Oikeustiede  •  16.10.2020

Minun tieni oikikseen

Valmistuin keväällä 2018 ylioppilaaksi. Olin suunnitellut hakevani oikeustieteelliseen tiedekuntaan jo vuosien ajan. Ennen viimeisten ylioppilaskirjoitusten tulosten julkaisemista tiesin jo, ettei ylioppilastodistukseni tulisi auttamaan minua hakuprosessissa. Minun olisi onnistuttava pääsykokeessa. Tuolloin muutama vuosi sitten vielä oikikseen ei ollut mahdollista päästä pelkällä ylioppilastodistuksella, vaan pääsykoeprosessi oli joka tapauksessa käytävä läpi.

Olin ilmoittautunut hyvissä ajoin valmennuskurssille ja valmistauduin pääsykokeeseen jo ennen pääsykoekirjojen julkaisemisajankohtaa. Harjoittelin vastaustekniikkaa pääsykoetehtäviä varten sekä oikeudellisten tekstien lukemista. Kun pääsykoekirjat vihdoin julkaistiin, aloitin kovan luku-urakan kohti pääsykoetta. Luin pitkiä päiviä ja opin kirjojen asioita koko ajan hyvällä tahdilla. Kun itse pääsykoe päivä tuli eteen, en onnistunut hyvästä valmistautumisesta huolimatta. Viisi tuntisen jännittävän kokeen jälkeen olo oli sekava ja koin tunteita laidasta laitaan, myös jonkun verran onnistumisen tunteita. Jälkikäteen ajatellen kuitenkin panikoin koko pääsykokeen ajan, enkä osannut kirjoja tarpeeksi laajasti. Sisäänpääsyni tiedekuntaan jäi suhteellisen kauaksi.

Toisena hakukertana oloni oli melko luottavainen. Olin pyrkinyt oppimaan virheistäni ja olin suunnitellut koko viiden viikon lukuprosessin hyvin tarkkaan. Lukeminen sujuikin hyvin, vielä paljon paremmin kuin edellisenä vuonna. Olin jälleen myös valmennuskurssilla, jossa onnistuin myös harjoituspääsykokeissa loistavasti. Pääsykoe ei jännittänyt yhtään niin paljoa kuin edellisvuonna. Pääsykoe menikin paljon paremmin, mutta jälleen kerran yhden tehtävän kanssa aloin panikoimaan. Se oli todella vaikea ja käytin siihen ihan liikaa aikaa. Tämä johti siihen, että minulle tuli todella kiire erään toisen tehtävän kanssa, enkä saanut parastani paperille taaskaan. Toivoin kuitenkin kovasti, että tämä pieni virhe ei kostautuisi. Mutta kyllä se vain kostautui. En taaskaan saanut opiskelupaikkaa. Tällä kertaa pääsin kuitenkin huimasti lähemmäksi sisäänpääsyn pisterajaa. Näin ollen en vielä luovuttanut unelmani suhteen.

Kolmas kerta toden sanoo. Sanonta sopii kuin nenä päähän tähän minun tarinaani. Kyllä kolmannella kerralla tiedekunnan ovet vihdoin aukesivat minulle ja vielä Helsingin yliopiston ovet. Mutta mitä sitten tein erilailla? Kesällä en vielä todellakaan ollut varma pääsisinkö sisään. Pitkin kesää minulla tuli sellainen kutina, että joko en taaskaan päässyt tai sitten korkeintaan Rovaniemelle, joka ei sekään olisi ollut huono vaihtoehto. Tiedostin ennen pääsykoekirjojen julkaisemista jälleen mitä olisi parannettava. Tiedostin myös, että keväästä tulisi erilainen verrattuna aiempiin koronatilanteen takia. Päätin kuitenkin vain keskittyä olennaiseen eli lukemiseen. Valmistauduin taas ennakkoon. Mietin heikkouksiani ja vahvuuksiani ja tein jälleen tarkan lukusuunnitelman sekä myös lukutekniikka suunnitelman. Harjoittelin valmennuskurssin harjoitusten lisäksi omatoimisesti aineistotehtävien tekoa, sillä tiedostin, että ne ovat minulle haastavia. Käytin apuna erityisesti vanhojen pääsykokeiden aineistotehtäviä.

