Sameroff selätetty - pääsykoeprosessista

Tänään oli se päivä, kun sain viimein tentittyä kehityspsykologia II -kurssin kirjatentin! Miksi yhden kurssin tenttiminen on suuri saavutus? Koska kurssi oli minulle tärkeä, aihe oli mielenkiintoinen ja mitä enemmän siihen perehdyin, sitä vaikeammalta se alkoi tuntua. Tenttimisestä alkoi kasvaa pääsykokeen kaltainen mörkö.

Kotiin kävellessäni äsken ulkona, peilikirkkaalla jäällä kuuntelin Herra Ylppöä ja olin onnellinen. En pelkänyt kaatumista vaan mietin saavutustani: sain viimeinkin tentittyä sen mahdottomalta tuntuneen kurssin, joka on tässä vaaninut minua viimeiset pari kuukautta. Paljon tuli tässä luku-urakan aikana mieleen pääsykokeet ja samanlaisia fiiliksiä: pelko epäonnistumisesta, prokrastinaatiota ja epävarmuutta omasta osaamisesta.

Päällimmäisin fiilis pääsykokeiden urakass saattaa olla epäonnistuminen: mitä jos kaikki työ menee hukkaan? Tuntimäärällisesti luin tähän tenttiin ihan hurjan määrän, paljon enemmän kuin opintopisteet vaatisivat ja silti minulla oli pelkoja ja epävarmuuksia, tunne siitä, etten tule pääsemään sitä läpi. Siirsin tenttiä pariin kertaan ja vielä eilenkin illalla olisin halunnut siirtää sen vähän kauemmas. Tämä sama tunne tulee pääsykokeiden kanssa – niitä vaan kun ei voi siirtää eteenpäin.

Joten tässä neuvoni teille: Pääsykokeessa ei voi epäonnistua, jos on antanut kaikkensa. Annat kaikkesi näiden kevään kuukausien aikana, olet kenties jo tarttunut kirjoihin. Teet kaikkesi pääsykoepäivänä. Annat kaikkesi kokeessa. Tämän jälkeen saat kävellä kokeesta pois, onnellisena, huojentuneena – tietäen, että annoit kaikkesi. Ja se on se fiilis, joka kannattaa muistaa kun lukeminen ahdistaa. Et voi epäonnistua, voit vain onnistua.

Palataan näihin fiiliksiin lähempänä toukokuuta, mutta muistakaa, että te tuutte onnistumaan! Hurjasti tsemppiä.

Ps. Huomenna vuorossa SPOL-seminaari, vieläpä täällä Tampereella, siistiä!

Emmi