Lääketiede  •  06.03.2021

SINÄ pystyt tähän

Kevään alkaessa tehdä tuloaan ja pääsykokeen hiipiessä lähemmäs, ajattelin tulla muistuttamaan sinua muutamasta asiasta. Ensinnäkin, tiedän miltä sinusta tuntuu tällä hetkellä, olen ollut samassa tilanteessa kaksi kertaa. Tuntuu kuin pääsykoe olisi jo aivan nurkan takana, että aika olisi loppumaisillaan eivätkä asiat meinaisi vieläkään pysyä päässäsi päivää pidempää. Pänttäät ja pänttäät päivät pitkät, etkä vieläkään meinaa saada oikein niitä paria tehtävää, niitä paria tehtävää, jotka ovat vainonneet sinua jo pidemmän aikaan.

Olen itsekin yrittänyt samaa tehtävää lähemmäs kymmentä, välillä jopa pariakymmentä, kertaa siltikään tajuamatta omaa virhettäni. Kun vihdoin joku kaunis päivä saat tehtyä tehtävän oikein, sinusta saattaa tuntua tyhmältä. Miten voi olla mahdollista, ettet tajunnut näinkin ”helppoa” tehtävää? Tämäkin tunne tuli minulle ERITTÄIN tutuksi pääsykokeisiin lukiessa. Mutta usko pois, asia ei todellakaan ole näin. Sinä osaat. Olet nyt jo tehnyt valtavan työn, ja kaiken lisäksi sinulla on vielä vaikka kuinka paljon aikaa. Vajaassa kolmessa kuukaudessa ehtii oppimaan vielä todella paljon.

Tässä kohtaa mitataan motivaatiotasi, haluasi, sinnikkyyttäsi. Kaikki avaimet onnistumiseen ovat sinun käsissäsi. Vaikka kuinka ihanaa se olisikin, kukaan ei pysty tekemään tätä työtä puolestasi. Lääkiksen ja sinun välilläsi on vain ja ainoastaan sinä itse. Sinä olet pahin kilpailijasi.

Kaikkien jaksamista koetellaan tällä hetkellä, taino on koeteltu jo kuukausia. Tämä on kuitenkin se hetki, joka erottaa sinut muista. Vaikka muiden usko sinuun horjuisi, älä anna sen horjuttaa omaa uskoasi. Pystyt ihan mihin vain, jos haluat sitä tarpeeksi. Jos minä pystyin siihen, niin pystyt sinäkin. Minä uskon sinuun.

On täysin normaalia, jos opiskelu tuntuu tässä vaiheessa pakkopullalta. Tästäkin tunteesta pääsee onneksi eroon. Jos opiskelut eivät meinaa millään sujua, ja pyörität samoja asioita päivät pitkät päässäsi, on aika pitää taukoa. Älä pakota itseäsi opiskelemaan, jos kroppasi kertoo sinulle tarvitsevansa lepoa. Kuuntele sitä, ei se turhaan näistä asioita ilmoittele.

Mene aina oma jaksaminen edellä. Nuku pidempään jos siltä tuntuu, lopeta päivä ajoissa jos keskittyminen ei ole kohdillaan. Tiedän, että vapaapäivien pitäminen voi tuntua aivan mahdottomalta. Miten muka voisit oppia tarpeeksi, jos et opiskele koko ajan? Aivosi kuitenkin työstävät oppimiasi asioita koko ajan alitajuntaisesti. Unessa, etenkin kevyen unen aikana, oppimasi uudet asiat siirtyvät pitkäaikaiseen muistiin. Tämä on juuri se muisti, jota tarvitset pääsykokeessa. Älä siis laiminlyö hyviä yöunia.

Hyvien yöunien lisäksi kannattaa myös muistaa muu fyysinen terveys. Hyvänä vastapainona opiskelulle toimii säännöllinen liikunta sekä ulkoilu. Nyt kannattaa nauttia näistä hyvistä ja aurinkoisista päivistä. Käy hakemassa itsellesi aimo annos D-vitamiinia päivittäin, esimerkiksi lounastauolla. Raikas ilma ei muutenkaan ole koskaan pahitteeksi.

Lopuksi haluan vielä muistuttaa, että sinä teet tätä vain ja ainoastaan itseäsi varten. Unohda kilpailu muiden kanssa, se ei vie sinua eteenpäin millään tavalla. Jos esimerkiksi näet somessa muiden opiskeluja ja työtunteja ja tämä aiheuttaa sinulle stressiä, lopeta näiden tilien seuraaminen. Unfollaa elämässä kaikki, mikä ei vie sinua eteenpäin, kaikki mikä ei tuo sinulle positiivista oloa. Keskity omaan tekemiseesi, se on ainoa asia mihin pystyt itse vaikuttamaan. Usko itseesi, sinä pystyt tähän.

– Katja

Katja K.

Katja K

24-vuotias neljännen vuoden lääketieteen opiskelija Tampereelta. Vapaa-aikani kuluu kavereiden, salin, koirani ja Netflixin parissa. Tule mukaan seuraamaan matkaani unelmieni opiskelupaikassa. Lisää lääkiselämää instagramissa @katjusa1 ja @kk_studygram01