Oikeustiede  •  17.11.2021

Millaista oikiksessa opiskelu on todellisuudessa?

Oikiksessa opiskelu herättää ihmisissä hyvin erilaisia mielikuvia. Joku luulee, että oikiksessa harjoitellaan oikeudenkäynneissä toimimista ja joku luulee, että oikiksessa opiskelu on pelkkää luennoilla istumista tai tehtävien tekemistä. Haluan nyt hieman valottaa, millaista oikiksessa opiskelu oikeasti on. Toivon, että tästä kirjoituksesta on apua niille, jotka miettivät millaista oikiksessa opiskelu on tai haluaisiko kenties itse hakea oikikseen.

Ensimmäisenä haluan mainita, että eri yliopistojen oikiksissa on hieman erilaiset opiskelujärjestelmät mutta kaikkia oikiksia varmasti yhdistää tietynlainen itsenäisen opiskelun kulttuuri. Kerron nyt kuitenkin, miten opiskelu etenee Helsingin yliopiston oikiksessa. Pakollisiin aineopintoihin kuuluu aina luentoja sekä pienryhmäopetusta. Etäopiskelussa pienryhmäopetuksissa on nähty hieman erilaisia toteutustapoja mutta kerron nyt, miten pienryhmäopetus toteutetaan normaalioloissa (vaikka en olekaan tätä vielä itse edes kokenut). Eli siis normaalisti yhteen kurssiin kuuluu joka viikko 1 pitkä luento (3,5 h) ja joillain kursseilla saattaa kuulua lisäksi toinen luento viikossa, joka kestää 1,5 h. Luennot eivät ole pakollisia, joten luennot eivät hirveästi sido opiskelijoita, mutta muutenkaan luentoja ei ole siis paljoa. Pienryhmäopetuksessa on samanlainen rytmi eli kerran viikossa on pienryhmäopetus, jossa tehdään joitain tai jokin tehtävä pienessä ryhmässä, jonka jälkeen tehtävät käydään yhdessä läpi professorin kanssa.

Loput opiskelusta on siis itsenäistä. Itsenäistä opiskelua voi toteuttaa haluamallaan tavallaan, mutta varmasti suurin osa ajasta menee pelkästään tenttikirjan lukemiseen/opiskeluun. Tämä voi kuulostaa vielä melko kevyeltä, mutta rankan tästä kuitenkin tekee se, että tenttialueet ovat todella pitkiä. Tenttialueen pituus kompensoituu kurssin opintopistemäärän mukaan. Hahmotan nyt tätä tenttialueen pituutta niin, että esim. 5-6 opintopisteen kursseilla on usein noin 900 sivun tenttialue ja vastaavasti 3 opintopisteen kursseilla tenttialue on ollut noin 450 sivua. Nämä eivät ole mitään absoluuttisia sivumääriä, vaan hahmottavat vain hieman tenttialueiden sivumääriä. Sivumäärät voivat siis vaihdella kurssista riippuen. Haluan kuitenkin mainita sen, että tenttikirjoissa on myös paljon esimerkkejä ja asioita taustoitetaan runsaasti, joten kaikkea ei tarvitse muistaa, mutta samalla kuitenkin opittavia asioita on kyllä paljon, mutta tenttikirjojen syvällisen kirjoittamistavan vuoksi, asiat oppivat yleensä yhdellä tai kahdella lukukerralla. Itse olen yhdistänyt tenttikirjojen lukemiseen myös muistiinpanojen tekemisen, jotta hahmotan tärkeät asiat tenttialueesta sekä saan kertausta varten tiiviimpää kertausmateriaalia. Kurssin arvosana siis määräytyy tentin perusteella kokonaan, ja jokaisella peruskurssilla on kurssin päätteeksi välikuulustelu eli tentti.

Esittelemäni kurssirakenne siis toistuu oikeusnotaaritutkinnon perusopinnoissa, joten valinnaiset opinnot ja kielikurssit ovat sitten asia erikseen. Niissä kursseissa saattaa olla esim. paljon tehtäviä, mutta ei vaikka tenttiä ollenkaan. Niiden kurssirakenne voi siten olla hyvinkin erilainen taikka sitten niissä voi olla myös samaa kuin perusopinnoissa.

Eli siis oikiksessa opiskelu on hyvin itsenäistä. Tässä on tietenkin hyvät ja huonot puolensa. Hyvinä puolina voin tietenkin mainita sen, että opiskelujen ohessa on helppo järjestellä esim. töitä tai harrastuksia. Itsenäinen opiskelu tietenkin mahdollistaa itselle sopivien opiskelumetodien hyödyntämisen. Tietenkin huonona puolena itsenäisessä opiskelussa on taas se, että opiskelu saattaa välillä tuntua todella puuduttavalta ja motivaatio voi hukkua helposti, vaikka opiskeleekin omalla unelma-alalla. Itsenäinen opiskelu vaatii kuitenkin aina melkoista itsekuria.

Riina S

Hei! Olen 21-vuotias ensimmäisen vuoden oikeustieteen opiskelija Helsingin yliopistossa. Asun Hyvinkäällä ja vapaa-ajalla pelaan ringetteä Tuusulassa SM-tasolla. Kerron täällä blogissani kokemuksiani opiskelusta oikiksessa sekä oikikseen hakemisesta. Tule seuraamaan matkaani! Minulla on myös opiskelutili instagramissa, jossa päivittelen opiskeluarkeani tarkemmin.

Instagram: @riinastudieslaw