Psykalle 2023
Minustako muka yliopisto-opiskelija?
Olen Alma Hätönen, 33-vuotias media-alan moniosaaja. En siis ole ehkä se tyypillisin valmennuskurssilainen. Kuulun siis siihen porukkaan, joka on ehtinyt jo tekemään oikeastaan kokonaisen uran, kunnes vähän yllättäen onkin aika mennä kohti jotain uutta. Kohti yliopisto-opintoja.
Lukiosta on kohdallani vierähtänyt jo lähes 15 vuotta, enkä silloin käynyt psykologian kursseja enkä todellakaan loistanut matikan tunneilla. Olin kuitenkin se tyyppi, joka kuunteli, kun ystävillä oli huolia. Olin se, kenen puoleen käännyttiin silloin, kun joku kaipasi aitoa kohtaamista. Ajatus auttamisesta jäi kytemään.
Vaikka tahtoa oli, pitkään ajattelin, ettei minusta todellakaan ole vaadittavaan hakuprosessiin ja, että ne on “niitä muita”, jotka pääsevät sisälle. Välillä se ajatus edelleen käy pyörähtämässä päässäni. Sillä jos se halusta olisi kiinni, niin psykan sisäänpääsyprosentti olisi varmaan 99.
Olen kuitenkin aina elänyt elämääni niin, että menen rohkeasti haaveitani kohti. Miksi en tekisi niin tämänkin haaveen kohdalla? Kävi pääsykokeessa miten tahansa, ainakin olen yrittänyt. Ottanut ensimmäisen askeleen kohti onnistumista.
Päätin siis aloittaa Supertakuu-kurssin ja mennä opiskeluihin all in. Noh, tämähän tietenkin oli ruusuinen ajatus ihmiselle, joka opiskelujen ohella pyörittää yritystä. En siis ehkä ehdi ihan jokaiselle luennolle livenä, mutta kaikki materiaali on ollut käytettävissäni aina, kun minulla on ollut hetki antaa aikaani opiskeluille. Opettelemme kurssilla matikan, tilasto- ja todennäköisyyslaskennan lisäksi myös artikkelinluku-, opiskelu- ja koetekniikkaa, jotka ovat olleet jo tässä vaiheessa älyttömän hyödyllisiä. Oma suosikkini on ollut mahdollisuus tehdä harjoituskokeita niin etänä kuin paikan päälläkin. Tämä valmistaa hienosti jännittävään pääsykoetilanteeseen ja olen saanut etukäteen treenattua koetekniikkaani. Tällaisia oppeja en olisi voinut hankkia mitenkään, jos olisin opiskellut vain itsekseni.
Vielä palatakseni siihen, miksi sitten haluan psykalle.
Viimeinen ravisteleva käänne elämässäni oli se, että menetin siskoni 2022 syksyllä nopeasti edenneeseen sairauteen. Tämä tapahtumasarja selkeytti ajatuksiani paljon ja ymmärsin, mikä olisi se, mitä kohti haluan mennä. Haaveenani on auttaa palliatiivisen- ja saattohoitovaiheen potilaita ja heidän läheisiään käsittelemään kuolemanpelkoa. Auttaa heitä saattamisessa niin, että sekä kuoleva että hänen läheisensä tulevat loppuun asti kuulluiksi ja kohdatuiksi.
Tämä hyvin herkkä ja vastuullinen tehtävä vaatii kuitenkin riittävän pätevyyden, joten siksi haen psykalle. Viime syksyn tapahtumien ansiosta muistin myös jälleen sen, että elämä on tässä ja nyt, emmekä tiedä kukaan kauan meillä on aikaa. Miksi siis antaisin unelmieni odottaa huomiseen? Ja sitä sanon sinullekin, joka mietit, että uskallatko hakea opiskelemaan unelmiesi alaa.
Mene, tee, uskalla – rohkeasti. Nyt on oikea hetki.