Biologia ja ympäristötieteet  •  22.02.2022

Motivaatio ja asenne valmistautumisen työkaluina

Aikaisemmin oon jakanut vinkkejä lukusuunnitelman tekoon. Nyt puhutaan hieman motivaatiosta ja asenteesta. Vaikka lukumotivaatiosi lähtisi itsestäsi ja elämäsi isoin haave sekä tavoite olisi tällä hetkellä opiskella y-kandissa, kevään aikana sulle tulee luultavasti vastaan päiviä, jolloin et jaksaisi lukea pääsykokeisiin. Tässä postauksessa jaan tapoja, joiden avulla itse pääsin motivaatiopulan yli. Korostan, että itse itselle asetetut selkeät tavoitteet, jotka eivät noudata kenenkään (EI KENENKÄÄN) muun kuin sinun itsesi unelmia ovat jo itsessään hyviä ajureita päästä huonoista päivistä eteenpäin.

Vinkki 1: Post it

Tämän vinkin sain aloittaessani pääsykokeisiin valmistautumisen viime talvena. Kirjoita post it -lapulle kolme syytä miksi aiot opiskella koko kevään. Kiinnitä se sellaiselle paikalle, että näet sen koko ajan opiskellessasi. Kun tehtävä tuntuu vaikealta tai päivä pitkältä, katso omia vastauksiasi omaan kysymykseesi. Näin tekemällä koin itse hahmottavani konkreettisemmin sisäisen motivaationi määrän.

Vinkki 2: Luontodokumentit

Keksin erään dokumentin katsomisen jälkeen haluavani opiskella juuri ympäristötieteitä, joten väitän, että niillä voi olla valtava merkitys. Suoratoistopalveluista löytyvien dokumenttien katsominen sua kiinnostavista aiheista voivat saada jonkin aikaa kadoksissa olleen motivaation palautumaan. Myös aiheen uutisoinnin, podcastien, kirjallisuuden ja tieteellisten julkaisujen seuraaminen saattaa toimia.

Vinkki 3: Voimabiisi

Itselläni on yksi biisi, jota olen kuunnellut toistolla matkalla urheilukisoihin, matkalla ylioppilaskirjoituksiin, matkalla pääsykoepaikalle. Biisistä tulee itselleni tunne, että olen käytännössä katsoen voittamaton eikä kukaan voi mulle mitään. Kun viime keväänä joinakin aamuina sänky tuntui vastustamattoman pehmeältä ja lämpimältä, laitoin tuon saman kappaleen soimaan. Etsi itsellesi samanlaista fiilistä tuova biisi ja kaiva kadonnut voittaja-asenteesi takaisin.

Vinkki 4: Elämäntavat

Tylsin vinkki. Otan tämän esille siksi, koska pitkäaikaista valmistautumista vaativa tavoite kysyy asenteen lisäksi myös rutiineja. Pyhittämällä tarpeeksi monta tuntia vuorokaudessa unelle, heräämällä aamuisin tiettyyn aikaan, syömällä itselleni sopivalla rytmillä ja liikkumalla säännöllisesti jaksoin itse paljon paremmin. Säännöllisten ja iloa tuovien elämäntapojen luonti ja niiden rutinoiminen jättää aikaa ja ajatuskapasiteettia siihen tärkeimpään: opiskelupaikan saamiseen.

Plus-vinkit

Mikä ikinä sulle tuo lisää virtaa, käytä sitä motivaatiosi ylläpitoon. Kuvittele miltä tuntuu saada opiskelijahaalarit. Käy pyörimässä kampuksella, jos voit. Kuvittele itsesi unelmatyöhösi. Lue uratarinoita. Katso motivaatiovideoita Youtubesta. Toista peilikuvallesi, että sä pystyt tähän. You name it.

Emmia A.

Emmi A

Ympäristötieteet, Y-kandi, myyläiset, myypiöt, minä. Tässä blogissa kerron sulle sinne ruudun toiselle puolelle mitä nuo sanat meinaa ja mitä sanoilla itseään kuvaavat kaverit oikein puuhaa päivät pitkät. Hyppää kyytiin!