Lääketiede  •  10.05.2018

Viimeinen kurssi ja viimeiset viikot fetuksena

Viimeinen kurssimme alkoi juuri (ENDO, josta Anna jo kertoikin) ja Turkukin alkaa pikkuhiljaa näyttää kesäiseltä. Maanantaina oli VHN-kurssin tentti, joka ei ihan vastannut odotuksiani rakenteeltaan, mutta en anna sille liian suurta painoarvoa, sillä aurinko on täällä ja se jos jokin saa minut hyvin iloiseksi!

Tässä muutaman postauksettoman viikon aikana on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Oli Lääkis vs. Kauppis- lätkämatsi (tunnetaan myös nimellä Hockey Night, jonka lääkis tietenkin voitti), ensimmäinen opiskelijavappuni, kaikenlaisia muita opiskelijatapahtumia ja tietenkin myös opiskelua. Vapaa-ajalla taas olen kisannut ja leireillyt tavalliseen tapaan, mutta ehtinyt myös nähdä kavereita.

Teillä lukijoillakin on varmasti ollut kiireistä tässä muutaman viime viikon aikana, sillä lääkiksen pääsykoehan on jo ensi viikolla! Jännittävää aikaa; muistan kuinka itse viime vuonna tähän aikaan kahlasin kirjoja läpi kuin viimeistä päivää yrittäessäni sisäistää vielä viimeiset tiedonrippeet päähäni. Tässä muutama vinkkini vielä pääsykoetilanteeseen ja stressin helpottamiseen, toivottavasti niistä on hyötyä!

  1. Ennakoi

    Käy jo edellisenä iltana katsomassa reitti pääsykoesaliisi, mikäli se on vain mahdollista. Minulle se onneksi oli, kun Turusta löytyi yösija ja ainakin itse sain siitä suuren rauhan, että tiesin, mihin minun pitää aamulla mennä. Yksi stressitekijä vähemmän auttaa paljon.

  2. Nuku

    Tiedän, että edellisenä päivänä on vaikea saada unta, mutta yritä maksimoida unensaantisi esimerkiksi käymällä illalla vaikka kävelyllä (katso kohta 1) tai esimerkiksi lukemalla jotain kirjaa (EI PÄÄSYKOEKIRJOJA!!). Hyvä uni takaa hyvän suorituksen.

  3. Hyvät eväät

    Hyvillä eväillä oli ainakin itselleni suuri merkitys. Eväiden syömiseen käytettävä hetki oli oiva tauko unohtaa hetkeksi tehtävät (tai miettiä niitä alitajuntaisesti) ja omat lempieväät tuovat tietynlaista turvaa ja miellyttävän taukohetken kokeeseen.

  4. Keskity omaan suoritukseen

    Pääsykokeessa varmasti miettii, että kuinka joku on jo melkein valmis tai joku muu osaa tehdä jonkun tehtävän, joka omalla kohdalla takkuaa.  Se ei kannata, sillä ainoa millä on väliä on oma suorituksesi ja vain siihen voit vaikuttaa. Muista säilyttää rauha, vaikka eteesi tulisi vaikea tehtävä. Oma taktiikkani oli ainakin siirtyä eteenpäin ja palata myöhemmin hankaliin tehtäviin. Se kannatti, sillä viimeisen viidentoista minuutin aikana sain tehtyä kokonaisen tehtävän ja ilman sitä en todennäköisesti olisi päässyt sisään.

Tsemppiä kokeeseen, kohta tekin pääsette nauttimaan kesästä!

-Nina

Nina