Caritan hakutarina oikikseen

Ajatus oikeustieteelliseen hakemisesta kypsyy

Olen 31-vuotias mimmi Rovaniemeltä. Minulla on vakituinen työ, josta pidän, ja minulla on myös aikaisempi korkeakoulututkinto. Minulle tässä elämäntilanteessa kouluun hakeminen oli pitkän harkinnan takana ja ajatus oikikseen hakemisesta muodostui vähitellen.

En siis ole todellakaan aina tiennyt, että haluan oikikseen vaan minulla oli itseasiassa pitkään ajatus siitä, että minusta tulee isona psykologi. Hainkin lukion jälkeen yliopistoon opiskelemaan psykologiaa mutta en päässyt sisään, sen sijaan pääsin lukion jälkeen vuonna 2011 Lapin Yliopistoon opiskelemaan soveltavaa psykologiaa. Kyseinen pääaine on todella mielenkiintoinen, mutta siitä ei valmistu psykologiksi, joten hainkin opintojeni aikana useamman kerran opiskelemaan psykologiaa – mutta tuloksetta. Nyt tosin tiedän hyvin, mikä silloisilla hakukerroilla meni pieleen: opiskelin, olin töissä ja yritin lukea pääsykokeisiin yhtä aikaa, en siis todellakaan panostanut hakemiseen riittävästi.

Aikaa kului ja ajatus psykologin opinnoista jäi, valmistuin Lapin Yliopistosta hallintotieteiden maisteriksi ja aloitin työskentelyn henkilöstöhallinnon työtehtävien parissa. Työtehtävieni myötä pääsin tutustumaan työoikeuteen ja tekemään yhteistyötä työsuhdejuristin kanssa, ja mitä enemmän aiheeseen perehdyin, sitä mielenkiintoisemmalta juridiikka tuntui. Kävin avoimen yliopiston kautta työoikeuden kurssin, koska ajattelin, että siitä olisi hyötyä työssäni. Työoikeuden kurssin jälkeen innostuin vielä omaksi ilokseni käymään juridiikan perusteiden ja valtiosääntöoikeuden kurssit.

Rovaniemellä Rovalan opistossa sain opettajalta todella kannustavaa palautetta ja hän totesi minulle, että minun kannattaisi hakea oikikseen, jos juridiikka kiinnostaa. Vielä tuolloin tyrmäsin koko idean hakemisesta:

”Ajattelin, että minäkö muka oikikseen ja eikö oikeustieteelliseen ole lähes mahdoton päästä sisään?”

Ajatus hakemisesta jäi kuitenkin kytemään. Kun näin pari vuotta sitten, kuinka saman ikäinen ystäväni lähti suorittamaan toista maisterin tutkintoa, tajusin, että aikuisiällä voi todellakin päästä opiskelemaan. Inspiroidun ystäväni rohkeudesta ja yhtäkkiä hakeminen ei tuntunutkaan enää mahdottomalta ajatukselta.

Oikikseen hakeminen ei ollut minulle mikään nopea ja helppo päätös vaikka olin alkanut salaa haaveilla työsuhdejuristin työstä.

Pohdin oikikseen hakemista pitkään:

• Kävin avoimen yliopiston kursseja.
• Kuuntelin juridiikkaan ja hakemiseen liittyviä podcasteja.
• Seurasin oikiksessa opiskelusta kertovia Instagram-tilejä.
• Kävin jopa aikuislukion kautta lakiin liittyvän yhteiskuntaopin kurssin selvittääkseni, kiinnostaako juridiikka minua oikeasti.
• Viime syksynä haastattelin vielä kaikkia tuntemiani juristeja, joista muuten jokainen oli todella ystävällinen ja kannusti hakemaan oikikseen, jotta saisin todellisen käsityksen juristin työstä.

Tein siis laajan tutkimustyön ennen kuin päätin hakea oikikseen, sillä opiskelemaan hakeminen tarkoitti minulle sitä, että tuttu arki tulisi menemään ainakin pääsykokeisiin lukemisen ajaksi aivan sekaisin.

