Stressaatko pääsykoetta? Lue vinkit stressin lievittämiseen
Tervehdys kaikille opiskelijatovereille!
Kuukaudet vierivät ja pääsykokeet lähestyvät hurjaa vauhtia. Enää pari kuukautta niin pääsee taas antamaan kaikkensa, ja toivottavasti se tällä kertaa palkitaan!
Minua itseäni ei vielä kovinkaan paljoa jännitä pääsykokeet, sillä en ole varmaan vielä sisäistänyt, että ne ovat jo noin lähellä. Koen myös, että olen tällä kertaa valmistautunut paljon paremmin kuin viimeksi, joten se ehkä vaikuttaa jännitykseeni. Lähempänä koetta tiedän, että jännitys ja pieni ahdistus iskee minullekin, mutta se on täysin normaalia ja jopa suoritusta parantavaa!
Näin olen lievittänyt stressiä
Henkilökohtaisesti olen todella kova stressaamaan pienistäkin asioista. Kokeeseen liittyvä stressi on kuitenkin normaalia, sillä kyseessä on jatko-opintoja määrittelevä pääsykoe.
- Omaa stressiäni on helpottanut päivittäiset rutiinit ja viikoittainen “lukujärjestys”. Niiden avulla olen saanut päiviin rytmiä ja saanut täytettyä opiskeluun liittyvät tavoitteeni.
- Kokeeseen ja opiskeluun liittyvää stressiä saan myös helpotettua sillä, että teen joka päivä mielekkäitä asioita opiskelun ohessa tai sen jälkeen. Tykkään käydä kuntosalilla ja nähdä kavereita, jolloin pääsen irti opiskelusta ja saan jotain muuta ajateltavaa!
- Pienet kävelylenkitkin kesken opiskelujen tekevät hyvää niin aivoille kun mielelle. Viime viikon vietin opiskellen Rukalla. Pidin kiinni samoista rytmeistä mutta vapaa-ajan käytin luonnossa liikkuessa sekä lasketellessa. Huomasin heti, kuinka opiskelusta tuli paljon mukavampaa ja mielekkäämpää, kun muisti myös rentoutua välissä!
Harjoituspääsykokeesta apua ajankäyttöön
Olen harjoitellut pääsykokeeseen Valmennuskeskuksen harjoituspääsykokeilla, jotka ovat olleet todella hyödyllisiä. Olen oppinut niiden avulla paljon uutta. Suurin opetus on ollut ajankäyttö, sillä lääketieteen valintakokeessa ei ole kuin viisi tuntia aikaa tehdä koe ja kysymyksiä on hurjan paljon aikaan nähden.
Kokeet ovat myös opettaneet minua tulkitsemaan kysymyksiä paremmin. Tämä on ollut minulle pieni haaste, jota olen saanut kehitettyä harjoituskokeiden ansioista. Koen, että harjoituspääsykokeista on ollut todella paljon hyötyä varsinaista pääsykoetta varten, sillä on päässyt haastamaan itseään jo ennen tätä viimeistä “pääkoetta”.
Blogin opetus: anna aivoillesi lepoa!
Toivotan kaikille tsemppiä ja jaksamista vielä parin kuukauden ajalle! Muistakaa myös pitää vapaapäiviä ja tehdä itselle mielekkäitä asioita niin aivotkin saavat lepoa!
-Veera Karjalainen