Kasvatustiede ja opettajankoulutus  •  19.03.2018

Pointteja Vakavan selättämiseen

Tässä blogitekstissä on omia vinkkejäni Vakavaan lukemiseen.  Opiskelen nyt toista vuotta Helsingin yliopistossa yleistä ja aikuiskasvatustiedettä. Ensinnäkin Vakavaan tai mihin tahansa pääsykokeeseen lukiessa on tärkeä muistaa, ettei kyse ole siitä, montako kertaa saa kirjan luettua. (Tein itse tämän virheen ensimmäistä kertaa hakiessani yliopistoon). Vaikka pääsykoekirjan olisi lukenut parikymmentä kertaa, se ei silti ole samanarvoista, kuin kunnolla sisäistetty ja ymmärretty tieto. Eli lukemisen laatu korvaa määrän! Kun itse luin Vakavaan 2016, artikkeleita oli kuusi. Artikkelit ovat yleensä noin 25 sivua. Lukumäärä ei siis ole mahdoton aikaan nähden. Vakavaan kannattaa valmistautua käymällä ja pänttäämällä yhden artikkelin kerrallaan. Ei niin, että lukee putkeen koko kirjan, eikä sitten muista mitään mistä ensimmäisessä artikkelissa puhuttiin. Ellei itse koe helpommaksi toisin, suosittelen lähtemällä kokonaisuuksista yksityiskohtiin. Vuosiluvut ja muut pienet yksityiskohdat voi opiskella lopuksi.

Muista:

  • Printtaa Vakava, jos et aio tilata kirjamuodossa.
  • Älä pelkää Vakavassa ilmestyviä taulukkoja, kaikki taulukoissa oleva tärkeä tieto on myös avattu tekstissä.
  • Jos värit auttavat sinua hahmottamaan, käytä jokaiselle artikkelille omaa väriä. (Esim. ensimmäisen artikkelin alleviivaukset ovat vihreällä ja toisen on sinisellä jne.)
  • Tee kaikista artikkeleista omat muistiinpanot ja kertaa aiempien artikkeleiden muistiinpanoja silloin tällöin, ettei aiemmin oppima pääse unohtumaan.
  • Vaikka olet tehnyt omat muistiinpanot, muista palata itse kirjaan viimeistään loppuvaiheilla. Omissa muistiinpanoissa saattaa olla virheitä, joita ei ole tekohetkellä huomannut.
  • Kokeilla eri tapoja: tee väliotsikoista kysymyksiä ja katso pystytkö vastaamaan niihin, keksi omia muistisääntöjä asioiden yhdistämiseen tai piirrä vaikka tärkeiden henkilöiden kuvat itse.
  • Vuosiluvut ja nimet pitää myös opetella.

Oma lukutapani oli vahvasti visuaalinen. Juttelin myös artikkeleista ystävieni ja muiden valmennuskurssilaisten kanssa, yhdessä kertaaminen oli todella helppo ja tehokas tapa oppia uutta ja tehostaa vanhaa opittua. Itse luin jokaisen Vakava-artikkelin läpi neljä kertaa. Kurssilta sai tehtäviä ja läksyjä kotiin, joten tein myös niitä joka viikko. Artikkelien aikataulutus kannattaa tehdä heti, kun aloittaa lukemaan. Lukusuunnitelma kannattaa tehdä oman lukutahdin ja oppimisnopeuden mukaan, minun tapani ei tietenkään sovi kaikille.  Omia vahvuuksia kannattaa hyödyntää, eli miettimällä miten itse oppii parhaiten.

Oma lukutapani:

  • Ensin selasin kirjan läpi saadakseni jonkinlaisen käsityksen kirjan sisällöstä. (Kuulin myöhemmin, että olisi esim. voinut lukea vain johdannot ja johtopäätökset kaikista artikkeleista.)
  • Luin yhden artikkeli kerrallaan, tehden alleviivauksia ja ympyröitä eri väreillä ja liimailin post-it lappuja tärkeille sivuille. Luettuani artikkelin kerran, luin sen toisen kerran tehden muistiinpanoja samalla omaan vihkoon.
  • Toistin tämän kaikille artikkeleille valmennuskurssin aikataulun mukaisesti (silloin kävimme kaksi artikkelia per viikko, jolloin viimeinen viikko jäi kertaukseen).
  • Kun olin tehnyt kaikista artikkeleista omat muistiinpanot, lähdin opettelemaan yksityiskohtia. Tässä kohtaa oli hyvä kerrata kavereiden kanssa tai vaikka lukea ääneen muille tai itsellesi. Tiesin, että osasin, kun pystyin vapaasti keskustelemaan artikkeleista ilman kirjaa.
  • Kolmannella lukukerralla tein marginaalimuistiinpanoja kirjan sivuille tiivistäen oleellisia kohtia.
  • Kertauksen vuoksi tein mind-mapit jokaisesta artikkelista. Olisin halunnut tehdä myös yhden sivun tiivistykset per artikkeli, mutta aika loppui kesken. Kannattaa keskittyä kohtiin, joita ei osaa ja tutustua vanhoihin kokeisiin.
  • Luin vielä varmuuden vuoksi kerran kirjan läpi ennen pääsykoetta.

Vuoden 2018 Vakava-materiaali julkaistaan 27.3 klo 9 Vakavan omilla sivuilla.

Tahdon toivottaa kaikille hakijoille voimia ja tsemppiä lukemiseen! 🙂

Hilla