Tiesin, että jos oikeasti haluan opiskelemaan, en voisi yhtä aikaa lukea pääsykokeisiin ja keskittyä kokopäivätyöhöni, jossa päivät toisinaan venyivät pitkiksi. Se taas tarkoittaisi sitä, että minun pitäisi käyttää kesälomani jo keväällä, jotta voisin todella keskittyä vain lukemiseen. Lomien käyttäminen pääsykokeisiin lukemiseen taas tarkoittaisi sitä, että minulla ei olisi kesällä lomaa tai vaihtoehtoisesti minun tulisi pyytää palkatonta poissaoloa, joka taas tarkoittaisi taloudellista takapakkia, kun palkka ei kilahtaisikaan loppukuusta tilille.

Mietin myös jo ennen hakemista, että välttämättä yksi hakukerta ei riitä, sillä tiesin, että oikiseen on todella vaikea päästä. Sama hakurumba voisi siis olla edessä useampanakin vuonna. Kuinka monesta kesälomasta olisin valmis luopumaan? Pelissä oli siis paljon sekä henkisesti että taloudellisesti eivätkä muutokset päättyisi vain pääsykokeisiin. Mikäli pääsisin sisään, tulisin jäämään opintovapaalle ja se jos mikä olisi iso muutos, puhumattakaan siitä, että edessä saattoi olla myös mahdollinen muutto Rovaniemeltä Helsinkiin, sillä halusin hakea Helsingin yliopistoon. Suoraan sanottuna olin hakemisesta sekä todella innoissani että aivan kauhuissani.

Lisäksi minua stressasi ajatus siitä, että olen 31-vuotias ja hakemassa taas opiskelemaan. Ensinnäkin ensikertalaisilla hakijoilla olisi todennäköisesti etulyöntiasema ja toiseksi, mikäli pääsen sisään, minun kanssani opiskelun aloittaisi joukko minua hyvin paljon nuorempia ihmisiä. En osaa sanoa miksi ajatus siitä, että muut opiskelijat ovat mahdollisesti minua nuorempia, vaivasi minua. Nyt kun ajattelen asiaa, eihän sillä oikeastaan ole mitään merkitystä, minkä ikäisenä opiskelut aloittaa.

Kaikesta stressistä ja käytännön järjestelyjen haasteista huolimatta huomasin kuitenkin haaveilevani siitä, mitä kaikkia upeita mahdollisuuksia juristin ammatti voisi tuoda. Mitä enemmän perehdyin juridiikkaan ja kuulin, mitä juristit tekevät työkseen, sitä kirkkaammaksi ajatukseni muodostui: minä haen oikikseen.

Minua jännitti keskustella kouluun hakemisesta työpaikallani esihenkilöideni kanssa, mutta onnekseni sain huomata, että lomien järjestäminen pääsykokeiden ajaksi onnistui vaikeuksitta. Esihenkilöni suhtautuivat todella kannustavasti hakuprosessiin ja olivat vilpittömästi iloisia siitä, että uskalsin lähteä tavoittelemaan unelmaani. Muutenkin läheisteni tuki ja kannustus koko pääsykoeprosessissa, niin hakemisessa kuin pääsykokeisiin lukemisenkin aikana, oli korvaamatonta.

Hain kevään 2023 yhteishaussa oikikseen ja sain opiskelupaikan ensimmäisellä hakukerralla Helsingin yliopistosta.

Miksi juuri oikis?

Oikikseen hakeminen ei ollut minulle itsestäänselvyys tai lapsuuden haave. Oikis valikoitui hakukohteeksi, koska juridiikka on minusta todella mielenkiintoista ja ajattelen, että juristin ammatti tulee laajentamaan työkenttääni ja avaa tulevaisuudessa ovia yhä mielenkiintoisempiin työtehtäviin.

”Haluan rakentaa itselleni mielekkään ja merkityksellisen työuran ja uskon, että juridiikan opiskelu tukee minun kohdallani tätä tavoitetta.”

