Sara-Lotan 10 tärkeintä hetkeä psykologian hakuvuoden aikana
Psykologian pääsykoe vuodelta 2024 on vihdoin ohi! Sara-Lotta listasi hakuvuoden ajalta kymmenen tärkeimmäksi kokemaansa hetkeä ja asiaa, joiden avulla voidaan katsoa viimeisen vuoden isoa urakkaa hieman taaksepäin. Sara-Lotalla oli hakuvuoden ajan tukena Valmennuskeskuksen psykologian valmennuskurssi, ja hän kokikin kurssin olleen korvaamaton apu matkalla kohti suurta unelmaansa, psykologian opintoja.
Sara-Lotan 10 tärkeimmäksi kokemaansa hetkeä hakuvuodelta 2023-2024:
1. Kirjautuminen valmennuskurssin sivuille
Ensimmäinen kohokohta oli se, kun valmennuskurssin sivut aukesivat minulle viime marraskuussa, ja pääsin harjoitustehtävien kimppuun. Tuntui kivalta päästä taas niiden pariin ja kokeilla minkä verran edellisen vuoden hakukerralta oli jäänyt mieleen.
2. Ensimmäinen lähitunti
Kun lähiopetus alkoi, haku-urakka tuli taas konkreettisemmaksi, ja sain siitä motivaatiota. Olin edellisenä vuonna kokenut lähitunnit oppimisen kannalta todella tehokkaiksi, joten tiesin olevani oikeassa paikassa.
3. Päivän pulmat
Oppitunnit kurssilla alkoivat aina pulmatehtävillä, jotka koostuvat erilaisista loogisen päättelyn pulmista. Pidin niistä kovasti, ja ne oli kiva tapa orientoitua oppitunnille, kun heti pääsi mielekkäällä tavalla käyttämään päätä. Siitä tuli kyllä hyvä fiilis, jos ehti saada ratkaistua pulman ennen kuin oikea vastaus paljastettiin.
4. Harjoituskokeet
Harjoituskokeissa oli kiva päästä harjoittelemaan koetilannetta. Erilaisia koetaktiikoitakin oli mahdollisuus harjoitella, kun kokeita oli kurssilla useampi.
Jokaisen kokeen jälkeen opin uutta itsestäni kokeentekijänä ja huomasin kehityskohtia toiminnassani. Tällaista harjoitusta en olisi saanut ilman kurssia.
5. Ennakkomateriaalien ilmestyminen
Ennakkomateriaalien ilmestyminen on ehkä kaikkein jännittävin ja odotetuin hetki hakuvuoden aikana. Vihdoin pääsi näkemään millaisia artikkeleita tänä vuonna on julkaistu, ja aloittamaan luku-urakan.
6. Ennakkomateriaalien opetus lähitunneilla
Ennakkomateriaalien opetus lähitunneilla on ollut ehdottomasti tärkeimmäksi kokemani apu kokeeseen valmistautuessa.
Opin paljon, jaksoin keskittyä ja kysymyksiä oli helppo esittää. Kaikille tunneille oli myös mahdollisuus osallistua etänä.
7. Kurssikaverit
Muut kurssilaiset muistuttavat siitä, että meitä on täällä useita joilla on sama päämäärä, vaikka opiskelisimmekin kaikki itsenäisesti. Olen saanut tärkeitä neuvoja, tsemppejä ja ihan vaan juttuseuraa oppituntien tauoilla, mikä on auttanut jaksamaan.
Kokeeseen lukeminen on suurelta osin yksinäistä puuhaa, niin kanssaopiskelijoiden vertaistuki on tervetullutta.
8. Opettajien tuki
Opettajien tuki ennakkomateriaalien opiskelussa on ollut suuri apu. Opettajat ovat olleet valmiina vastaamaan kaikkiin kysymyksiini, ja auttamaan artikkelien vaikeiden kohtien kanssa. Yksin ei ole tarvinnut jäädä mitään miettimään.
Mielestäni kaikki valmennuskurssin opettajat ovat erittäin asiantuntevia ja heillä on todellinen halu auttaa meitä onnistumaan kokeessa.
9. Koetilanne
Viime vuonna koepäivänä jännitti, mutta oli helpottavaa nähdä tuttuja kurssikavereita paikan päällä ennen koetta. Se hälvensi jännitystä ja loi minuun luottoa. Kun koe alkoi, pääsin vihdoin tekemään sitä mitä varten olin tehnyt paljon töitä. Tänäkin vuonna tiedän koeaamun jännittävän, mutta samalla odotan sitä innolla.
Koeaamuna oli ihana saada vielä viimeinen tsemppiviesti sähköpostiin Valmennuskeskukselta. Tuntui, että oli tukijoukko takana sinä tärkeänä aamuna.
10. Fiilikset psykologian pääsykokeen jälkeen
Viime vuonna valmennuskeskuksen tutorit järjestivät meille kokeen jälkeen yhteisen piknikin. Se oli ihana lopetus suurelle urakalle. Halukkaat saivat purkaa fiiliksiä kokeesta yhdessä, mutta oli mahdollisuus myös puhua aivan muista jutuista ja nauttia toisten seurasta.
Tunnelmat kokeen jälkeen voivat olla sekavat, joten vertaistuesta voi olla paljon hyötyä. Valmennuskeskus tarjoaa tänäkin vuonna kokeen purkajaisten muodossa tukea pääsykokeen jälkeisiin fiiliksiin.
Nyt psykologian pääsykokeen jälkeen on kyllä hieman sekavat fiilikset, niin kuin oli odotettavissa. Osittain koin oloni kokeessa itsevarmaksi, sillä tuntui että artikkelit oli minulla hyvin hallussa. Looginen päättely yllätti haastavuudellaan ja erilaisuudellaan verrattuna edellisen vuoden kokeeseen, mutta yllättävyys kuvaa hyvin psykologian kokeita yleisesti. Aina pitää olla valmis yllätyksiin.
Pysyin kokeessa rauhallisena ja vastasin paljon rohkeammin ja luottavaisemmin kysymyksiin verrattuna viime vuoteen.
Huolimattomuusvirheiltä ei vältytty kuitenkaan ja se harmittaa, mutta on erittäin inhimillistä. Kolme tuntia on lyhyt aika tehdä samaan aikaan nopeasti, keskittyneesti, tarkasti ja rauhallisesti töitä. Nyt ei voi muuta kun odottaa kärsivällisesti tuloksia ja hyväksyä se mitä sieltä sitten tuleekin.
Suuri kiitos Valmennuskeskukselle tuesta ja opeista mitä olen teiltä saanut! Jos en vielä pääse kouluun, palaan valitsemaan itselleni sopivan kurssin valikoimastanne ensi keväänä. 😌
11. Extra – kauan odotetut tulokset!
Mun kohdalla kävi tällä hakukerralla niin hyvin, että mulle tarjotaan paikkaa Helsingin yliopiston Soveltavan psykologian uudesta koulutusohjelmasta! Olen todella innoissani ja odotan mielenkiinnolla opintojen alkua.
Valmennuskurssin korvaamaton apu koulupaikan saamisessa korostui sekä tilastotieteen opintojen, että ennakkomateriaalien kattavan läpikäynnin kohdalla. Artikkelikysymykset meni osaltani erittäin hyvin kokeessa, ja sain myös useampia laskuja laskettua oikein matemaattisessa osiossa.
Ilman valmennuskurssia tuskin oltaisiin tässä tilanteessa jo toisen hakukerran kohdalla!