Oikeustiede  •  23.09.2024

Tytti pääsi oikikseen – vinkit kevään 2025 hakijoille

Tytti pääsi opiskelemaan oikeustiedettä Turun yliopistoon valmennuskurssimme avulla. Hän oli varautunut  jatkamaan hakuprosessia myös tulevana keväänä, jos ei olisi vielä saavuttanut opiskelupaikkaa. Hän osallistui harjoitusmielessä yhteiskuntatieteiden valintakokeeseen, jotta saisi harjoitusta kevään 2025 uudistuvaan aineistopohjaiseen kokeeseen. Keväällä 2025 oikeustieteen valintakokeen aineisto-osuus tulee olemaan yhteinen oikeus- ja yhteiskuntatieteen pyrkijöille. Lue oikisopiskelijan mietteitä tulevasta valintakokeesta ja poimi talteen vinkit kevään 2025 oikishakijoille.

Alanvaihtajana oikikseen valmennuskurssin avulla

Moikka!

Olen Tytti ja pääsin keväällä 2024 opiskelemaan oikeustiedettä Turun yliopistoon. Minulla on aiempi korkeakoulututkinto kasvatustieteestä, mutta olin haaveillut oikeustieteen opinnoista jo lukiosta lähtien. Vasta vanhempana löytyi uskallusta tavoitella kytenyttä haavetta! Jos sinulla on salaisia (tai vähemmän salaisia) haaveita opiskella oikeustiedettä, kannattaa tavoitteen eteen tehdä töitä – unelmat voivat toteutua. 🤩

Oikeustieteen valintakoe on viime vuosina perustunut noin kuukautta ennen valintakoetta julkaistuun ennakkomateriaaliin ja lisäksi koetilanteessa jaettuun aineistoon. Valintakoetta varten osallistuin Valmennuskeskuksen oikiskurssille, jossa harjoiteltiin mm. oikeudellisen ajattelun perusteita, valintakokeessa vaadittavaa vastaustekniikkaa ja aineistotehtäviin vastaamista.

Kurssilla oli opetusta kaikista pääsykoemateriaaleista, mikä oli itselleni yksi kurssin keskeisimmistä hyödyistä.

Oikeustieteen kokeessa tuntui, että koe menee ihan hyvin, mutta jälkeenpäin oma fiilis laski. Pari päivää kokeen jälkeen olin 100 % varma, etten saa opiskelupaikkaa.

 

Miksi osallistuin myös yhteiskuntatieteiden valintakokeeseen?

Tiesin, että oikeustieteen valintakoe on uudistumassa seuraavana vuonna ja yhdistymässä mahdollisesti samaan valintakokeeseen yhteiskuntatieteen kanssa. Uutta valintakoetta pilotoitiin keväällä 2024 muutamissa yhteiskuntatieteiden hakukohteissa. Hain yhteen näistä kohteista, jotta voisin harjoitusmielessä tehdä kokeen, jos en saisi opiskelupaikkaa ja hakisin oikeustieteelliseen uudelleen keväällä 2025. Koska oikiskokeesta jäi huono fiilis, päätin käydä tekemässä kokeen.

Käytin yhteiskuntatieteen valintakokeessa koko koeajan ja vastasin tehtäviin tosissani. Valintakoetta varten ei ollut mitään ennakkoon luettavaa materiaalia, vaan koe perustui pelkästään koetilanteessa jaettuihin artikkeleihin. Olin harjoitellut aineistotehtäviä oikeustieteen valintakoetta varten, joten ajattelin olevani niissä hyvä. Olin myös lukenut kuukauden oikeustieteen valintakokeeseen ja oppinut pänttäämään. Keväällä 2023 sisäänpääsy oikeustieteelliseen oli jäänyt pisteen päähän, joten tiesin, että osaamista valintakokeisiin valmistautumisesta minulta löytyy.

 

Fiilikset yhteiskuntatieteen valintakokeesta

Yhteiskuntatieteen valintakokeen vaikeus yllätti minut täysin.

Valintakoe perustui kokonaan kokeessa jaettaviin aineistoihin ja verrattuna oikeustieteen kokeeseen, tehtävämäärä yhtä aineistoa kohden oli merkittävästi isompi.

Oikeustieteen valintakokeessa aineistot olivat lakitekstejä, mutta yhteiskuntatieteen kokeessa aineistot olivat tieteellisiä artikkeleita. Vaikka minulla on taustalla yksi korkeakoulututkinto, oli yhteiskuntatieteellinen sanasto ja artikkelit itselleni silti melko vieraita ja teksti tuntui vaikealukuiselta.

Lisäksi kokeessa oli kova aikapaine, joka teki tehtäviin vastaamisesta hätäistä ja huomasin nopeasti, etten ehdi käydä kokeen kaikkia kysymyksiä läpi. Koetilanteessa yritin nopeasti suunnitella toimivaa koetaktiikkaa, mutta kolme tuntia kului tosi nopeasti ja kokeesta jäi epämääräinen fiilis. Olisiko se kuitenkin mennyt ihan hyvin?

 

Valintakokeiden tulokset yllättivät monella tavalla

Yhteiskuntatieteen valintakokeen tulokset tulivat kesäkuun lopussa ja olin järkyttynyt kuinka kauaksi sisäänpääsy oli jäänyt. Olin varasijalla 330. Olin varma, että sama kohtalo olisi luvassa oikeustieteen valintakokeen kanssa, koska miten olisin voinut siinä onnistua, kun toinenkin tekemäni koe meni alakanttiin.

