Fuksisyksy logopedian opiskelijana
Moikka! Tässä postauksessa teen katsauksen viimesyksyyn, eli mun fuksisyksyyn logopedian opiskelijana. Kerron hieman jokaisen kuukauden opinnoista sekä tapahtumista ja omista fiiliksistä.
Elokuu
Orientaatioviikko meillä alkoi 17.8. Orientaatioviikolla ei ole varsinaista opetusta, vaan tuutoreiden opastuksella tutustutaan yliopistoon ja uusiin luokkakavereihin. Viikon aikana meillä oli yleensä aamupäivällä tutustumista yliopiston tiloihin ja käytänteisiin ja iltapäivällä lähdimme yhdessä viereiseen puistoon piknikille tai jonnekin terassille istumaan. Alla näkyy meidän ensimmäisen viikon lukujärjestys 🙂
Seuraavalla viikolla meillä oli myös melko paljon tuutoreiden järjestämää ohjelmaa, kuten kyykän pelaamista. Näillä kahdella ensimmäisellä viikolla jännitys oli hyvin vahvasti läsnä, mutta väheni pikkuhiljaa kun alkoi tuntea uusia opiskelukavereita. Tällä viikolla alkoi myös itse opiskelu. Ensimmäisessä periodissa meillä alkoi fonetiikan kurssi, LOGP01 eli Johdatus logopediaan sekä kaikille yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan kuuluville opiskelijoille yhteinen ilmastonmuutosta käsittelevä Ihminen ratkaisee -kurssi. Lisäksi oli vielä kaikille uusille yliopisto-opiskelijoille pakollinen kurssi Tietotekniikkataidot.
Syyskuu
Johdatus logopediaan -kurssin luennot olivat erittäin mielenkiintoisia. Kurssiin kuului kaikkien meidän yliopiston logopedian opettajien luentoja sekä vierailuluentoja, joita pitivät erilaisissa paikoissa työskentelevät puheterapeutit. Muut kurssit, etenkin tietotekniikkataidot sekä ilmastonmuutos -kurssi tuottivat välillä tuskaa ja opiskeluvaikeuksia. Positiivista kuitenkin oli se, että ne oman alan kurssit kiinnostivat, nuo muut vain oli tehtävä, eikä myöhemmin opintojen edetessä ole enää oikeastaan tuollaisia yleisiä kursseja.
Syyskuun tapahtumista mainitsen Syysfestin, Sporttiappron ja meidän ainejärjestön kastetapahtuman. Syysfest oli Särkänniemessä pidettävä tapahtuma, jossa koko huvipuisto oli auki pelkästään opiskelijoille. Oli superhauskaa päästä huvittelemaan uusien kavereiden kanssa. Sporttiapprossa pääsi kokeilemaan erilaisia urheilulajeja, minulla oli seinäkiipeilyä, street-tanssia sekä brasilialaista jujutsua. Ainejärjestön kastetapahtuma oli ehkä kaikkein eniten odottamani tapahtuma. Se järjestettiin Hervannassa Suolijärven rannalla, jossa ohjelmassa oli yhteistä hengailua ja pelailua, makkaranpaistoa ja herkuttelua sekä saunomista ja uimista. Sekä tietysti se tärkein: meidän uusien ainejärjestön jäsenten kaste Suolijärven vedessä! Syyskuussa oli myös kahvilakierros Namiappro, joka jäi minulta valitettavasti flunssan takia väliin (mutta pääsin sen sijaan kokemaan vuoden hittitapahtuman, koronatestin)
Lokakuu
Lokakuussa saatiin meidän haalarit! Pidettiin yhteinen haalarimerkkien ompeluilta ja merkkien ompelu osoittautui oletettua hitaammaksi 😀
Lokakuun puolessa välissä oli ”syysloma” eli opetukseton viikko. Tällä viikolla oli kuitenkin kaikkien kurssien deadlinet ja mulla tällaisena viimetipan ihmisenä tämä viikko oli tähän asti kaikista kiireisin. Oli kotitentin ja oppimispäiväkirjan tekemistä, esseetä ja katsomattomia luentoja.
