Tässäkö syy väsymykseesi?
Raudanpuute on hyvin yleinen puutostila, varsinkin naisten keskuudessa. Rautaa tarvitaan elimistössä muun muassa punasolujen rakennusaineena ja lihasten sekä useiden proteiinien toiminnassa. Kyseisillä proteiineilla on vaikutusta esimerkiksi energia-aineenvaihduntaan, aivojen toimintaan sekä hermoimpulssien kulkuun. Näistä voit itsekin varmasti päätellä, että elimistösi todella tarvitsee rautaa ihan perustoimintoihinkin.
Elimistön rautapitoisuutta voidaan kuvata eri tavoilla, kuten ferritiinillä ja hemoglobiinilla.
Ferritiini on raudan imeytymis- ja varastoitumismuoto, joka muodostuu raudasta sekä proteiinista. Alhainen ferritiinitaso kertoo aina raudanpuutostilasta, vaikkei raudanpuutostilan arviointi perustukaan pelkkiin ferritiinipitoisuuksiin. Ferritiinipitoisuuksien arviointia häiritsee muun muassa se, että sen pitoisuus plasmassa suurenee erilaisissa tulehdustiloissa. Ferritiinipitoisuuden aleneminen, vaikkei sille olekaan mitään tarkkaa alarajaa, on varhaisempi merkki elimistön raudanpuutostilasta kuin hemoglobiinin alhainen pitoisuus. Tämän takia raudanpuutostilaa ei usein huomata niin nopeasti, sillä perustutkimuksissa mitataan vain hemoglobiini, ei ferritiiniä. Lääkäri voi tilata myös ferritiini-arvoja mittaavan tutkimuksen pyydettäessä.
Hemoglobiini on punasoluissa oleva proteiini, jonka tehtäviin kuuluu hapen kuljetus keuhkoista kudoksiin ja osan hiilidioksidin kuljetus kudoksista takaisin keuhkoihin. Hemoglobiinin tehtäviin kuuluu myös punasolujen muodon ylläpitäminen, mikä auttaa niitä liikkumaan helpommin verisuonien sisällä. Näistä syistä hemoglobiini onkin erittäin tärkeä elimistön proteiini. Hemoglobiini sisältää neljä rauta-atomia sitovaa hemiä, joista jokainen kykenee sitomaan yhden happi -molekyylin. Yksi hemoglobiini -molekyyli kykenee näin ollen sitomaan yhteensä 4 happimolekyyliä. Yleisesti tunnetuin anemia, eli raudanpuutos anemia, liittyy juuri hemoglobiinin alhaiseen pitoisuuteen.
Rautapitoisuutta voidaan kuvata myös transferriitiinin avulla. Transferritiini on raudan kuljetusmuoto verenkierrossa.
Syyt
Raudanpuutostila voi johtua esimerkiksi runsaista kuukautisista, raskaudesta, synnytyksestä tai jostain muusta runsasta verenvuotoa aiheuttavasta tilasta. Raudanpuutosta voi aiheuttaa myös se, ettei sitä saa riittävästi ruokavaliosta tai se ei imeydy kunnolla, esimerkiksi jonkin suolistosairauden takia. Elimistön vähäinen rautapitoisuus aiheuttaa monia erilaisia oireita. Näitä ovat muun muassa väsymys, huimaus, helposti hengästyminen, sydämentykytys, jatkuva päänsärky, levottomat jalat, hiusten lähtö ja oheneminen sekä kalpeus. Oireet ovat hyvin samantyyppiset kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa, minkä vuoksi nämä kaksi tilaa voivat helposti sekoittua.
Monipuolinen ruokavalio riittää monilla ihmisillä elimistön tarvitsemien hivenaineiden ja vitamiinien saamiseen, mutta ei kaikilla. Jos rauta-arvosi eivät kohene tavallisen ruokavalion avulla, löytyy erilaisia rautavalmisteita muun muassa apteekeista, ruokakaupoista ja luontaistuoteliikkeistä. Valmisteita löytyy niin tablettien kuin erilaisten suihkeiden muodossa.
Olitpa sitten kouluun hakeva tai jo koulussa opiskeleva, on erittäin tärkeää pitää omat rauta-arvosi kohdillaan. Väsymys ja vaikeus keskittyä haittaavat opiskelua, ja vaikuttavat samalla myös muistin toimintaan. Voit siis opiskella tuntikausia päivässä, mutta siitä ei ole oikeastaan mitään hyötyä, jos mikään ei lopulta jää kunnolla päähän.
Tiedon siirtyminen pitkäaikaiseen muistiin vaatii kunnon keskittymiskykyä, toistoja sekä lepoa. Pääsykoeurakka on usein pitkä rupeama, jonka aikana asioiden kertaaminen on kaiken a ja o. Jos opiskeluissa toistuu sama ”hauki on kala” – periaate, eivät asiat oikeasti jää päähäsi. Pääsykokeet testaavat sekä yksityiskohtien muistamista että opiskelemasi tiedon soveltamista. Soveltaminen ei onnistu, jos et ole oikeasti ymmärtänyt lukemaasi.
Jos sinusta tuntuu siltä, ettet jaksa tehdä asioita mitä ennen jaksoit, tai ettei opiskeluistasi tule yhtään mitään, voi kyseessä olla raudanpuutostila. Asia kannattaa selvittää, sillä tilanne ei parane ennen rauta-arvojen kohentumista. Esimerkiksi jos ferritiinitasosi jatkavat laskemista, koet olosi koko ajan vain voimattomammaksi. Tällä voi olla suuri vaikutus samalla myös motivaatioosi. Motivaatio on yksi tärkeimmistä asioista, sillä se auttaa sinua jaksamaan niin iltojen pimentyessä, kuin huonosti menneen harjoituskokeenkin jälkeen.
Yhteenvetona:
- Raudanpuutostila on hyvin yleinen, ja koskettaa varsinkin useita naisia
- Hemoglobiinisi voi olla täysin normaali, vaikka kärsisitkin raudanpuutostilasta
- Raudanpuutostila vaikuttaa jaksamiseesi kaikilla elämäsi osa-alueilla
- Jos tuntuu siltä, etteivät tavalliset askareet meinaa enää sujua, kannattaa rauta-arvot käydä mittauttamassa
- Pääsykokeisiin, ja muuhunkin, opiskellessa yleinen jaksaminen ja keskittymiskyky ovat kaiken a ja o
- Pidä huolta itsestäsi ja jaksamisestasi!
– Katja