Round one... COUNT!
Huomenna koittaa vuoden 2020 lääkishakijoiden round one! Valintakoe järjestetään ensimmäistä kertaa etänä hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Viime viikolla suurin osa tulevista lääketieteen opiskelijoista sai jo tietää opiskelupaikkansa todistusvalinnan kautta. Mielenkiintoista saada tutustua tarkemmin dataan todistusvalinnassa päässeistä hakijoista ja rajoista.
Valintakoe on normaalisti ollut viiden tunnin rutistus kaikille hakijoille, minkä jälkeen odotetaan tuloksia vielä reilun kuukauden päivät. Tänä vuonna koronapandemian vuoksi määrätyt rajoitustoimenpiteet ovat muuttaneet kevään valmistautumista ja itse koetta radikaalisti. Todistusvalinnalla täytettiin jo 75% kaikista aloituspaikoista ja kaikkiaan 65% meni ensikertalaisille. Valintakoekin tullaan järjestämään kahdessa osassa, joista toinen on vasta 10.6.
Ensimmäisen vaiheen lyhyestä etäkokeesta ei ole kommentoitu sisällöllisesti juurikaan. Kahden tunnin setti tulee varmasti olemaan haastava, jotta mahdollisen vilpin hyötyjä voidaan minimoida. Kokeessa tulee olemaan perinteiset biologian, kemian ja fysiikan osa-alueet, joista uskon löytyvän erilailla painotettuja tehtäviä. Uskon vahvasti monivalintapatteriin, joka on yksinkertainen ja nopea tarkistaa.
Toinen vaihe tuleekin olemaan mielenkiintoinen. Se on perinteiseen tapaan valvottu koetilanne, jonne kutsutaan aloituspaikkoihin nähden kaksinkertainen määrä hakijoita. Tsäänsit mennä läpi on 50/50! Eli kun selviät huomisesta, saat lisää aikaa valmistautua ja olet jo hyvin lähellä opiskelupaikkaa 🙂
Tänään on kuitenkin levon aika. Valmistaudutaan huomiseen koitokseen henkisesti ja fyysisesti hyvin latautumalla. Usko omiin kykyihin ja kovaan duuniin mitä olet tehnyt tähän asti.
Viimeiset vinkit:
- Käy liikkumassa kevyesti
- Tee mukavia asioita yksin tai yhdessä (rajoitukset huomioiden)
- Varmista, että sinulla on tarvittavat välineet valmiina ja paikallaan huomiseksi: tietokone, laturi, paperia, kynä, laskin, kaavaliite, kello
- Käy kerran mielessäsi läpi koetaktiikka
- Syö hyvin ja lepää
Käytiin Uutelan luontopolulla viikko sitten reippailemassa, kun kevätsää helli +12°C lämmöillä!