Lääketiede  •  29.11.2017

Syysväsymystä ilmassa

Harmaata, sataa, on kylmää ja kosteaa. Huomenna alkaa joulukuu, mutta missä on se lumi, josta en ole ennen juuri välittänyt?

Tällä hetkellä ainoa toiveeni olisi, että Turkukin saisi tämän vaalean peitteen kaduilleen valaisemaan kaupunkia. Syksyn kasautunut väsymys alkaa nimittäin pikkuhiljaa painamaan, eikä siihen ainakaan auta se, että suurin osa päivästä talsitaan tuolla säkkipimeässä koleassa ilmassa. Olen ainakin omalla kohdallani huomannut sen, että päivien synkistyminen on myös vaikuttanut merkittävästi vireystilaani. Usein olen aivan valmis menemään yöpuulle auringon laskiessa jo siinä neljän maissa.

Takana on hieman normaalia stressaavammat viikot, tosin ei niistäkään olisi ollut pakko stressata, mutta minkäs sille teet, jos tapana on stressata ainakin vähän pienimmistäkin asioista. Koko muulle lääkikselle järjestämämme EB- eli esittäytymisbileet olivat viime viikon torstaina ja ruokatiimistä vastaavan nakki oli minun vastuullani. Stressi ei toisaalta loppunut niihin bileisiin, vaan lisäksi meillä oli harjoitustyön parityö tehtävänä, tänään latinan tentti, johon piti lukea sekä vielä olisi seminaariesitys tehtävänä, TLRT:n tentti tulossa ja pitäisi jossain vaiheessa ehtiä miettimään vielä jouluvalmistelujakin ja suunnitella ensi kevään kisakalenteria.

Eniten ehkä tällä hetkellä harmaita hiuksia aiheuttava asia on kuitenkin tuo anatomian opiskelu. En vaan yksinkertaisesti tajua, miten ihmiskehoon voi mahtua niin paljon erilaisia rakenteita kuten luita, lihaksia, ligamentteja ja faskioita ja siihen päälle tulevat tietenkin vielä hermot ja verisuonet ja paljon muuta. Luennot tämän kurssin osalta on jo jotakuinkin pidetty, mutta nyt omatoiminen opiskelu pitäisi aloittaa, tai no oikeastaan olisi pitänyt aloittaa jo aikoja sitten. Olenkin kyllä tässä kurssissa pysynyt paremmin tavoitteessani opiskella tasaisesti pitkin kurssia kun SKB:ssa, mutta edelleenkin petrattavaa opiskelutyylissäni vielä on.

Mutta eikun hihat (muun muassa deltoideus-lihaksen voimalla) heilumaan ja anatomiaa opiskelemaan!

P.S. Saimme tiistaina vihdoin haalarimme, joita käytiin jo ulkoiluttamassa Haalareidenesittelypippaloissa!

Mukavaa joulunodotusta!

Nina

Nina