Psykologia  •  03.03.2018

Opiskelijaelämää ja tapahtumia

Opiskeluajan on sanottu olevan ihmisen parasta aikaa ja näin se ainakin minun kohdallani myös on. Tekeminen koostuu paljolti mielekkään alan opiskelusta ja uuden oppimisesta sekä opiskelukavereista ja heidän kanssaan kaiken kivan tekemisestä.

Pari viikkoa sitten maanantaina Cortexin tapahtumavastaavat järjestivät lautapeli-illan pelikahvila Tavernassa yhdessä yhteiskuntatutkimuksen opiskelijoiden kanssa. Ilta koostui rennosta, poikkitieteellisestä hengailusta pelien (ja niiden sääntöjen opettelun…) sekä uusien tuttavuuksien parissa. Kaiken lisäksi tapahtumasta sai haalarimerkin, jee!

Loppuviikosta perjantaina vuorossa oli puolestaan vierailu Muumimuseoon Tampere-talolle. Muumimuseo yllätti monet erittäin positiivisesti! Tove Janssonin aitoja luonnoksia ja piiruksia oli museossa runsaasti esillä, samoin pienoismalleja esimerkiksi Muumitalosta, jotka olivat yllättäen monen metrin korkuisia, eivät siis niin pieniäkään. 🙂

Tällä viikolla parikymmentä cortexlaista puolestaan suuntasivat hyytävän pakkasen ja tuulen keskellä Rauhaniemen saunalle ja avantoon! Rapeasta pakkasesta ja tuulesta huolimatta kokemus oli useimpien mielestä virkistävä ja hieno. Paikka on sananmukaisesti rauhan tyyssija, ihana pieni niemi Näsijärvellä.

Keskiviikkona puolestaan päästiin huminoimaan vaihtoehtoisiin opiskelijabileisiin. Yhteiskuntatieteiden ainejärjestöjen järjestämät Huminat pidettiin tuttuun tapaan Klubilla. Teemana oli tällä kertaa nature vs. industry, täten kukkakuvioinen asuni oli oikeutettu talvipakkasella.

Tässä muutaman viikon tapahtumien kohokohdat tai ainakin ne tapahtumat, joihin olen itsekin päässyt mukaan. Opiskeluiden suhteen nämä pari viikkoa ovat menneet englannin kurssin parissa, persoonallisuuspsykologian opiskelussa ja yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan pakollisissa opinnoissa, joista tosin tentin lauantaina jo neljännen kurssin sekä palautin kolmannen kurssin oppimispäiväkirjan. Jee, nyt pitäisi olla 20op näitä opintoja kasassa, ensi vuonna voikin sitten keskittyä vain psykologiaan ja muutamaan sivuaineeseen! 🙂

Ihanaa, aurinkoista viikkoa teille toivottaen,

Emmi

Emmi