Lääketiede  •  15.11.2018

Terveyskeskuspäivä

Päivä Runosmäen opetusterveyskeskuksessa takana. Tämä päivä oli kaikilla opiskelijoilla, jotka kuuluvat yleislääketieteen valinnaispolkuun, jonne haettiin siis jo ensimmäisenä vuonna. Meillä on ollut aina keväällä ja syksyllä, jokin yleislääketieteeseen liittyvä opetus, viime vuonna olimme päivän tk:ssa ottamassa vastaan sisätautisia potilaita, ja nyt tänään vuorossa oli kirurgiset potilaat.

Jokaiselle oli varattuna kolme potilasta, ja pääpaino oli pientoimenpiteissä, eli tarkoituksena oli päästä poistamaan luomia. Hehe itse en päässyt poistamaan ainuttakaan luomea ?

Ensimmäisellä potilaalleni piti tehdä kynnen poisto. Hieman jännitti alkuun, sillä kynnen poisto eroaa jo puuduttamisen osalta luomen poistosta: siinä on tehtävä johtopuudutus infiltraatiopuudutuksen sijaan. En ole ikinä tällaista tehnyt, ja kerran ykkösvuonna olen nähnyt johtopuudutuksen, sekä kynnen poiston. Onneksi sentään katsottiin yhdessä lääkärin kanssa video ennen potilaan pyytämistä sisään. Lopulta toimenpide meni kyllä yllättävän hyvin ja kynsi lähti helposti irti. Johtopuudutuskaan ei ollut yhtään niin vaikea, kuin olin luullut.

Seuraavalla potilaalla oli olkapäävaiva, joten otin hänet vastaan, ensin yksin ja kyselin anamneesin ja tein olkapäätestit. Tämän jälkeen lääkäri tuli myös huoneeseen ja yhdessä vielä mietimme, mikä olisi hyvä jatkosuunnitelma potilaalle. Lopuksi tein lähetteet ja kirjoitin tekstin.

Viimeisellä potilaalla olisi ollut aterooma, jonka olisin saanut poistaa. No se osoittautuikin niin suureksi ja syvällä olevaksi, että hänet päätettiin lähettää kirurgialle. Tuon kokoisen aterooman poisto olisi ollut liian riskialtista terveyskeskuksessa. Sain kuitenkin kirjoittaa lähetteen plastiikkakirurgialle, joten opin sentään jotain.

Tämä päivä ei siis sisältänyt lainkaan tikkaamista tai luomen poistoa, mutta toisaalta opin johtopuudutuksen ja kynnenpoiston, mikä on myös tärkeä osasta. Ja oli kiva myös saada lisää kokemusta olkapääpotilaan tutkimisesta. Kiva ja opettavainen päivä siis takana. Nyt jatkan kirurgian tenttiin lukemista, joka on viikon päästä.

Ihanaa tulevaa viikonloppua!

-Ella

Ella

Olen Ella, 24-vuotias lääketieteen kandi Turusta. Olen neljännellä vuosikurssilla, joten yli puolet lääkiksestä on jo takana, ja tulevana kesänä saan työskennellä ensimmäistä kertaa lääkärinsijaisena. Iloisuus ja ahkeruus kuvaavat luonnettani hyvin. Vapaa-ajallani harrastan juoksemista, maantiepyöräilyä ja avovesiuintia.