Vipua Valmennuskeskuksen oikisvalmennuksesta

Valmennuskurssille meneminen oli ehdottomasti minulle ratkaiseva tekijä oikikseen pääsemisessä. Ennen valmennuskurssia en osannut vastaustekniikkaa enkä tainnut edes kunnolla tietää, mikä on aineistotehtävä. Ostin valmennuskurssin jo loppuvuodesta 2022 ja suoritin ensin itsenäisesti valmennukseen kuuluvan johdantokurssin ja tein myös kaikki kurssin aineistotehtävät. Kävin siis johdantokurssin tavallaan kahdesti; ensin itsenäisesti opiskellessani sain tutustua eri oikeudenaloihin omaan tahtiin ja kun valmennuskurssi virallisesti alkoi vuoden 2023 keväällä, toimi johdantokurssi hyvänä pohjustuksena tulevaa pääsykoekevättä varten.

Kun pääsykoekirjat ilmestyivät ja valmennuskurssin opetus alkoi, osallistuin kaikille oppitunneille. Mielestäni opetus rytmitti hyvin lukemista ja oli todella hyödyllistä, kun tunneilla pääsi kysymään suoraan opettajalta, jos jokin asia oli jäänyt epäselväksi.

Valmennuskurssissa ehdottomasti parasta olivatkin opettajat:

• Opetus oli todella selkeää ja laadukasta.
• Opettajat olivat hyvin kärsivällisiä ja tarkistivat aina, että kysyjä varmasti ymmärsi vastauksen.
• Tunnit olivat minun mielestäni myös hauskoja ja opettajista näkyi se, että he ovat käyneet läpi saman, mitä me nyt koemme, ja he aidosti haluavat auttaa meitä onnistumaan.

Koin myös harjoituskokeet hyödyllisiksi ja erityisesti niistä saatu kirjallinen palaute oli kullanarvoista. Tein muutkin valmennuskurssiin kuuluvat tehtävät, joita oli monipuolisesti monivalinnoista esseetehtäviin ja osallistuin tuutorointeihin niiden aiheiden osalta, jotka koin itselleni hyödyllisiksi.

Valmennuskurssiin kuului myös valmiiksi kirjoitetut tiivistelmät pääsykoeaineisosta ja niiden pohjalta nauhoitetut ’äänikirjat’ – ne olivat yllättävän käteviä. Tutustuin lisäksi valmennuskurssilta saatavaan lakipykäläkoontiin, joka on listaus kaikista pääsykoemateriaalin lakipykälistä. En tosin opetellut ihan jokaista listan kohtaa ulkoa, mutta koonti oli mielestäni hyödyllinen, sillä sen avulla lakipykäliä oli kätevää kerrata.

Koepäivän kokemukset

Valintakoepäivää edeltävä päivä oli minulle koko pääsykoekevään pahin päivä! En ole koko tähänastisessa elämässäni ollut niin ahdistunut minkään suorituksen tai kokeen takia. Yritin pitkin päivää tehdä mukavia ja palauttavia asioita, mutta edes kahden lenkin jälkeen en pystynyt rauhoittumaan. Jännitin tulevaa koitosta ja yöllä heräsin panikoimaan sitä, miksi en sitten kuitenkaan ollut opetellut jokaista lakipykälää ulkoa.

Pääsykoeaamuna minulla oli monta herätystä soimassa ja olin myös pyytänyt siskoani soittamaan minulle, jos vaikka kävisi niin, että en heräisi herätyskelloon. Onneksi olin suunnitellut etukäteen, mitä syön pääsykoepäivän aamuna ja mitä puen päälleni, reppu oli pakattu valmiiksi ja läppärin akku täynnä, aamulla nousin sängystä ennen yhdenkään herätyskellon soittoa. Menin pääsykoepaikalle pyörällä auton sijaan, sillä minua jännitti niin paljon, että pelkäsin olevani vaaraksi liikenteelle.

Pääsykoepaikalla minut yllätti se, että itse pääsykokeen alkamista piti odottaa todella kauan. Sen jälkeen, kun tietokone oli yhdistetty Wi-Fiin, pääsykoesivu oli auki ja läppäri varmuuden vuoksi vielä laturissa, piti vain istua omalla paikalla ja odottaa. Muistan, kun mietin, että kokeen alkamiseen on vielä puoli tuntia ja minä en voi tehdä mitään muuta kuin istua tässä, tuijottaa ulos ikkunasta ja yrittää pysyä rauhallisena.