Viikkoa myöhemmin oikeustieteen tulokset tulivat, ja minut oli hyväksytty Turkuun opiskelemaan. Olo oli aivan epätodellinen, mitä ihmettä! 🤩

 

Vinkit kevään 2025 oikishakijoille

Olen pohtinut molempia valintakokeita ja ymmärtänyt, että kokeissa vaadittu osaaminen on melko erilaista. Yhteiskuntatieteen koetta varten olisi pitänyt harjoitella enemmän artikkelilukutekniikkaa, tiedonhakua tekstistä, tutustua etukäteen tutkimukselliseen sanastoon ja harjoitella nopeaa tekstinlukua. Lisäksi aineistokokeen koetaktiikkaa olisi pitänyt harjoitella etukäteen, jotta ajan valintakokeessa olisi pystynyt käyttämään tehokkaasti.

Vaikka pääsin nyt oikikseen, ei nykyinen osaaminen olisi riittänyt opiskelupaikkaan kevään 2025 kokeessa, koska aineistotehtävien merkitys valintakokeessa painottuu jatkossa eri tavalla. Myös ennakkomateriaalin osuus muuttuu, sillä jatkossa se julkaistaan vain muutama päivä ennen valintakoetta. Uusi valintakoe vaatii siis uudenlaista harjoittelua eli vaikka olisit hakenut aiemmin, on tärkeä päivittää osaamista uutta koetta vastaavaksi.

Tässä vinkkini tulevan kevään oikeustieteen valintakokeeseen osallistuvalle:

  1. Tutustu aiempiin oikeus- ja yhteiskuntatieteen valintakokeisiin ja tee niissä olevia aineistotehtäviä.
  2. Lue tieteellisiä artikkeleita. Jos mahdollista, tee artikkeleihin perustuvia tehtäviä ja pyri kehittymään lukunopeudessa.
  3. Tutustu juridisiin teksteihin ja oikeudellisen ajattelun perusteisiin.
  4. Suunnittele etukäteen, miten toimit valintakokeessa ja millaista koestrategiaa aiot käyttää.
  5. Tee päätös hakemisesta ja vaikka hakisit ensimmäistä kertaa, päätä heti pyrkiä tosissaan! Valintakoetta ei tarvitse mennä vain katsomaan, vaan opiskele huolella ennakkomateriaali ja harjoittele aineistotaitoja. Kouluun voi hyvin päästä jo 1. hakukerralla.

 

Valmennuskurssi avuksi

Jos olet keväällä 2025 pyrkimässä oikikseen, suosittelen lämpimästi osallistumaan valmennuskurssille, jotta tiedät, että teet valmistautumisessa oikeita asioita. Kurssilla saat:

  • Tehokasta harjoitusta: Opit lukemaan ja analysoimaan tieteellisiä artikkeleita sekä hakemaan tietoa nopeasti ja tehokkaasti.
  • Vastaustekniikka opetusta: Harjoittelet vastaamaan aineistotehtäviin paineen alla ja kehität koetaktiikkaasi.
  • Sanaston hallintaa: Tutustut etukäteen tutkimukselliseen sanastoon, mikä helpottaa koetilanteessa.
  • Harjoitusta aikapaineen hallintaa: Opit hallitsemaan aikapaineen ja jakamaan aikasi tehokkaasti eri tehtävien kesken.
  • Ennakkomateriaalin opetusta: Opetuksen avulla otat materiaalin haltuun tehokkaasti.

 

Valmennuskeskuksella oli jo keväällä 2024 tarjolla yhteiskuntatieteen valmennuskursseja. En itse osallistunut yhteiskuntatieteen kurssille, mutta palautteiden perusteella niistä on ollut merkittävää apua aineistopohjaisessa kokeessa. Osallistuneet ovat kommentoineet kurssia mm. seuraavasti:

💬 ”Kiitos kurssista, oli paljon apua pääsykokeessa, kun sai kurssin myötä toistoja ja sitä kautta itsevarmuutta kokeeseen.”

💬 ”Kiitos valmennuskurssin harjoitustenttien, pääsin myös muihin hakukohteisiini sisään. Ajan kanssa pelaaminen oli tärkeää treeniä intensiivistä pääsykoetta varten, joten voisin ehdottomasti suositella valmennuskurssia muillekkin hakijoille.”

💬 ”Kiitos kurssista! Opin paljon uutta ja kurssin sisältö auttoi erittäin paljon kokeeseen valmistautumisessa.”

Valmennuskurssi voi olla ratkaiseva tekijä menestyksessäsi ja auttaa sinua saavuttamaan unelmasi opiskelupaikasta. Älä jätä mahdollisuutta käyttämättä!

 

Oikeustieteen valmennuskurssit

Valmennuskurssimme avulla saat itsevarmuutta uudenlaiseen koetilanteeseen ja opit kokeessa vaadittavat aineiston luku-, käsittely- ja tulkintataidot. Olemme ainoa kurssijärjestäjä, joka on tarjonnut tehokasta valmennusta aineistopohjaisiin kokeisiin jo vuosikymmenten ajan. Tutustu valikoimaan ja valitse omasi.

Tytti Luuri

Moikka! Olen Tytti ja aloitin oikisopinnot Turun yliopistossa syksyllä 2024. Olen valmistunut aiemmin kasvatustieteen maisteriksi ja työskennellyt Eezy Valmennuskeskuksella vuodesta 2018. Olen vastannut mm. oikeustieteen valmennuskursseista, jonka myötä myös omat lukioaikaiset haaveet oikisopinnoista nousivat pintaan. Pääsin opiskelemaan toisella hakukerralla ja ala on jo alun opintojen perusteella ylittänyt odotukseni ja odotan innolla opintojen etenemistä.