Lääketiede  •  31.01.2020

Viikkopäiväkirja ihotaudeilta

Tämäkin viikko vierähti nopeasti Porissa Satasairaalassa, ja samalla tuli kaikki kevään hajautukset suoritetuksi. Mutta nyt pidemmittä puheitta kuluneen viikon ohjelmaan:

Maanantai:

Lähtö 05.50 ajamaan Turusta kohti Poria. Päivä alkoi hygieniahoitajan infolla, ja sen jälkeen kävimme kliinisen opettajamme kanssa läpi ihon paikallishoitoja. Lounaan jälkeen meillä oli vuorossa tuumoripoliklinikkaa, joka toimi opetuspoliklinikka periaatteella. Yksi toimia tutkivana lääkärinä, ja toiset seurasivat sivusta. Koska vastaanotolle oli valikoitu juurikin mahdollisia ihotuumoripotilaita, pääsi tutkimusvuorossa olleet opiskelijat ottamaan koepaloja eli stanssibiopsioita. Itse en ollut tutkimusvuorossa, sillä olin juuri viime viikon perjantaina saanut tutkia potilaan.

Tiistai:

Koko päivä kului Porin opetusterveyskeskuksessa, jossa pääsimme taas pitämään opetuspoliklinikkaa. Päivään mahtui neljä eri ihotautia sairastavaa potilasta, ja lisäksi meillä oli Orionin edustajan pitämä voideinfo.

Keskiviikko:

Päivä alkoi taas tavalliseen tapaan klo 08.00, kuten muutkin päivät. Kävimme tunnin verran potilastapauksia läpi ylilääkärin johdolla. Meidän oli ennakkotehtävänä pitänyt pohtia diagnooseja ja hoitovaihtoehtoja erilaisten ihotautikuvien perusteella. Tämän jälkeen meille opetuspoliklinikalle oltiin valikoitu sellaisia potilaita, jotka sairastivat juuri käytyjä ihotauteja. Tällä kertaa oli minun vuoroni olla tutkivalääkäri, joten tutkin potilaan ja ylilääkärin avustuksella vastaanotto vietiin loppuun, jonka jälkeen oli potilastekstin kirjoitus. Päivä jatkui vielä yhden opetuspoliklinikkavastaanoton seuraamisella. Lounaan jälkeen menimme parini kanssa vielä seuraamaan ihotautivastaanottoa, joka oli tosi hyödyllistä.

Torstai:

Aamulla aloitimme taas edellisen päivän tapaan käymään läpi potilastapauksia, jonka jälkeen koko aamupäivä kului opetusvastaanoton merkeissä. Lounaan jälkeen meillä oli vuorossa haavapoliklinikkaan tutustumista, jossa haavahoitaja opetti meille asioita haavan paikallishoidoista. Oli hyvä saada vähän käsitystä siitä, mitä tuotteita on olemassa, sillä kyseinen aihealue on itselle niin vierasta.

Perjantai:

Taas aamulla oli vuorossa potilastapausten läpikäyntiä. Tämän jälkeen pidin yhden vastaanoton yhdessä kahden muun opiskelijan kanssa. Päivä loppui lounaaseen ja kieltämättä oli kyllä ihana päästä lähtemään ajamaan kohti Turkua. Lisäksi jokaisena iltana tein ennakkotehtäviä seuraavaa päivää varten, joten illat kuluivat opiskellen ja toki välissä kävin myös urheilemassa.

Ensi viikko tulee olemaan opetuksen suhteen todella helppo, mutta olen varannut tenttejä nyt lähes jokaiselle tulevalle viikolle, joten uskon, että päivät tulevat silti kulumaan opiskellen.

Nyt ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua!
-Ella

Ella

Olen Ella, 24-vuotias lääketieteen kandi Turusta. Olen neljännellä vuosikurssilla, joten yli puolet lääkiksestä on jo takana, ja tulevana kesänä saan työskennellä ensimmäistä kertaa lääkärinsijaisena. Iloisuus ja ahkeruus kuvaavat luonnettani hyvin. Vapaa-ajallani harrastan juoksemista, maantiepyöräilyä ja avovesiuintia.