Lääketiede  •  28.08.2023

Gastron jakso

Viitosvuosi lähti itselläni käyntiin gastroenterologian/gastrokirurgian osastoilla. Näillä osastoilla yleisimpiä sairauksia tai sairaalassaolosyitä ovat mm. maksakirroosi, sappikivet, erilaiset tyrät, umpilisäkkeen tulehdus sekä haimatulehdus. Näitä tuli itsekin nähtyä montakin kappaletta. Pääsin myös haastattelemaan ja tutkimaan muutamia potilaita kaverieni kanssa. On mahtavaa, miten suurin osa potilaista antaa meidän haastatella ja tutkia heitä, vaikkei heidän tietenkään tarvitsisi näin tehdä.

Ensimmäisellä viikolla meillä oli osastokiertoja, joissa lääkärit kiertävät aamupäivisin kaikki osaston potilaat, ja heidän kanssaan keskustellaan tämänhetkisestä tilanteesta sekä jatkoista. Meillä oli sijoitusten lisäksi myös kolmena päivänä ryhmäopetusta koululla liittyen ylävatsasairauksiin sekä vatsan alueen radiologiaan. Vaikka mieluummin olisimmekin koko päivän sairaalalla, ovat nämä ryhmäopetukset yleensä hyviä ja opettavaisia.

Toisella viikolla oli enemmän potilaiden tutkimista eri osastoilla sekä yksi opetuspoli, jossa otin kahden kaverini kanssa vastaan yhden potilaan, haastattelimme hänet ja teimme perustutkimukset (sydämen ja keuhkojen kuuntelu, ihon tutkiminen, vatsan palpaatio…). Tämän lisäksi pääsin seuraamaan muutaman skopian (sekä gastro- että kolonoskopian) sekä paria leikkausta. Näin esimerkiksi umpilisäkkeen poiston ensimmäistä kertaa. Leikkaus tehtiin tähystyksellä, eli jäljelle jäi vain kolme pientä haavaa. Tätäkään leikkaustapaa en ollut koskaan ennen nähnyt, vaikka sitä käytetäänkin nykyään monessa eri leikkauksessa.

Lisäksi pääsimme toisen viikon keskiviikkona koululle harjoittelemaan sairaanhoitaja-opiskelijoiden kanssa erilaisia taitoja. Harjoittelimme nenä-mahaletkun laittoa, avanteen laittoa/vaihtamista sekä PEG-letkun vaihtoa. Nenä-mahaletkua olisi päässyt harjoittelemaan myös kavereilla, mutta lopulta vain kaksi (yksi meistä ja yksi sairaanhoitajista) meidän ryhmästämme oli vapaaehtoisia. Kaikki kuitenkin harjoittelivat vähintään nukkejen kanssa, eli perusperiaate pitäisi nyt olla hallussa. Yleensä sairaanhoitajat tekevät nämä opitut asiat, mutta hyvä se on lääkärienkin tietää edes perusteet. Ei sitä koskaan tiedä, milloin tällainen tulee vastaan, eikä olekaan ketään auttamassa.

Kaksi viikkoa meni aivan hujauksessa, ja tällä viikolla ollaankin jo aivan uuden aiheen parissa, nimittäin urologian. Urologia on ainakin itselleni erittäin vieras erikoisala, joten varmasti tulee paljon uutta vastaan. Katsotaan, mitä kaikkia taitoja pääseekään harjoittelemaan tai millaisia leikkauksia pääsee näkemään.

Hyvää uutta viikkoa!

  • Katja
Katja K.

Katja K

24-vuotias neljännen vuoden lääketieteen opiskelija Tampereelta. Vapaa-aikani kuluu kavereiden, salin, koirani ja Netflixin parissa. Tule mukaan seuraamaan matkaani unelmieni opiskelupaikassa. Lisää lääkiselämää instagramissa @katjusa1 ja @kk_studygram01