Psykologia  •  28.02.2018

Psykologian sivuaineita

Moikka!

Ajattelin vähän kertoa mun sivuaineista 🙂 Opiskelen Itä-Suomen yliopistossa psykologiaa toista vuotta ja olen päässyt jo hyvin kiinni mun ihaniin sivuaineisiin! Sivuaineethan voi valita tosi vapaasti, ainakin meillä täällä Joensuussa Itä-Suomen yliopistossa mahdollisuuksia on monia eikä sivuaineen tarvitse välttämättä olla psykologian alalta.

Aloitin ensimmäisenä vuotena oikeuspsykologian sivuaineopinnot, joita olin odottanut jo ennen kuin sain tiedon pääsystä opiskelemaan 😀 Oikeuspsykaan kuuluu psykologian ja oikeustieteen kursseja (nimestäkin sen jo arvaa) ja niitä on yhteensä viisi. Kurssien aiheet ovat oikeudellinen päätöksenteko ja todistajan kuulustelu, rikollinen käyttäytyminen, rikostutkintapsykologia, todistajan psykologia, psykologinen arviointi, interventiot, eettiset kysymykset sekä lapset ja perheet oikeusprosessissa sekä uhrin asema ja oikeudet rikosprosessissa. Lisäksi opiskellaan rikos- ja prosessioikeutta.

Pohdin viime vuonna toiseksi sivuaineeksi sukupuolentutkimusta ja kävinkin siitä pari kurssia, joista tykkäsin. Sukupuolentutkimuksen kenttä on laaja ja se yhdistelee monia eri tieteitä ja tutkii esimerkiksi seksuaalisuutta, tasa-arvoa ja toimintamalleja eri kulttuureissa ja esimerkiksi työympäristöissä. Sukupuolentutkimuksessa kiinnostavinta oli yhteiskunnallisten rakenteiden syrjivien käytäntöjen pohdinta ja tasa-arvon historia ja kehitys. Kurssien kirjallisuus oli myös mielenkiintoista, aiheina oli esimerkiksi kauneusleikkaukset ja parisuhdeväkivalta. Tämä sivuaine sai kuitenkin ainakin hetkeksi väistyä, koska innostuin toisesta sivuaineesta…

Aloitin toisen sivuaineeni, lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi, tänä vuonna joululoman jälkeen. Ensimmäisenä teen kurssin käytös-, tarkkaavaisuus- ja oppimishäiriöistä. Sivuaineeseen kuuluu myös aiheita yhteiskunnan tarjoamista palveluista lapsille, nuorille ja perheille, lapsen kehityksestä sekä stressi- ja kriisitilanteista lapsuudessa.

Millaisia sivuaineita muilla on tai minkä tyyppisiä sivuaineita haluaisitte? 🙂

Sara

Sara