Lääketiede  •  14.03.2021

Opiskelumotivaatiota etsimässä...

Sanon sen nyt suoraan. Opiskelumotivaationi on ollut kadoksissa varmaan viimeiset kolme viikkoa. En varmasti ole ainoa, joka on lähiaikoina kokenut tämän tunteen. Tuntuu kuin olisin keskellä jotain erikoista elokuvaa, ”opiskelumotivaatiota etsimässä”. Miksi opiskelu voikin joskus tuntua näin työläältä?

Viimeinen vuosi on ollut kaikille vaikea ja energiaa kuluttava. Tähän kun lisää vielä päälle kaikkien omat henkilökohtaiset haasteet ja/tai ongelmat, voi kaikki tuntua ylivoimaiselta. Ei ole aina helppoa pitää kaikkia elämän osa-alueita tasapainossa muutenkaan, mutta etenkään keskellä tällaista pandemiaa.

Tällä hetkellä itselläni on esimerkiksi koulustressin lisäksi toinenkin hermostuttava asia elämässäni. Olen menossa 1,5 viikon päästä jalkaleikkaukseen. Tämä tulee olemaan ensimmäinen leikkaukseni, joten asia jännittää minua paljon. Tiedän olevani hyvissä käsissä, mutta ainahan tällaiset jutut aiheuttavat ylimääräistä ajateltavaa.

Kaikesta huolimatta olen kuitenkin saanut tehtyä aika lailla kaikki kouluasiat aikataulussa, joten en turhaan murehdi, ja vaikka olisinkin jäljessä, ei se olisi maailmanloppu. Asioilla on tapana järjestyä enemmin tai myöhemmin. On hyvä muistaa olla itselleen armollinen. Kukaan ei pysty olemaan mikään superihminen, jolla olisi kaikki kunnossa ja tasapainossa kaiken aikaa. Ole oman elämäsi superihminen, luo oma tasapainosi. Vain sillä on väliä, että sinä jaksat.

Tällaisia hetkiä tulee vastaan elämässä kaiken aikaa, mutta se millä tavalla suhtaudut niihin merkitsee loppujen lopuksi eniten. Muista uskoa itseesi. Sinä olet pystynyt tähän ennenkin, niin mikset pystyisi nytkin.

Hyvää alkavaa viikkoa!

– Katja

Katja K.

Katja K

24-vuotias neljännen vuoden lääketieteen opiskelija Tampereelta. Vapaa-aikani kuluu kavereiden, salin, koirani ja Netflixin parissa. Tule mukaan seuraamaan matkaani unelmieni opiskelupaikassa. Lisää lääkiselämää instagramissa @katjusa1 ja @kk_studygram01