Lääketiede  •  20.01.2018

Molekyylibilsaa ja biokemmaa

Joululoman lopulla kevään ensimmäinen kurssi ei kauheasti houkutellut sillä luvassa oli Lääketieteellinen biokemia ja molekyylitiede. Kurssin nimi ei ollut kaikkein puoleensavetävin, mutta nyt 2 viikkoa kurssia opiskelleena voinkin todeta käsiteltävien asioiden olevan yllättävänkin mielenkiintoisia! Aiheet pohjautuu aika pitkälti jo lukio bilsasta ja syksyn solu- ja kehitysbiologiasta tuttuihin asioihin. Luentoja on kyllä ollut ihan uusistakin aiheista kuten hemo- ja myoglobiinista.

Heti ekalla viikolla takaisin koulussa pääsin myös ottamaan ensimmäisen laskimoverinäytteeni! Se oli jännää: Pistänkö neulan oikealle syvyydelle? Satutankohan nyt vahingossa kaveria? Mutta onnistuin hyvin ja sain putken täyteen! Ensi viikolla on luvassa toinen harkkatyö jossa otetaan jälleen verinäytteet. Tällä kertaa kuitenkin paastonneena. Yksi henkilö osallistuu myös arvonnan voittaneena laktoosirasitustestiin ja toinen gluukosirasitukseen. Itse en tullut valituksi kumpaankaan mutta tuloksia tulkitsemme kaikki.

Ensi viikolla on tiedossa myös eka lentotentti eli kaikki tähänastiset luennot täytyisi olla hallinnassa. Sen jälkeen jääkin täysin vapaa viikonloppu sillä uusia luentoja ei ehdi tentin jälkeen olla! Ihanaa, sillä vaikka opiskelu on todella mielenkiintoista ja mukavaa, on täysin vapaa viikonloppu todella tervetullutta rentoutumista.

Reipasta viikon alotusta kaikille!

-Anna

Anna

Olen 22-vuotias nelosen kandi Turusta. Opintojen ohella harrastan paljon liikuntaa, kahvittelua, kavereiden kanssa naureskelua ja mainittavan paljon myös kirjojen lukemista ja leffojen katsomista.

Tänne blogiin päätyy siis heijasteita mun arkielämästä keskittyen kuitenkin siihen lääkisopiskeluun ja opiskelijaelämään. Toivottavasti löydät teksteistäni inspiraatiota, motivaatiota tai ihan vain hyvää mieltä! Aina saa myös kysyä ja kommentoida, jos siltä tuntuu 🙂