Kasvatustiede ja opettajankoulutus  •  18.12.2019

Parasta erityispedagogiikan opiskelussa...

Takanani on nyt ensimmäinen syksy erityispedagogiikan yliopisto-opiskelijana. Syksy kului kuin hujauksessa. Tuntuu silti mukavalta huomata, että opintopisteitä alkaa kerääntymään omaan opintorekisteriin, ja tunnen oppineeni paljon uutta. Juttelimme myös opiskelukaverini kanssa siitä, että tuntuu jopa kuin oma ajattelu olisi nyt kehittyneempää kuin syksyn alussa (tai sitten se on vain toiveajattelua…)

Ensimmäiset viikot yliopistossa pöyristyttivät minua infomäärällään, kun ”heti kättelyssä” oli valittava oma pääaine, sivuaine, tutustuttava koko yliopistoalueeseen, yliopiston opiskelukäytänteisiin sekä oheistoimintaan, sähköisiin järjestelmiin sekä etenkin kokonaan uusiin ihmisiin. Samaan aikaan piti aloittaa opiskelu toden teolla, vaikka olin melko ulapalla siitä, miten, milloin ja missä olisi kannattavaa opiskella. Itsenäisen opiskelun määrä yllätti minut, ja aluksi en osannut asennoitua siihen lainkaan. Yliopistolta sain kuitenkin apua, ja kävin juttelemassa opintoneuvojalle. Myös tutorit antoivat hyviä vinkkejä ja opiskelukaverit tsemppasivat. Vasta lukukauden puolivälissä, ensimmäisen tentin jälkeen, aloin oivaltamaan, mitä todella tarvitaan kurssista suoriutumiseen. Loppusyksy sujuikin opiskelun kannalta paljon tehokkaammin.

Olen myös erittäin tyytyväinen omaan pääainevalintaani (Turussa kasvatustieteen opiskelijat valitsevat heti opintojen alussa pääaineekseen joko kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen tai erityispedagogiikan). Olin toki ajatellut erityispedagogiikkaa etukäteen, mutta en tiennyt oikeastaan yhtään, mitä se tulisi pitämään sisällään. Siksi voinkin suositella kaikille niille, jotka miettivät, olisiko erkan opiskelu heitä varten, tutustumaan erityispedagogiikan kirjallisuuteen. Esimerkiksi meillä oli luettavana Erityispedagogiikan perusteet -kurssilla …

– Jahnukainen, M. (toim.) 2012. Lasten erityishuolto ja -opetus Suomessa. Tampere: Vastapaino.
– Vehmas, S. 2005. Vammaisuus: Johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan. Helsinki: Gaudeamus.
– Rantala, A. & Määttä, P. 2010 tai 2016. Tavallisen erityinen lapsi. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Kyseiset kirjat olivat siis periatteessa erityispedagogiikan perusopintojen ”peruskurssin” kirjat, joten jos ne tuntuvat mielenkiintoisilta, se voisi olla hyvä merkki. Tietenkin haluan painottaa myös, että en itsekään lukenut kaikkia kolmea kirjaa sanasta sanaan, sillä se ei ole tarpeen: tärkeintä on sisäistää tärkeimmät asiat ja ilmiöt. Mielestäni yliopisto-opiskelussa tärkeintä onkin laatu eikä määrä, ja olen koittanut pyrkiä siihen. Eilen huomasinkin ilokseni, että olin saanut kyseisestä Erityispedagogiikan perusteet -kurssista arvosanaksi yliopistourani ensimmäisen vitosen! Tämä onnistuminen ruokki motivaatiotani entisestään ja varmensi oloani siitä, että olen valinnut oikean alan ja oikean pääaineen. Ehkä minusta vielä jonain päivänä tulee erityisluokanopettaja!

Syksyn parhaat…

  • Kirja: Simo Vehmas: Vammaisuus (suosittelen tutustumaan ihan kaikille, todella helppolukuinen ja maailmaa avartava!)
  • Kurssi: Puheviestinnän kurssi (kuuluu pakollisena perusopintoihimme, opettavaisin kurssi tähän mennessä)
  • Tapahtuma: Katkon Pikkujoulut (oma ainejärjestö on vaan paras<3)
  • Harrastus: DanceFit -tanssitunti Campussportilla (turkulaisten korkeakoulujen liikuntapalvelujen tarjoaja, piristi maanantai-iltapäiviä erittäin paljon)
  • Opiskelupaikka: Educariumin kirjasto Turun yliopiston kampuksella!

Nyt lomailen joulun yli ja jatkan sitten opiskeluja (ensimmäinen tentti vuonna 2020 on jo tammikuun alussa).

Hyvää ja ansaittua joululomaa kaikille, sekä rauhallista joulua!

-Katri

Katri H

Olen Katri, neljännen vuoden erityispedagogiikan opiskelija Turun yliopistosta. Opiskelujen ohessa toimin lasten kerho-ohjaajana sekä harrastan partiota ja liikuntaa. Toivon, että saat kirjoituksistani inspiraatiota, vinkkejä tai ainakin hyvää mieltä!