Psykologia  •  20.04.2018

Miten psykologit kuvaavat alaansa?

Monia alalle hakevia ja opiskeleviakin usein mietityttää millaista psykologin työ on ja miten psykologit kuvaavat omaa työtään? Mitkä ovat työn parhaat ja toisaalta raskaimmat puolet? Olen päässyt tutustumaan näihin kysymyksiin viime viikkojen aikana ensinnäkin minun ja toisen opintovastaavan järjestämässä Cortexin kevään työelämäpäivässä ja toiseksi, eilen Orientaatio psykologiaan -kurssin intensiivipäivässä.

Työelämäpäivään saimme kunnian saada puhujiksi kaksi tamperelaista psykologia, joista molemmat omasivat hyvin monipuolisen ja mielenkiintoisen urapolun psykologina, vaikka he olivat valmistuneet vasta muutamia vuosia sitten. Toinen psykologeista oli aloittanut uransa harjottelulla TAYS:in Eva-yksikössä, jota kuvataan näin: ”Erityisen vaikeahoitoisten alaikäisten psykiatrinen tutkimus- ja hoitoyksikkö eli EVA-yksikkö on valtakunnallinen erityistason yksikkö. –Tutkimme, hoidamme ja kuntoutamme alle 18-vuotiaita nuoria, jotka tarvitsevat vakavien mielenterveydellisten ongelmien vuoksi turvaosasto-olosuhteita.” (TAYS:in nettisivut). Hän oli siis todellakin aloittanut uransa harjoittelulla ja myöhemmin työsuhteilla erittäin vaativan tason psykologin töiden parissa ja sieltä siirtynyt vähitellen työterveyshuoltoon ja oman yrityksen perustamiseen. Toinen psykologeista puolestaan työskentelee TAYS:in perhe- ja pikkulapsipsykiatrian yksikössä.

Näiden psykologi-kohtaamisten lisäksi eilisessä intensiivipäivässä (huhuh, pakollinen koulupäivä 9-16 asti!! :D) saimme kunnian lukea työelämässä olevien psykologien kirjoittamia tsemppikirjeitä meille psykologian opinnot aloittaneille opiskelijoille. Näistä kirjeistä todella sai neuvoja, vastauksia ja motivaatiota omiin opintoihin ja askarruttaneisiin kysymyksiin. Yksi tällainen kysymys, joka on pyörinyt mielessä on se, kuinka viiden ja puolen vuoden jälkeen voi ymmärtää mitään ihmismielestä ja psykologiasta ja työskennellä psykologina. Oikeana psykologina, asiantuntijana.

Mitä kirjeissä sitten luki?

Kirjeistä löytyi muun muassa tsemppausta, kerrottiin asioiden järjestymisestä, opiskeluajan ”kevytkenkäisyydestä” nauttimisesta ja siitä, kuinka ei ole yhtä oikeaa psykologin stereotyyppia, vaan että jokainen muodostaa omanlaisensa psykologin identiteetin. Työssä olisi hyvä käyttää omaa persoonaansa ja miten muuten se olisi mahdollista kuin olemalla oma itsensä?

Millaista psykologin työ sitten ihan oikeasti on, miten työssäolevat psykologit sitä kuvailivat?

  • He kuvailivat psykologiaa mahtavaksi alaksi, jolla riittää jatkuvasti uusia haasteita ja uuden oppimista. Kukaan ei kertonut katuneensa valintaansa. Mutta, nyt tulee tärkeä mutta, he toisaalta kuvailivat työtään hyvin raskaaksi, stressaavaksi ja kiireiseksi.
  • He kuvailivat, kuinka sosiaalista työtä tehdessä kotona ei välttämättä jaksa olla enää yhtä sosiaalinen vaan saattaa tiuskia puolisolle, tai vähätellä omassa mielessään ystäviensä ”vähäpätöisiä ongelmia”, olivathan he tavanneet tänään itse vastaanotollaan seksuaalisesti hyväksikäytetyksi tulleen nuoren tytön tai vanhemmat, joiden vauva oli kuollut.
  • He kertoivat, kuinka empatiakykyä ei aina tahdo riittää työajan ulkopuolella, ja kuinka asiakkaita ajatellessa itku tuli niin matkalla vastaanotolle, töissä kuin myös matkalla kotiinkin.
  • He kertoivat kokeneensa riittämättömyyden tunnetta, mutta myös ajatuksia siitä, kuinka pitää hyväksyä se, että psykologi ei voi olla kenenkään pelastaja. Työaika ja vapaa-aika tulee pystyä erottamaan toisistaan. Parhaansa tulee tehdä ja tyytyä siihen. 

Psykologin työ on raskasta, uuvuttavaa ja kiireistä, mutta silti palkitsevaa työtä, jota ei vaihtaisi toiseen.

Emmi

Emmi