Vinkit VAKAVA-kokeeseen
Tänä maanantaiaamuna Turussa herättiin talvisen maiseman keskeltä. Elämmekin poikkeuksellista kevättä monella mittapuulla: ”takatalvi” toi lounaisrannikolle enemmän lunta kuin koko talvena yhteensä, sekä koronavirus on ajanut yhteiskuntamme poikkeustilaan.
Onneksi lukuisista poikkeuksista huolimatta ”yliopistojen kevään opiskelijavalinnat toteutetaan suunnitellusti” (Unifin tiedote, 23.3.2020). Pääsykokeisiin valmistautuminen siis jatkuu, vaikkakin tietysti pitkälti kotioloissa.
Haluankin tässä vaiheessa kevättä jakaa omat pääsykoevinkkini kasvatusalalle pyrkiville. Tänä vuonna kasvatusalan opiskelijavalinta uudistuu, sillä VAKAVA-koe perustuu ainoastaan kokeessa jaettavaan aineistoon eikä sitä varten julkaista erillistä ennakkomateriaalia. Lisäksi on mahdollista päästä soveltuvuuskokeeseen suoraan todistusvalinnalla (opettajankoulutusohjelmiin hakevilla, mutta esimerkiksi kasvatustiedettä ja aikuiskasvatustiedettä hakevat voivat päästä suoraan todistusvalinnalla, sillä näillä aloilla ei soveltuvuuskoetta ole).
Tarkat tiedot kasvatusalan pääsykokeesta 2020 löydät täältä sekä havainnollistavan koosteen bloggaajamme Hillan postauksesta. Suosittelen tutustumaan!
Minulla on omakohtaista kokemusta VAKAVA-kokeesta sekä soveltuvuuskokeesta viime keväältä. Osallistuin molempiin, vaikka ensimmäiseen hakukohteeseeni eli Turun kasvatustieteisiin (jossa nyt opiskelen) ei kuulunut soveltuuvuuskoetta. Minulla oli kuitenkin heti toisena kohteena Turun OKL, johon soveltuvuuskoe (=eli käytännössä haastattelu) tietystikin kuului.
Mikäli haluat hakea opiskelemaan Turun yliopiston kasvatustieteiden tutkinto-ohjelmaan (jolloin pääaineenasi tulee olemaan joko erityispedagogiikka, kasvatustiede tai aikuiskasvatustiede), voit siis päästä sisään osallistumalla VAKAVA-kokeeseen tai suoraan todistusvalinnalla. Turun yliopisto on Suomen ainoa yliopisto, jossa voi opiskella erityispedagogiikkaa pääaineena ilman soveltuvuuskokeeseen osallistumista. Muiden yliopistojen (Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Åbo Akademi) erityispedagogiikan opintosuuntaukseen hakevat osallistuvat soveltuvuuskokeeseen VAKAVA/todistusvalinnan lisäksi. Turussa erityisopettaja- ja pedagogisiin opintoihin voi hakeutua myöhemmin opintojen aikana, jolloin on läpäistävä eräänlainen soveltuvuuskoe.
Tässä postauksessa jaan omat vinkkini VAKAVA-kokeeseen, ja ensi postauksessa luvassa tarkempi kuvaus soveltuvuuskokeesta sekä siihen liittyvät vinkit. Nämä vinkit perustuvat omakohtaiseen kokemukseen sekä myös tieteelliseen tutkimustietoon, joka on peräisin Kasvatuksen psykologian kurssikirjastamme Lonka, K. 2015. Oivaltava oppiminen. Helsinki: Otava.
VINKIT VAKAVA-kokeeseen 2020
1. Kokeen aikana kannattaa tehdä omia muistiinpanoja jaettavista aineistoista. Omat muistiinpanot voivat olla tiivistelmiä, käsitekarttoja, havainnollistavia piirrustuksia tms, kunhan ne on kirjoitettu omin sanoin. Tietoa muokkaavien ja kehittävien opiskelustrategioiden käyttö auttaa ymmärtämään tekstissä kuvattua ilmiötä ja soveltamaan tietoa (Lonka, 1997).
Osataksesi vastata aineistoon liityviin monivalintakysymyksiin ei nimittäin riitä pelkästään se, että osaat löytää aineistosta oikeat nippelitiedot, vaan kysymyksissä testataan myös syvempää aineiston ymmärrystä. Tämän takia ei kannata tyytyä koetilanteessa pelkästään alleviivausten tekemiseen, vaan koittaa hahmottaa myös laajempia kokemuksia. Toki myös alleviivauksia kannattaa tehdä, ja ne auttavat löytämään artikkelin tärkeimmät kohdat.
Mikäli olet valmennuskurssilla, kannattaa harjoitella omien muistiinpanojen tekemistä jo harjoituskokeissa! Kannattaa myös lukea bloggaajamme Annin hyödylliset vinkit aineiston haltuun ottamiseen.
2. Tieteellisiä artikkeleja ei voi lukea liikaa ennen pääsykokeita. Tieteellisten artikkeleiden lukeminen on paljon työläämpää ja hitaampaa kuin esimerkiksi helppolukuiseksi suunnitellun romaanin lukeminen. Kannattaa siis lukea kasvatusalan tieteellisiä artikkeleja ennen VAKAVA-koetta niin paljon kuin mahdollista, jotta niiden lukeminen rutinoituu. Suosittelen tutustumaan esimerkiksi edellisten vuosien VAKAVA-koeaineistoihin.
Vanha sananlasku kuuluu, että kukaan ei ole seppä syntyessään. Joillakin on enemmän taipumuksia, ja he pääsevät nopeammin eteenpäin pienemmilläkin harjoitusmäärillä. Kukaan ei kuitenkan selviä huipulle ilman kovaa työtä. (Lonka, 2015).
3. Priorisoi itseesi ja hyvinvointiisi. Sinulla on edessäsi tärkeä kevät, joten panosta omaan hyvinvointiisi ja siihen, että olet pääsykoepäivänä ”hyvässä terässä”! Kova harjoittelu menee hukkaan, jos et anna itsellesi aikaa myös palautua välillä. Koetilanteessa on mahdotonta ottaa uudet aineistot haltuun lyhyellä ajalla, mikäli olet ihan ylikuormittuneessa tilassa jo valmiiksi.
Rankkojen opiskelupäivien ohella suosittelenkin myös lepäämään sekä säännöllisesti ulkoilemaan ja pitämään yhteyttä läheisiin esimerkiksi puhelimitse. Vaikka juuri nyt saattaa tuntua vaikealta pitää pää kasassa, kehotan sinua tässä kohdassa kiinnittämään katseet pääsykokeeseen. Tämä on sinun vuotesi, nyt on sinun aika loistaa ja onnistua!! 🙂
Kannattaa myös ajatella tilanteen valoisia puolia: ainakin nyt pystyt keskittämään kaikki voimavarasi pääsykokeeseen, sillä todennäköisesti monet muut ylimääräiset menot ovat toistaiseksi tauolla.
Valtavat tsempit kaikille pääsykoerutistukseen! Nähdään pian soveltuvuuskoe -postauksen merkeissä,
Katri
Eezy Valmennuskeskus on Suomen suurin ja tunnetuin lukioiden, yliopistojen ja AMK-valmennuskurssien järjestäjä. Jopa 98 % kurssilaisistamme suosittelisi meitä kaverilleen ja lisäksi sisäänpääsytilastomme ovat useilla aloilla markkinoiden parhaimmat. Kurssiemme tehokkuus perustuu ammattitaitoisiin opettajiin ja henkilökuntaan, joiden osaaminen on huippuluokkaa.