Lääketiede  •  14.07.2020

Terveyskeskusfiiliksiä

Hellurei! Viimeisestä onkin jo hetki! Sisätautien amanuenssuurin jälkeen mulla oli kahden viikon kesäloma ja siitä asti olen ollut täältäkin ikään kuin lomalla. Kesäkuun lopulla olikin aivan täydellinen hetki olla lomalla, sillonhan oli helleputki, lämpöä ja aurinkoa päivä päivän perässä! Olin niin huolettomasti lomalla että kun nyt taas manuarkeen palanneena ajattelin jälleen kirjoittaa tänne blogiin, olin muutaman viikon lukittuna ulos  salasanan unohdettuani. Vapaat tyhjensi pään varsin tehokkaasti! Mutta nyt pääsin taas sisään ja jaan tuolloin muutama viikko sitten ylös kirjaamiani kuulumisia ja havaintoja manuilun lomasta. Tässäpä siis lyhyt aikamatkustus heinäkuun alkuun:

3.7.

Tämän kesän (ja elämäni) toinen amanuenssuuri on päässyt jo hyvin alulleen, olen ollut Kirkkonummen terveysasemalla terveyskeskusamanuenssina eli lyhemmin tk-manuna nyt viikon. Kyseinen manu on yleislääketieteen harjoittelu. Toisin kuin kesän alussa suorittamani sisätautien harjoittelu, ei tk-manu ole pakollinen, mutta lukeutuu kyllä yhdeksi vapaavalintaisista amanuenssuureistani. Manuja tulee siis suorittaa yhteensä 3.5 eli 21 opintopisteen edestä ja näistä yksi tulee suorittaa sisätaudeilla ja yksi kirurgialla jättäen puolitoista vapaavalintaisiksi.

Ekan viikon perusteella päällimmäinen fiilis on se, että on tosi kiva päästä käsiksi terveyskeskuslääkärin työhön turvalliselta etäisyydeltä amanuenssin roolissa vielä ennen kuin parin vuoden päästä astelee itse lääkärin virkaan kesäkandina. Olen myös jo hyvin havainnut miten monipuolista terveyskeskuselämä on -on toimenpiteitä, vastaanottoja, päivystystä, tutkimuksia ja monen alan toimintaa saman katon alla (mm hammashoitola, terveydenhoitajia, labra, röntgen, fysioterapiaa, päihdepalveluja….). Alkuun olinkin aika pääpyörällä kaikesta uudesta omaksuttavasta -sisätautinen vuodeosasto oli aika paljon suppeampi tässä mielessä. Suurin osa potilaista tulee lääkäriin jostain aivan toisenlaisesta vaivasta kuin sisätautisestä syystä. Toisin sanoen syystä, josta en viellä paljoa tiedä. Olo on siis ollut tasaisen kokematon ja tietämätön. Mutta samalla on ollut tosi kivaa ja mielenkiintoista nähdä niin paljon erilaisia tapauksia ja paljon itselle uutta. Oon myös huomannut että ihan mitä vaan voi tulla vastaan, siis sellaistakin mitä ei varsinaisesti missään opeteta tai kirjoissa käsitellä. Lähtien kynnen irrottamisesta tai punkin poistamisesta ja kattaen paljon epäselviä kipuja ja oireita.

Mun työtehtäviä tämän reilun kuukauden aikana ovat mm päivystyksessä lääkärin seuraaminen ja potilaiden tutkiminen sekä vitaalien ottaminen, rasitus-EKG rekisteröinti, toimenpiteiden seuraaminen ja itsekin niihin osallistuminen, näytteenotto korona drive in -pisteessä (kuvassa suojavarusteinen amanuenssi tositoimissa), lääkärien kokouksiin ja koulutuksiin osallistuminen jne. Hyvin monipuolisesti siis kaikenlaista! Pääsen jossain vaiheessa myös seuraamaan kotihoidon lääkärin kotikäyntiä mikä on varmasti kivaa jatkoa viime kuun vuodeosastotyöskentelytaustalle. Uskon että tämäkin kuukausi opettaa todella paljon! Alku on ainakin sujunut varsin viihtyisästi ja monipuolisesti 🙂

-Anna

Anna

Olen 22-vuotias nelosen kandi Turusta. Opintojen ohella harrastan paljon liikuntaa, kahvittelua, kavereiden kanssa naureskelua ja mainittavan paljon myös kirjojen lukemista ja leffojen katsomista.

Tänne blogiin päätyy siis heijasteita mun arkielämästä keskittyen kuitenkin siihen lääkisopiskeluun ja opiskelijaelämään. Toivottavasti löydät teksteistäni inspiraatiota, motivaatiota tai ihan vain hyvää mieltä! Aina saa myös kysyä ja kommentoida, jos siltä tuntuu 🙂