Syyslomaviikon jälkeen alkoi 2. periodi. Tässä periodissa meillä alkoi LOGP02 eli Puheen, kielen ja viestinnän kehitys -kurssi. Tämä kurssi on aikaisempia laajempi, 10 opintopistettä yleisemmän viiden sijaan, jonka vuoksi kurssi on jaettu syksylle ja keväälle. Syksyllä meillä oli vain neljänä päivänä tämän kurssin luentoja. Lisäksi meillä alkoi LOGP03, Oman äänen harjoitukset ja analyysi -kurssi.
Lokakuun tapahtumista mieleen jäi kaupunkisuunnistus, joka oli yhteinen meille logopedian opiskelijoille sekä psykologian ja sosiaalityön opiskelijoille.
Lokakuussa kävimme myös katsomassa muutaman opiskelukaverin kanssa Tove -elokuvan sekä tällaisen valoshown Tammerkosken rannassa.
Marraskuu
Marraskuun alussa meillä oli ainejärjestön lautapeli-ilta. Tänä syksynä tapahtumien määrä jäi sattuneesta syystä vähäiseksi niin jokainen tapahtuma jäi eri tavalla positiivisesti mieleen.
Marraskuussa jatkui LOGP03 -kurssi, joka osoittautui tähän mennessä olleista kursseista suosikikseni. Kurssia piti kaksi ylempien vuosiluokkien opiskelijaa ja ryhmätapaamisilla oli aina tosi rento tunnelma. Teimme kurssilla paljon erilaisia ääneen liittyviä harjoituksia.
Minulla oli vielä edellisen periodin fonetiikan tentti suorittamatta. Kokoonnuimme pienellä porukalla yhdessä kertaamaan fonetiikkaa, joka osoittautui erittäin hyväksi tavaksi. Kävin tenttimässä fonetiikan, ja tämä olikin ensimmäinen exam- tenttini. Exam- tentit ovat yliopiston exam-tiloissa suoritettavia sähköisiä tenttejä.
Joulukuu
1.12. oli LOGP03 -kurssin yksilötapaaminen kurssin vetäjien kanssa. Tapaamisessa pääsi kysymään itseä mietityttäviä asioita sekä tehtiin pikainen artikulaation tarkistus. Tämä oli viimeinen kerta, kun oli mitään ”pakollisia” läsnäoloa vaativia kouluasioita, eli tästä alkoikin periaatteessa jo joululoma.
LOGP03 -kurssin yksilötapaamiselta sain testattavaksi resonaattoriputken, jolla voi huoltaa omaa ääntä ja vähentää esimerkiksi äänen narinaa. Näitä on lasisia ja muovisia, itse valitsin ensiksi muovisen version, sillä en luottanut kykyihini olla katkomatta lasista kuljetuksessa 😀
2.12. meillä oli ainejärjestön pikkujoulut, jotka koronatilanteesta johtuen olivat etämuodossa. LOGP03 -kurssin oppimispäiväkirjan palautuspäivä oli 20.12., joten sitä tein vielä ennen joulua. Joulukuussa olisi myös hyvin ollut aikaa suorittaa muita itsenäisesti suoritettavia kurssia, kuten psykologiaa, mutta jätin ne suosiolla keväälle ja vietin joulukuun opintojen puolesta melko rennosti.
Fuksisyksyn yhteenveto:
uusia kavereita: useita 😊
opintopisteitä: 23
haalarimerkkejä: 15 (joista 9 ommeltu)
”Ai mitä on logopedia?” -kysymykseen vastaamista : ainakin 10 kertaa
yleinen fiilis alasta ja opiskelusta: erittäin positiivinen!