa stressissä. En usein tiedosta stressiä, mutta uskon sen ilmenevän juuri tällä tavalla. Toinen syy on se, että kun laitan kirjan alas ja alan nukkumaan inspiraationi herää ja ajatukset vain laukkaavat.

Tarkoituksenani ei ole käyttää tätä julkaisua täysin omien ongelmien valitteluksi vaan muistuttaa kaikkia siitä, että unesta ei kannattaisi tinkiä. Nyrkkisääntönä se kahdeksan tuntia yössä on aika hyvä määrä. Kukapa ei haluaisi herätä aamulla virkeänä, jaksaa moitteetta kaikki päivän askareet ja olla ylipäätään hyväntuulinen ja energinen aamusta iltaan?

Joten ensi kerralla kun Netflix jaksoja on menossa jo kolmas mutta kello näyttää jo ties mitä muista antaa nukkumatinkin käydä.

t. Anna

p.s. Hyvää Vappua! Ehkä tänään ei kuitenkaan tarvitse tästä murehtia just nyt 😀

Anna

Olen 22-vuotias nelosen kandi Turusta. Opintojen ohella harrastan paljon liikuntaa, kahvittelua, kavereiden kanssa naureskelua ja mainittavan paljon myös kirjojen lukemista ja leffojen katsomista.

Tänne blogiin päätyy siis heijasteita mun arkielämästä keskittyen kuitenkin siihen lääkisopiskeluun ja opiskelijaelämään. Toivottavasti löydät teksteistäni inspiraatiota, motivaatiota tai ihan vain hyvää mieltä! Aina saa myös kysyä ja kommentoida, jos siltä tuntuu 🙂