Pääsykoe oli vaikea ja toinen monivalintatehtävä oli sekoittaa aikatauluni aivan kokonaan, kun jumituin tutkimaan siihen liittyvää aineistoa.

”Olin suunnitellut etukäteen, miten toimin kokeessa: olin ajatellut, että avaan kaikki tehtävät, vilkaisen ne läpi ja vasta sitten alan tekemään koetta. Monivalintatehtävät veivät minut kuitenkin mukanaan ja muutin lennosta strategiaa.”

Minua jännitti kamalasti kirjallisiin tehtäviin vastaaminen ja kun sitten avasin esseetehtävät, tunsin miten epätoivo iski – miten voikin olla, että kysytään juuri sitä asiaa, mitä en ollut opetellut kunnolla!

Olisin voinut luetella ulkomuistista kaikki tavat implementoida direktiivi, mutta kieleen liittyvä essee pääsi yllättämään täysin. Päätin, että jään pohtimaan tehtävää ja palaan siihen viimeisenä, sen sijaan aloitin tehtäviin vastaamisen siitä, mikä tuntui helpoimmalta. Olin suunnitellut aikataulun kokeeseen ja seurasin kelloa jatkuvasti, mutta silti aika loppui kesken – minulla oli vielä sormet näppäimistöllä, kun sain ilmoituksen, että koe on päättynyt. Olin kuitenkin ajan loppuessa ehtinyt vastata jokaiseen tehtävään jotakin ja onneksi olin jättänyt aikaa kokeen tarkastamiseen, sillä löysin monivalintatehtävistä huolimattomuusvirheitä, jotka ehdin korjata ennen kokeen sulkeutumista.

Kokeen jälkeen oli todella tyhjä ja sekava fiilis, minulla ei ollut oikein ajatusta siitä, oliko koe mennyt hyvin vai huonosti – tiesin ainoastaan, että kieleen liittyvään 10 pisteen esseeseen olin tuskin saanut vastattua muutamaa lausetta enempää, ja se harmitti. Olin kuitenkin antanut kokeessa aivan kaikkeni, en ollut luovuttanut, vaikka tehtävät olivat olleet vaikeita, kykenin pysymään rauhallisena ja olin koko neljän viikon ajan lukenut todella määrätietoisesti ja paljon. Pystyin siis hyvillä mielin toteamaan, että tein parhaani.

Pääsykokeen jälkeen yritin unohtaa kokeen, mutta vähän väliä ja todella monen viikon ajan mieleeni tuli ajatuksia, että ei hitto – siihen esseeseen olisi pitänyt vastata näin ja muistinkohan sen ja sen lakipykälän oikein. Onneksi palasin töihin heti pääsykokeen jälkeen ja sain muuta ajateltavaa.

Oikiksen pääsykokeisiin lukeminen oli todella erilaista kuin mikään, mitä olin tehnyt aikaisemmin, sitä ei mielestäni voi verrata ylioppilaskokeisiin lukemiseen eikä toisaalta yliopiston tentteihin tai työelämän projekteihin. Pääsykokeisiin lukeminen oli todella intensiivinen neljän viikon mylly, jonka aikana kotini seinät täyttyivät mindmapeista ja päivät koostuivat vain yhdestä asiasta: opiskelusta.

”On varmasti monenlaisia tapoja lukea pääsykokeisiin, mutta minun kohdallani oikikseen pääseminen vaati sen, että käytännössä koko muu elämäni oli tauolla neljä viikkoa.”

