Miksi erkka?
Keväinen aurinko paistaa ja on jälleen se aika vuodesta, kun monet täyttelevät hakutoiveita opintopolkuun. Tässä postauksessa kerron omasta hakuhistoriastani ja siitä, miksi päätin valita juuri erityispedagogiikan pääaineekseni ja mitä haluaisin tulevaisuudessa työkseni tehdä.
Opiskelen tällä hetkellä kolmatta vuotta yliopistossa ja pääaineenani on erityispedagogiikka. Tämä kolmas vuosi menee kuitenkin sivuaineopinnoissa (nykyään kutsutaan vapaa valintaisiksi opinnoiksi). Sivuaineena itselläni on luokanopettajan monialaiset opinnot, eli tämän lukuvuoden opiskelen eri aineiden didaktiikkaa, joita luokanopettaja opettaa. Käymällä luokanopettajan monialaiset opinnot saan pätevyyden laaja-alaisen erityisopettajan lisäksi erityisluokanopettajaksi, eli toisin sanoen saan pätevyyden opettaa omaa luokkaa.
Miten minä sitten päädyin opiskelemaan juuri erkkaa ja millaisissa tehtävissä haluaisin työskennellä?
Vasta lukiossa alkoi selvitä, että haluaisin opiskella kasvatustieteitä. Kävin lukion neljään vuoteen ja viimeisenä vuotena aloin tehdä sijaisuuksia alakouluille vapaapäivinäni. Muistan, että erityisesti äidinkielen opettajani kannusti tähän! Sijaisuuksien myötä päätin hakea luokanopettajaksi. Ensimmäisellä yrittämällä en kuitenkaan päässyt sisään ja jatkoin sijaisuuksia välivuonna. Tuolloin ehdin tehdä sijaisuuksia todella paljon ja samalla pohdin sitä, mitä koulutukselta ja työltä todella haluan. Sijaisuuksien myötä erilaiset oppijat alkoivat kiinnostamaan minua. Koin, että erityispedagogisesta osaamisesta olisi hyötyä kaikille kasvatusalalla toimiville ja päädyin hakemaan toisella hakukerrallani ykkösenä erityispedagogiikan opiskelijaksi. Yleisesti opetyössä kiehtoi ja kiehtoo edelleen sen merkityksellisyys ja monipuolisuus.
Kun hain opiskelemaan, minulle ei ollut vielä selvää, millaisessa roolissa haluaisin kasvatusalalla työskennellä. Muistan, että asiantuntijatehtävät kiinnostivat, mutta niistä oli vaikea löytää tietoa. Tällä hetkellä haaveissa on monialaisista opinnoista huolimatta toimia laaja-alaisena erityisopettajana alakoulussa tai lukiossa. En kuitenkaan koe, että monialaiset opinnot menisivät hukkaan. Erityisopettajan opintoihin kuuluu eri aineiden didaktiikan kursseista vain matematiikan ja suomen kielen didaktiikka. Monialaisissa opinnoissa käydään läpi useampien aineiden didaktiikkaa, joka laajentaa mielestäni kuvaa opetuksesta/opettamisesta ja auttaa hahmottamaan oppilaiden käymää kokonaisuutta. Useilla kouluilla laaja-alaisen erityisopettajan työnkuva ei myöskään rajoitu vain matematiikan ja suomen kielen opettamiseen, vaikka meidän opintojen sisältöjen puolesta niin voisikin herkästi luulla. Erityisopettaja usein tukee oppilaita myös muiden oppiaineiden parissa kuin vain matematiikan ja äidinkielen (vaikka ovatkin yleisimmät). Jos toimisin luokanopettajana tulevaisuudessa, niin toivoisin luokassa olevan myös toinen opettaja, jonka kanssa toteuttaisimme opetusta yhdessä.
Erityispedagogiikkaan liittyy ammatteihin liittyen monta samankaltaista nimikettä ja usein minulta kysytään, miten erityispedagogiikka, erityisopettaja ja erityisluokanopettaja tai laaja-alainen erityisopettaja eroavat toisistaan?
Erityispedagogiikka on tieteenala, jota opiskelen. Se keskittyy oppimisen haasteisiin, erilaisiin oppijoihin. Erityispedagogiikka tutkii esim. oppimistilanteissa poikkeavasti käyttäytyviä ja poikkeuksellisen lahjakkaita oppilaita. Erityisopettaja ja laaja-alainen erityisopettaja tarkoittavat samaa asiaa, eli opettajaa, jolla ei ole omaa luokkaa ja on opiskellut erityispedagogiikkaa saavuttaen erityisopettajan pätevyyden. Laaja-alainen erityisopettaja voi esimerkiksi opettaa luokanopettajan kanssa yhdessä koko luokkaa tai ottaa osan oppilaista opiskelemaan pienempään tilaan. Erityisopettajan resurssia ei kuitenkaan yleisesti ole jokaisella oppitunnilla, vaan erityisopettajalla on useampi luokka, jonka kanssa hän työskentelee. Erityisluokanopettajalla on puolestaan oma luokka, jossa opiskelee erityistä tukea tarvitsevia oppilaita.
Aurinkoista kevättä sinulle ja tsemppiä, jos olet hakemassa tänä vuonna opiskelemaan!