Lääketiede  •  10.05.2024

Ihotaudit lääkiksessä

Kevään toiseksi viimeinen jakso on nyt taputeltu ja kesätyöt alkavat jo häämöttää. Miten ihmeessä tämäkin vuosi on taas mennyt näin vauhdilla? Ihan hullua ajatella, että tulen valmistumaan lääkäriksi 10,5 kuukauden kuluttua(!!!).

Toiseksi viimeinen jakso oli ryhmälläni ihotautien jakso. Jakso oli tiivis, vain 3 viikkoa, eli paljon asiaa oli opeteltava näiden viikkojen aikana, ehkä vähän liikaakin. En ollut ennen ajatellut, miten laaja erityisala ihotaudit oikeasti ovatkin. Perus ihottumien ja aknen hoidon lisäksi ihotautilääkärit hoitavat seksitauteja, eri ihosyöpiä, kroonisia haavoja sekä erilaisia autoimmuunitauteja.

Päivät koostuivat yleensä aamupäiväopetuksesta klinikassa ja iltapäivät interaktiivisista teoriaopetuksista ja iltapäivämeetingeistä. Näiden jälkeen oli vielä reilusti itseopiskeltavaa, sillä oli tarkoitus perehtyä seuraavan päivän teoriaopetuksen aiheeseen edeltävästi. Vapaa-aikaa oli jakson aikana näin ollen vähän tavallista vähemmän, mutta itse olen koko lääkiksen ajan pyrkinyt pitämään viikonloput täysin tai ainakin lähes täysin opiskeluvapaina (pl. tietenkin tenttejä edeltävät viikonloput), joten viikonloppuisin pääsi aina palautumaan.

Ensimmäisellä viikolla meille pidettiin ihotautien poliklinikan esittely, ja meille opetettiin ihopotilaan tutkimista sekä ihon effloresensseja eli ihomuutoksia (makula, papula, urtika, rupi…). Meillä piti iltapäivällä myös olla perusvoiteista esittely, mutta osastonhoitaja oli kipeänä, joten tämä siirtyi. Toisena päivänä minulla oli ensimmäinen opetuspoli, mikä jännitti todella paljon, sillä jakso oli vasta alkanut. Lisäksi meille annettiin potilaan haastatteluun ja tutkimiseen vain 15 minuuttia aikaa. Minulle ja parilleni tuli lopulta kaksi potilasta saman aamupäivän aikana, eli kiirettä piti varsinkin käyntitekstien kirjoittamisen kanssa. Iltapäivällä meillä oli vielä luento kroonisista haavoista, mitkä eivät muuten ole mikään yksinkertainen asia.

Kolmantena päivänä minulla piti olla polin seuraamista, mutta tulin valitettavasti kipeäksi, joten tämä päivä iltapäiväopetuksineen jäi välistä. Perjantaina minulla oli muutenkin vapaapäivä, joten toisaalta flunssa tuli juuri oikeaan kohtaan, en missannut mitään pakollista opetusta ja sain vähän kirittyä itseopiskeluiden kanssa.

Toisella viikolla pääsin seurailemaan ihotautien osaston meininkiä. Meille sattui huono päivä siinä mielessä, että juuri tiistaisin harvoin haavoja availlaan, joten kierto oli enemmän paperikierto, mutta pääsimme kyselemään paljon. Lisäksi pääsimme näkemään, kun yhden potilaan haavaan laitettiin alipainelaite parantumista tehostamaan. Lisäksi pääsimme näkemään vaikean vaskuliitti-tapauksen. Iltapäivällä meillä oli opetusta ekseemoista, aknesta ja erilaisista ihoinfektioista.

Keskiviikko aamupäivä oli itselläni vapaa, mutta iltapäivällä oli taas opetusta, tällä kertaa ihoallergologiasta ja urtikariasta, mitä tulee paljon vastaan esim. päivystyksissä.

Torstaina minulla oli taas opetuspoli, jossa tällä kertaa meillä oli vain yksi potilas, niin aikataulu ei ollut niin tiukka. Pääsin näkemään taudin, mistä en ollut koskaan ennen kuullutkaan, nimittäin pemfigoidin. Pemfigoidit ovat autoimmuunirakkulatauteja, joita esiintyy erityisesti yli 70-vuotiailla ja tauti kestää yleensä 1–3 vuoteen. Iltapäivällä opimme ihotuumoreista, psoriasiksesta sekä punajäkälästä, mitkä ovat paljon yleisempiä kuin esim. pemfigoidi. Itseäni varsinkin on kiinnostanut psoriasiksen hoito, sillä suurimmassa osassa tapauksista sen diagnostiikka ja hoito kuuluvat perusterveydenhuoltoon.

Perjantaina pääsimme tutustumaan haavakeskukseen. Siellä pääsimme kolmen hengen ryhmissä haastattelemaan ja tutkimaan yhden haavapotilaan. Teimme täyden haavastatuksen, mikä sisältää tavallisen haavan tutkimisen lisäksi mm. valtimopulssien tunnustelun sekä ABI-mittauksen, mikä kertoo valtimoiden kunnosta ja siitä ovatko ne esim. kalkkeutuneet. Iltapäivä meillä oli vapaata, joten mukava viikonlopun aloitus.

Viimeisellä viikolla meillä oli tiistaina perusrasva-opetus, mikä jäi välistä ensimmäisenä päivänä. En ollut tajunnut, miten älyttömästi eri perusrasvoja on, ja miten paljon ne eroavat toisistaan esim. rasva- ja vesipitoisuuden vuoksi.

Keskiviikkona pääsin tutustumaan allergiakeskukseen, mihin tulee usein erilaisia ihottumia, joille ei ole löydetty mitään syytä tai vaikeisiin ihottumaan, joihin tavalliset hoitotavat eivät ole toimineet. Keskuksessa tehdään erilaisia testejä, kuten prick-testi, epikutaanitestit yms. Iltapäivällä meillä oli opetusta autoimmuunitaudeista, eli autoimmuunirakkulataudeista sekä -sidekudostaudeista.

Torstaina pääsin seuraamaan toimenpideyksikön työskentelyä. Sinne tulee potilaita erilaisten ihomuutosten poistoa ja hoitoa varten. Pääsimme näkemään mm. aktiinikeratooseja (okasolusyövän esiaste) sekä basalioomia. Osa poistettiin veneviillosta näytteeksi ja osa jäädytettiin -200 asteisella nestetypellä. Olen itseasiassa itsekin päässyt tekemään jäädytystä amanuenssina terveyskeskuksessa, mutta yleensä hoitoa tehdään vain erikoissairaanhoidossa. Iltapäivällä meille pidettiin vielä kertaus perjantain tenttiä varten.

Paljon tuli opittua jakson aikana, mutta samalla 3 viikkoa ei ole ehkä ihan tarpeeksi näin laajalle erikoisalalle. Onneksi kuitenkin paljon jäi myös käteen, ja varmasti osaan nyt paremmin hoitaa erilaisia ihopotilaita kesän aikana.

  • Katja
Katja K.

Katja K

24-vuotias neljännen vuoden lääketieteen opiskelija Tampereelta. Vapaa-aikani kuluu kavereiden, salin, koirani ja Netflixin parissa. Tule mukaan seuraamaan matkaani unelmieni opiskelupaikassa. Lisää lääkiselämää instagramissa @katjusa1 ja @kk_studygram01