Lukupäivät alkoivat aamulla kello seitsemän edellisenä päivänä opettelemieni asioiden kertaamisella ja päättyivät illalla kello kymmenen samana päivänä opiskeltujen asioiden kertaamiseen. Pidin tietysti taukoja lukupäivän aikana, mutta jotakin lukemisen intensiivisyydestä kertonee se, että puhelimeni mukaan ruutuaikani väheni viidestä tunnista yhteen tuntiin päivässä. Jos tämä lukutahti kuulostaa kamalalta niin voin sanoa, että tavallaan se oli sitäkin. Olin stressaantunut ja panikoin tulevaa koitosta, mutta pääasiassa pääsykokeisiin lukeminen ja uuden opiskelu oli todella kivaa, äärimmäisen mielenkiintoista ja loppujen lopuksi kaiken vaivan arvoista.

Oikiksen ovet avautuvat

Olin tekemässä töitä, kun ystäväni lähetti minulle viestin, että nyt Jodelissa lukee, että oikiksen pääsykoetulokset ovat tulleet. Sykkeeni hyppäsi samalle tasolle kuin 10 kilometrin juoksulenkin jälkeen ja tunsin, kuinka käteni alkoivat täristä. Katsoin ensimmäisenä sähköpostin, sillä luulin, että saisin viestin, jos minut olisi hyväksytty opiskelemaan. Sähköpostissani oli kuitenkin pelkkiä mainosposteja ja ehdin jo oikestaan pettyä, kun ajattelin, että en päässyt sisään.

Kirjauduin kuitenkin Opintopolkuun kädet edelleen täristen ja en ollut ymmärtää mitä näin: minut on hyväksytty Helsingin yliopistoon opiskelemaan oikeustiedettä.

”Luin tuloksen monta kertaa ja otin siitä tarpeettoman monta screenshottia ja lähettelin niitä ystävilleni ja perheelleni ja kyselin, että tarkoittaako tämä nyt varmasti, että minä pääsin sisälle.”

Taisi siinä itkukin päästä ihan silkasta ilosta ja hämmennyksestä – en todellakaan ollut osannut odottaa, että oikiksen ovet olisivat avautuneet ensimmäisellä yrittämällä.

On oikeastaan aika vaikea kuvailla, miltä opiskelemaan pääseminen tuntuu: se on onnellisuutta, innostusta ja toiveikkuutta mutta samalla stressiä ja paniikkia tulevasta. Nyt minun pitää todella kääntää koko elämäni ylösalaisin, jään opintovapaalle, palkka vaihtuu aikuiskoulutustueksi ja muutan Rovaniemeltä Helsinkiin, tuttu ja turvallinen työelämä muuttuu ihan pian opiskelijaelämäksi. Päällimmäisenä on kuitenkin ihana tunne siitä, että olen menossa oikeaan suuntaan – tästä alkaa uusi ja jännittävä seikkailu!

Vinkkini tuleville hakijoille

1. Keskity onnistumiseen

Minä käytin aivan liikaa energiaa siihen, että pohdin mahdollista epäonnistumista – ajattelin, ettei ole mitään takeita siitä, pääsenkö opiskelemaan, vaikka kuinka lukisin. Ajatus on varmaan sinänsä totta, mutta suosittelen keskittymään neuvoon, jonka ystäväni kertoi, kun stressasin pääsykokeita: usko, että sinulla on kaikki edellytykset onnistumiseen.

2. Kertaa, kertaa ja kertaa.

Kertaa aamulla, kertaa ennen lounasta, kertaa illalla. Kertaa, vaikka ei huvittaisi ja aloita kertaamien ensimmäisestä lukupäivästä, vaikka kerrattavaa olisi vain vähän. Kertaa eri tavoilla, harjoittele tekstin tuottamista, tee muistilappuja, puhu ääneen – ihan mikä toimii sinulle. Kunhan kertaat.

3. Hae.

Jos vähänkään mietit, että pitäisikö hakea oikikseen, niin hae ja hae heti tosissasi. Sinä et ole liian vanha, oikikseen pääseminen ei ole mahdotonta ja työelämään todennäköisesti ehtii vielä takaisin. Jos unelmoit juristin ammatista, niin tartu toimeen ja suunnittele pääsykoekevät niin, että pystyt rauhassa keskittymään lukemiseen ja anna kaikkesi – aina kannattaa yrittää. Saattaa nimittäin käydä niin, että unelmista tulee totta.