Oikeustiede  •  02.11.2020

Opiskelu oikiksessa osa 2 - minun koulupäiväni

Tällä kertaa avaan hieman millainen tavallinen ”koulupäiväni” on. Koulupäivän rakenne poikkeaa varmasti näissä poikkeusoloissa siitä millainen se olisi niin sanotuissa normaalioloissa. Meillä Helsingin yliopistossa jatkuu etäopetus lukuvuoden loppuun asti. Toivoisin kyllä kovasti lähiopetusta mutta on ymmärrettävää, ettei se ole mahdollista nyt näissä olosuhteissa.

Koulupäiväni koostuvat kuten viimeksi jo kerroin; luennoista, pienryhmätöistä, tiivistelmien teosta sekä itsenäisestä opiskelusta. Pidän reilusti taukoja opiskelussa, jotta olisin mahdollisimman tehokas. Mutta myönnettäköön nyt saman tien, että tässä on myös vielä petrattavaa. Esittelen nyt yhden malli koulupäiväni, jossa tulee ilmi mitä teen milloinkin.

Klo. 9.00

Edellisenä päivänä opittujen asioiden kertaus tai tenttikirjojen lukua.

10.00

Tauko

10.15

Opiskelua: kirjan lukua, muistiinpanojen tekemistä taikka tiivistelmän tai muun palautettavan työn tekoa.

11.45

Lounas

12.15

Luento tai työpaja eli pienryhmätöiden purkutilaisuus.

15.45

Tauko

16.15

Opiskelua: lukemista tai muistiinpanoja.

17.10

Tauko

17.15

Opiskelua tai kertausta.

18.00

Opiskelupäivä loppuu.

Silloin kun lopetan opiskelemisen ajoissa, minulla on yleensä harjoitukset illalla mutta vapaa-aika kannattaa käyttää juuri itselleen mieleisellä tavalla, jotta rentoutuu mahdollisimman hyvin. Olisi tärkeää erottaa selkeästi opiskelu ja vapaa-aika, jolloin opiskelu ehkä stressaisi vähemmän sekä opiskelusta irtautuminen olisi helpompaa.

Yliopisto-opiskelussa päivät ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Siihen vaikuttaa onko luentoja tai pienryhmätöitä ja monelta ne alkavat vai onko ns. vapaapäivä eli itsenäistä opiskelua. Yleensä kurssin alussa pyrin opiskelemaan hieman kevyemmin mutta mitä lähemmäksi tentti tulee, sitä kovempaa tahtia opiskelen. Joinain päivinä opiskelen myöhempään iltaan asti ja taas joinain päivinä lopetan opiskelemisen ajoissa. Joskus myös päivä alkaa myöhemmin ja joskus taas aikaisemmin. Myös omat muut menot vaikuttavat päivän aikatauluun yliopiston ohella. Lopuksi sanoisin kuitenkin vielä, että meistä jokainen on erilainen ja tällöin jokaiselle meistä sopii hieman erilainen opiskeluaikataulu. Tärkeintä kuitenkin olisi, että opiskelisit silloin kuin olet virkeimmilläsi ja tehokkaimillasi.

Opiskelu oikiksessa- blogisarjan kolmas ja viimeinen osa tulee julki vielä tällä viikolla. Pysykää siis kuulolla. Silloin kerron mitä yllättävää opinnoissa on ilmennyt.

Riina S

Hei! Olen 21-vuotias ensimmäisen vuoden oikeustieteen opiskelija Helsingin yliopistossa. Asun Hyvinkäällä ja vapaa-ajalla pelaan ringetteä Tuusulassa SM-tasolla. Kerron täällä blogissani kokemuksiani opiskelusta oikiksessa sekä oikikseen hakemisesta. Tule seuraamaan matkaani! Minulla on myös opiskelutili instagramissa, jossa päivittelen opiskeluarkeani tarkemmin.

Instagram: @riinastudieslaw