VHN - Verenkierto, hengitys ja nestetasapaino
Tänään palailtiin ruhtinaallisen pitkältä pääsiäislomalta takaisin Osmo Järvi-salin ryhdikkäille puupenkeille kuuntelemaan luentoja tällä kertaa verenkierrosta, hengityksestä ja nestetasapainosta. Pääsiäisloma oli itselläni lievästi sanottuna kiireinen, kun yritin toteuttaa kaikki mahdolliset toteuttamatta jääneet lomasuunnitelmat koko alkuvuoden ajalta noin viikon aikana. Kerkesin käydä tosiaan kotona Helsingissä, treenaamaan, olemaan vähän aikaa Turussa, vierailemaan mummoni luona ja tietenkin nauttia pääsiäisherkuista (vähän liikaakin). Tehokas loma sanoisin, mutta nautin joka hetkestä.
Tänään uuden kurssin avasi heti aika käytännönläheinen luento: sydämen ja keuhkojen toiminnan tutkiminen. Pääsimme kuulemaan esimerkiksi EKG-käyrien tulkinnasta jo vähän esimakua ja pääsemme vielä myöhemmin tutkimaan omia EKG-käyriämme seminaarissa. Lisäksi tähän kurssiin kuuluu muitakin harjoitustöitä, kuten esimerkiksi sydämen dissektio (eli varaslähtö syksyn tulevaan Anatominen ruumiinavaus-kurssiin) ja ensiapurasteja AMK:n kanssa yhteistyössä.
Pakko sanoa, että on todella ihanaa kun aurinko on alkanut vihdoin paistaa ja ulkona alkaa pikkuhiljaa näyttää jo keväiseltä. Muistakaa myös nauttia ihanista keleistä ja pitää taukoja lukemisen lomassa te pääsykokeisiin lukijat! Lähiaikoina ajattelin kirjoittaa tänne vähän oman luku-urakkani etenemisestä ja fiiliksistä lukemisten aikana.
Tsemppiä, lukemiset ovat ohi jo ennen kuin huomaattekaan!
Nina