Pääsykoekirjojen lukemisessa olin periksiantamaton. Luin todella pitkiä päiviä sekä kertasin oppimaani systemaattisesti sekä testasin koko ajan osaamistani. Kun huomasin, etten osannut jotain tarpeeksi hyvin, panostin siihen. Lukemisen lisäksi tein muistiinpanoja, miellekarttoja, harjoitustehtäviä, harjoituskokeita, post it- lappuja sekä katsoin luentoja ja tein paljon erilaisia merkintöjä kirjoihin alleviivaamalla ja numeroimalla. Hallitsin niin kokonaisuuden kuin pienet yksityiskohdat.

Suurin onnistuminen oli itse pääsykoe. Olin nukkunut hyvät yöunet ja olin todella energinen. Jännitys hiipi sisälleni vasta kun saavuin koepaikalle. Koepaikalla istuessani ja odottaessani kokeen alkamista hoin itselleni: ”osaan kirjat täydellisesti. Ei ole väliä mitä kysytään, osaan kaiken”. Kun oheistuksessa kerrottiin kuinka monta tehtävää koe sisältää, laskin äkkiä montako minuuttia minulla oli aikaa kullekin tehtävälle. Tein kokeeseen aikataulun niin, että minulle jäisi loppuun 10 minuuttia ylimääräistä aikaa. Kun koe alkoi ja aloin tekemään tehtäviä helpoimmasta tehtävästi lähtien. Aina kun aloitin tehtävän tekemisen, kirjoitin ylös paljonko kello oli ja monelta minun olisi lopetettava tehtävän tekeminen. Pysyin koko kokeen ajan aikataulussa. Lisäksi suunnittelin vastaukseni aina ennen kuin aloin kirjoittamaan sitä, jolloin itse vastauksen kirjoittaminen oli todella nopeaa. Kokeen jälkeen minulla oli hyvä fiilis. Tuntui, että seitsemän tehtävää kahdeksasta oli mennyt aivan nappiin. Ajattelin, että tämä oli nyt paras suoritus mitä pystyn tekemään. Ja onneksi tämä suoritus riitti.

Toivon, että jokainen joka teistä haaveilee opiskelusta oikeustieteellisessä tiedekunnassa ymmärtää, että kyllä kova työ palkitaan lopulta. Haluan tarinallani antaa positiivisen esimerkin kuinka pääsykokeella voi päästä sisään vaikka aluksi ei menisi yhtään putkeen tai jos lukiossa ei olisi pärjännyt niin hyvin.

Asenne ratkaisee ja töitä on tehtävä!

Jos mielenkiintosi heräsi, niin jää seuraamaan matkaani oikisessa. Nimittäin ensiviikolla on luvassa vinkkejä kysymykseen ”Mistä tietää on oikis se oikea?”

Ensi viikkoon!

 

Linkit käymilleni valmennuskursseille:

1. Supertakuu Turku: https://www.valmennuskeskus.fi/valmennuskurssit-yliopisto/oikeustiede/kurssit/7826-oikis-supertakuu-turku-2021

2. Takuu Helsinki: https://www.valmennuskeskus.fi/valmennuskurssit-yliopisto/oikeustiede/kurssit/7839-oikis-huhtikuu-aamu-1-helsinki-2021

– Itsellä oli iltakurssi

Riina S

Hei! Olen 21-vuotias ensimmäisen vuoden oikeustieteen opiskelija Helsingin yliopistossa. Asun Hyvinkäällä ja vapaa-ajalla pelaan ringetteä Tuusulassa SM-tasolla. Kerron täällä blogissani kokemuksiani opiskelusta oikiksessa sekä oikikseen hakemisesta. Tule seuraamaan matkaani! Minulla on myös opiskelutili instagramissa, jossa päivittelen opiskeluarkeani tarkemmin.

Instagram: @riinastudieslaw