AMK tekniikan ala  •  15.10.2019

Kävelyretki Hiedanrantaan ja kaupunkikehityksen pohdintaa

Tampere on todella vetovoimainen opiskelukaupunki, mutta toisinaan tuntuu, että tietyt alueet jäävät varjoon ja toiset korostuvat. Asumme Lentävänniemessä keskustan länsipuolella, ja vaikka sitä on perinteisesti pidetty vanhana betonilähiönä, jossa on jonkin verran sosiaalisia ongelmia, on se mielestäni jotain ihan muuta. Se on hyvin luonnonläheinen ja kaunis alue järvimaisemineen, ja siellä on paljon myös omakotitalo- ja rivitalorekentamista. Lisäksi se kehittyy jatkuvasti, tulevaisuudessa sinne pääsee raitiovaunulla, ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsee Hiedanrannan alue, jonne kävelyretkeni suuntasin.

Hiedanrantaan on tarkoitus rakentaa tulevaisuuden älykäs ja kestävä kaupungiosa, jossa on varmasti nähtävillä myös sen nykyiset katukulttuuriset arvot. Lielahden vanhalla tehdasalueella on näyttävä katutaidepuisto, josta blogin pääkuvakin peräisin. (Pidän ketuista, joten en voinut olla kuvaamatta kyseistä yksilöä.) Hiedanrannan toimintaa on myös kehitetty yhteistyössä kaupunkilaisten kanssa, ja tällä hetkellä siellä järjestetään vuosittain useita musiikki- ja taidetapahtumia. Lisäksi alueella sijaitsee Lielahden kartano puistoineen, ja vieressä on myös iso frisbeegolfkenttä. Lisäksi reitin varrelle osui useita hienoja leikkipuistoja ja mielenkiintoisia pikkumetsiä, joita aion palata tutkimaan lapseni kanssa myöhemmin.

Kävelyretki sai minut pohtimaan tulevaa suuntautumisvalintaani hieman syvällisemmin. Rakentamiseen ja rakennettuun ympäristöön kytkeytyy paljon kiinnostavia aspekteja, joista kaupunkien älykäs ja ekologinen kehittäminen on mielestäni yksi kiinnostavimmista. Työskentelisin mielelläni näiden asioiden parissa, joten infran ja yhdyskuntekniikan valitseminen voisi olla toimiva ratkaisu. Toisaalta taas pidän rakennetekniikasta ja mitoituskursseista valtavasti, ja minulla on paloa siihenkin. Ratkaisu ei missään nimessä tule olemaan helppo, mutta toisaalta sitä helpottaa hieman se, että tulokulmasta riippumatta saan joka tapauksessa olla tekemisissä rakennetun ympäristön ja kaupunkikehityksen kanssa.

Paluumatkalla huomasin vielä uuden biosuodattimen, joka rakennettiin viime vuonna vanhan massatehtaan kaatopaikan suotovesien puhdistukseen. Hiedanrannassa ja sen ympäristössä näkyy siis jo nyt panostaminen ekologiseen kestävyyteen, sillä kyseinen järjestelmä mukailee luonnonmukaisia puhdistustapoja ja sen puhdistustehoa seurataan mittaamalla vedenlaatua automaattisesti. (Tampereen kaupunki, tiedote)

Kokonaisuutena kävelyretki herätteli minut pohtimaan sitä, mitä tulevalla tutkinnollani haluaisin tehdä, ja miten voisin parhaiten hyödyntää osaamistani ekologisemman ja kestävämmän kaupunkiympäristön kehittämiseen.

Vili

Olen vuonna 1989 syntynyt rakennusinsinööriopiskelija Tampereen ammattikorkeakoulusta. Nautin luovasta ongelmaratkaisusta ja konkreettisesta tekemisestä, eli pääsen opinnoissani toteuttamaan itseäni erinomaisesti. Olen luonteeltani asiakeskeinen introvertti, mutta nautin kuitenkin ystävien seurasta ja hyvästä huumorista. Olen naimisissa, ja minulla on vuonna 2016 syntynyt poika. Harrastan  liveroolipelaamista ja lenkkeilyä.