Psykologia  •  02.04.2018

Elämä voi muuttua

En aio kirjoittaa, kuinka en ole vähään aikaan kiireiltäni kirjoittanut ja sen päätteeksi  pahoitella asiaa. Jaa, no katsos, siinähän tuo tulikin. Ei miulla oikeesti mitään kiirettä edes ole ollut… päinvastoin! Psykologian opiskelu on fuksille kyllä aika höpöhöpöä (ainakin täällä Helsingissä). Miulla ei ole neljännessä periodissa yhtään kurssia. Käytännössä kesäloma alkaa siis nyt huhtikussa, enkä tule puoleen vuoteen palaamaan luentosaliin. Tuntuu suorastaan kornilta edes kirjoittaa mitään blogia, kun te siellä paukutatte menemään. Artikkelit ovat aivan nurkan takana ja kohta pedot ovat irti.

Muistan viime vuodelta todella kirkkaasti sen päivän, kun artikkelit julkaistiin. Tämäkin on kornia! Juuri olen nimittäin oppinut, kuinka tällaiset flash bulb -muistot eivät ole yhtään sen tarkempia kuin muutkaan muistot. No, leikitään nyt kuitenkin, että muistan tämän – erittäin tarkasti.

Se oli tuomiopäivä. Päivitin sivustoa minuutin välein. Sydän hakkasi. Ensin hyppäsin kattoon, kun tajusin, että lukemistahan oli vain rapiat 100 sivua. Sen jälkeen vajosin maan alle, koska ajattelin, että ne ovat varmasti niin vaikeita ymmärtää, että siksi niitä täytyi olla niin vähän. En ollut edes ostanut artikkelikurssia tueksi. Olin yksin äidin luona Imatralla. Vain mie ja yhdeksän artikkelia eli siis vain mie yksin.

Hoin itselleni typeriä motivaatiolauseita kuten “Pysy lujana!”, “You’ve got this!”, “Kuukauden seisoo vaikka päällään!” tai “Tee tänään jotain, josta voit olla huomenna ylpeä.” Niiden lumevaikutus oli yhtä suuri kuin oikeakin vaikutus eli ei tilastollisesti merkitsevää eroa. Ei oikeastaan minkään sortin vaikutusta, mutta silti jatkoin.

Huomiotussit olivat valmiina rivissä. Tulostin lauloi ja samalla yhdeksän artikkelin ultimaattinen lukusuunnitelma valmistui tunnissa.

“Mä tiedän mitä teen. On selkeet tavoitteet ja nyt mun enää täytyy jaksaa…”

Elan lisäksi Jukka Pojan Älä tyri nyt toimi mielentilaani mainiosti. Voimaantumisbiisit olivat jonkin sortin hetkellinen helpotus. Suosittelen!

Vaikka kuinka olin kuullut erinäisistä opiskelumetodeista ja siitä, kuinka alleviivaaminen oli yksi huonoimmista tekniikoista, aloitin artikkelien selailun paniikinomaisesti huomioiden jokaisen rivin ja sanan. Tavallaan loogista, sillä kaikkihan piti muistaa. Kirjoitin rönsyäviä muistiinpanoja, joihin en ikinä palannut. Kun olin kirjoittanut artikkelin muistiinpanot kahdesti, yritin kirjoittaa kolmannet ilman, että katsoin artikkelia kertaakaan. Tämä taas oli tavallaan itsensä testaamista, joka oli todettu yhdeksi tehokkaimmista metodeista. Sen päätteeksi tuikkasin artikkelin äidin käteen ja yritin muistaa asiat kappale kappaleelta ilman sen suurempia kyselytuokioita.

Tänä keväänä asiat ovat täysin toisin. Elän ihan erilaista elämää kuin vuosi sitten. Kuka olisikaan uskonut, että nyt nautin rennosta keväästä, seurustelen, jaksan sporttailla muutakin kuin joogaa, lähden reissuun, leivon tilauskakkuja ja aion pitää psykologiasta kunnon lomaa.

 

Se koe on aivan kamala ja siihen valmistautuminen on todella raskasta. Sitä ei käy kieltäminen. Kun sisäänpääsy koittaa, asiat kuitenkin helpottuvat. Ehkäpä siis siunkin ensi kevät voi olla rentoa haalarimerkkien ompelua ja vappuna et teekään harjoituskoetta, vaan vietät opiskelijavappua! Elämä todella voi muuttua.

Tämä kirjoitus ei olisi mitään ilman punaista lankaa, joten innostuksestani korniuteen, lopetan tyylilleni uskollisesti:

Ensin työ, sitten huvi. (etusormi pystyssä -emoji)

-Linnea

Linnea