Miten yhdistää opinnot ja lapsiperhearki?

Mä oon aina ollut semmonen, joka on etsinyt itseään. En oo oikein ikinä tiennyt, mikä musta tulee isona, tai jos oon jonkun hyvän alan keksinyt oon ajatellut, että turha edes yrittää, koska en pääse kuitenkaan kouluun sisään. Vaikka yleensä oonkin aina heti torpannut omat haaveeni, on osa musta silti aina ajatellut, että ehkä mä vielä joku päivä opiskelen itelleni jonkun tutkinnon. Ehkä joskus vielä uskallan.

Kun musta tuli äiti viis vuotta sitten, laitoin omat unelmani sivuun ja keskityin täysillä äitinä olemiseen. Se oli itseasiassa ensimmäinen asia, missä koin semmosen tunteen, että vitsit tää on ihan mun juttu. En miettinyt kouluja tai mun uraani, vaan oikeesti nautin ihan suunnattomasti joka hetkestä. Sitten tuli toinen lapsi, enkä oikein ehtinyt ensimmäisen ja toisen lapsen välissä miettimään sitä omaa uraani. Kahden lapsen äitinä arki olikin vähän kiireisempää ja haastavampaa, eikä nuorimmaisen uniongelmat mitenkään helpottaneet sitä. Jätin siis taas omat haaveeni sivuun ja keskityin lapsiini.

Kun nuorimmainen meni päiväkotiin ja oli jo vähän isompi, aloin taas vähän raottamaan niitä omia unelmiani, mitkä olin laittanut moneks vuodeks sivuun. Otin nää kaikki asiat jotenkin ihan eri motivaatiolla esiin ja aloin ihan tosissani miettimään, että mitä haluan. Lapset ja perhe tulee tietysti aina ensimmäisenä, mutta halusin myös alkaa miettimään itteeni ja lähteen tavoittelemaan niitä omia unelmia.

Miten sitten yhdistän tän kaiken? Työt, äitiyden ja opiskelut?

Oon nyt kuukauden verran opiskellut Valmennuskeskuksen valmennuskurssilla. Oon hakemassa tradenomin verkko-opinto- ja monimuotolinjalle, koska teen täysipäiväisesti myös töitä. Arki on ollut superkiireistä ja raskasta, eikä tunnit riitä millään kaikkeen, mutta en kadu silti hetkeekään, että uskalsin lähtee valmennuskurssille.

Mulla on monet päivät 12 tuntisia, ja siihen päälle tulee tietysti vielä kaikki muut velvollisuudet. Lapsia nään paljon vähemmän, kuin normaalisti, ja vaikka tunnen tästä jatkuvasti syyllisyyttä, oon yrittänyt hokee itelleni tän olevan hetkellistä. Haluan myös uskaltaa ajatella, että on ihan ok käyttää välillä itteensä enemmän aikaa, koska vaikka lapset onkin mulle tärkeintä maailmassa, on mulle myös tärkeetä saavuttaa elämässä tiettyjä asioita. Niin perheen, kuin itseni takia.

Meillä on onneks hyvä tukiverkosto, joka on auttanut meitä paljon. Isovanhemmat on hoitanut meidän lapsia, kun mun yrittäjä mies ei oo töiltään ehtinyt.Ollaan aikataulutettu meidän arki, ja pyritään sopimaan asiat niin, että tää opiskelu on mulle mahdollista töiden ohella. Välillä opiskelut on tietty venynyt myöhään, kun lapset on mennyt nukkumaan, ja välillä on ollut pakko ottaa vapaita päiviä, ihan vaan oman jaksamisen takia.

En halua valehdella ja sanoa, että kaikki on ollut super helppoo ja kivaa, koska sitä tää ei tietenkään oo aina ollut. Onko tää kaikki silti ollut tän arvoista? On ehdottomasti! Oon löytänyt semmosen ilon ja palon opiskelua kohtaan, mitä en edes tiennyt mussa olevan. Onnistumisen tunteet, kun oon osannutkin vaikka ne matikan yhtälöt ja oon tykännyt vielä niistä, on ollut niin hienoja hetkiä. Äitiys vie helposti mennessään ja sitä helposti unohtaa, että on myös ihan vaan Hanna.

Mä uskon, että äitiys tai se perhe-elämä ei oo este opiskelulle, kunhan on vaan valmis tekeen töitä. Se ei tuu oleen helppoa, sä tuut monesti matkan aikana epäileen ittees, mutta se tulee oleen sen arvoista. Vaikka se kirkkain palkinto eli opiskelupaikka ei odottaisikaan sielä lopussa, on tää koko reissu ollut niin opettavainen. On ollut niin mahtavaa huomata, että vaikka kouluista on jo 10-vuotta, ja äitiys on vienyt suurimmanosan mun muistista mukanaan, mä osaan edelleen jotain! Ja mä oikeesti pystyn tähän.