Lääketiede  •  15.11.2020

Pääsykoeurakan aloittaminen

Näin marraskuun ollessa jo puolessa välissä, ja syksyn kirjoitusten ollessa ohi, on moni saattanut jo aloittaa pääsykokeisiin lukemisen, tai ainakin sen miettimisen ja suunnittelun. Jos et ole vielä aloittanut mitään, ei hätää, sinulla on vielä yli puoli vuotta aikaa. Tämä aika on enemmän kuin tarpeeksi, vaikka pohjasi ei olisikaan niin vahva. Itse aloitin kummallakin hakukerralla opiskelun jo syyskuussa, mutta aloitin todella pienillä viikkotuntimäärillä. Opiskelin alussa ehkä 2-3 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Kertailin kaikkia aiheita, ja kävin Valmennuskeskuksen syyskuussa alkaneella valmennuskurssilla.

Kaikki lähtee hyvästä suunnitelmasta ja motivaatiosta. On hyvä tehdä jonkunlainen lukusuunnitelma, ja esimerkiksi viikottaisia tavoitteita, jotta omaa edistymistä pystyy hyvin seuraamaan matkan varrella. Liian tarkkaa suunnitelmaa ei kuitenkaan kannata tehdä, koska jos jonkun asian opiskelussa kestääkin odotettua kauemmin tai jostain muusta syystä jää jälkeen, voi se aiheuttaa lisää stressiä ja ahdistusta. Itse en asettanut mitään sivumääriä tai pakollisia tuntimääriä, vaikka tottakai seurailin myös viikkotunteja. Merkitsin kalenteriin joka päivälle asiat tai aihepiirit, mitkä halusin ehtiä käydä läpi ja oppia. Jos jäin paljon jälkeen viikon aikana, saatoin joskus hieman opiskella myös lauantaisin, mutta en ottanut liian suuria paineita asiasta.

Päivät kannattaa myös suunnitella oman rytmin ja mielenkiintojen mukaan. Jos et ole yhtään aamuvirkku, vaan saat paremmin aikaiseksi iltapäivällä tai illalla, kannattaa tämä asia ottaa huomioon suunnitelmia tehdessä. Turha itseään on pakottaa aamuihmiseksi, jos oppiminen on tehokkaampaa myöhemmin päivällä. Kannattaa myös opiskella vähintään kahta ainetta päivän aikana, jotta motivaatio ja jaksaminen pysyy paremmin yllä. Jos esimerkiksi et tykkää niin paljon fysiikasta, ei koko päivää kannata hakata päätä seinään sen vuoksi. Itse opiskelin välillä kaikkia kolmea ainetta päivässä, noin kaksi tuntia kutakin, jotta aihe muuttui ja aivot saivat vähän vaihtelua.

Päivän opiskelut kannattaa muutenkin rytmittää mielenkiintonsa mukaan. Päivä kannattaa aloittaa vähiten innostavalla aineella/aiheella, kun energiatasot ja vireystila ovat vielä korkeammalla. Opiskelupäivän viimeisinä tunteina jaksaa usein paremmin, jos vuorossa on oma lempiaine. Tästä syystä itse aloitin yleensä päiväni fysiikalla ja lopetin biologialla. Näin oli jotain mitä odottaa lopussa.

Niin kuin jo aiemmin mainitsin, motivaatiolla on suuri merkitys pääsykokeisiin lukiessa. Tiedän, että välillä on niitä päiviä, jopa viikkoja, jolloin tuntuu että motivaatio on täysin kateissa ja väsymys painaa päälle. Tämä on aikaa, jolloin omaan jaksamiseen ja yleistilaan tulee kiinnittää erityisen paljon huomiota. Väsyneenä ei opiskelu ole yhtä tehokasta, ja olo ei parane jos mikään ei muutu. On täysin okei ottaa taukoja pääsykoeurakan aikana. Urakka on pitkä ja rankka, eikä kukaan jaksa sitä ilman kunnollisia lepotaukoja.

Jos missä tahansa pääsykoeurakan vaiheessa opiskelut tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, ja et koe kykeneväsi parhaaseen suoritukseen, ota tauko. Jo yhden päivän tauko voi tehdä ihmeitä. Vapaapäiviä tulee pitää normaalistikin, jotta kehollasi on oikeasti aikaa palautua ja varastoida kaikki uusi oppimasi tieto pitkäaikaiseen muistiin. Vapaapäivät kannattaa, jos vain mahdollista, pyhittää asioille joista oikeasti tykkäät, ja jotka rauhoittavat sinua. Liikunnalla ja raittiilla ilmalla on myös iso rooli vireystilasi ylläpidossa, joten sitäkään ei kannata unohtaa. Kannattaa ottaa mallia mun pikkuisesta 😉

Omaan jaksamiseen auttaa myös usein läheisiltä ihmisiltä saatu tuki ja kannustus. Älä kasaa kaikkea sisääsi, vaan ota vastaan kaikki tuki mitä on tarjolla. Läheisten lisäksi, esimerkiksi Valmennuskeskuksen opettajat ja muut valmentajat ovat kaikki täällä sinua varten. Itsekin muistan laittaneeni viestiä valmentajille, ja kysyin myös neuvoa omilta opettajiltani. Koin saaneeni tukea juuri niin paljon, kuin tarvitsin.

Tsemppiä urakkaan, se on kaikki sen arvoista!

– Katja

Katja K.

Katja K

24-vuotias neljännen vuoden lääketieteen opiskelija Tampereelta. Vapaa-aikani kuluu kavereiden, salin, koirani ja Netflixin parissa. Tule mukaan seuraamaan matkaani unelmieni opiskelupaikassa. Lisää lääkiselämää instagramissa @katjusa1 ja @kk_studygram01