Lääketiede  •  28.02.2020

Vinkkejä opiskelun jaksottamiseen

Nyt on enää alle kolme kuukautta itse pääsykokeeseen, jonka vuoksi lukuajatkin ovat lisääntyneet. Joululoman jälkeen lisäsin opiskelutunteja kuuteen tuntiin päivässä. Ennen joululomaa luin siis neljästä viiteen tuntiin, mutta nyt tavoite on lukea se kuusi tuntia päivässä eli 30 tuntia viikossa. Tämä kuusi tuntia on aktiivista lukuaikaa, todellisuudessa tähän siis menee noin kahdeksan tuntia. Lukemista on nimittäin hyvä jaksottaa ja taukoja pitää pitää, jotta opiskelu on tehokasta. Minulle toimivin tapa on, että luen tunnin, jonka jälkeen pidän 10 minuutin tauon. Kun taas ruokataon pituus vaihtelee puolesta tunnista tuntiin. Suosittelen kokeilemaan tätä taktiikka, jos ei ole vielä käytössä:)

Viime viikon hiihtoloman tarkoituksena oli jatkaa opiskeluja normaaliin tahtiin, mutta päädyin pitämään lähes koko viikon lomaa, sillä olin sen tarpeessa. Pitkät kävelyt ja ystävien kanssa ajanvietto oli hyvä korvike opiskeluille ja juuri, mitä tarvitsin, jotta jaksoin taas jatkaa kirjojen parissa tällä viikolla. Älkää siis pelätkö ottaa pidennettyjä viikonloppuja tai jopa viikkoa vapaata, jos siltä tuntuu, sillä se auttaa jaksamaan täysillä loppuun asti. Ei se lääkikseen pääsy pienestä lomasta ole kiinni!

Rebecca

20-vuotias espoolainen, hakemassa lääkikseen toista kertaa. Opiskelujen ohella harrastan ja valmennan jalkapalloa. Lukioni kävin Töölön Yhteiskoulussa, jonka aikana olin vuoden vaihdossa Espanjassa.