Mikä ihmeen kandi?
Viime kevään suurin opintosaavutukseni oli kandidaatin tutkielman kirjoittaminen. Ajattelinkin tässä postauksessa kertoa siitä, mikä kanditutkielma on ja kuinka se omalla kohdallani sujui.
Useimmat yliopistokoulutukset koostuvat kandiohjelmasta ja maisteriohjelmasta (3+2 vuotta). Molempiin näihin kuuluu ainakin kasvatustieteellisillä aloilla opinnäytetyön kirjoittaminen, jota kandiohjelmassa kutsutaan lyhyesti lempinimellä kandi. Kandin kirjoittaminen on 6. opintopisteen arvoinen, mutta lisäksi tulee osallistua kandiseminaareihin, joista saa 4 opintopistettä. Eli yhteensä kandista saa täydet 10 opintopistettä! Seminaareissa käydään läpi kandiprosessia, tutustutaan toisten kandin kirjoittajien tutkimussuunnitelmiin, kommentoidaan toisten töitä ja esitellään tietenkin myös omaa projektia. (Lisää kandista täältä.) Ainakin meillä seminaareissa oli todella rento meininki ja jokainen sai valita, kuinka paljon omaa tekstiään jakoi kaikkien luettavaksi. Jokaisella oli lisäksi oma ns. kommentointipari, joka antoi työstä laajemmin palautetta (opponoi) ja jonka työhön itse myöskin paneutui.
Meillä seminaarit toteutettiin etänä, mikä oli mielestäni harmi, mutta kandiohjaajamme teki parhaansa, jotta projekti eteni myös etänä huomioiden meidät kaikki yksilöinä. Ennen kandin kirjoittamisen aloittamista hän kysyi meidän henkilökohtaisia tavoitteita, jotta osasi ohjata työtä siihen suuntaan. Esimerkiksi itse tavoittelin kandista aika hyvääkin arvosanaa, jolloin oli tärkeää viilata pieniäkin yksityiskohtia. Paljon seminaareissa juttelimme hyvinvoinnista ja ohjaaja tsemppasi ja haastoi meitä koko ajan eteenpäin. Minua auttoi paljon, että ohjaaja antoi viitteellisen aikataulun kandin valmistumiseksi ja ohjasi sekä neuvoi projektissa koko ajan. Häneltä sai aina uusia ideoita työhön ja kirjoittamiseen! Parasta kandin kirjoittamisessa olikin mielestäni se, että oikeastaan ensimmäistä kertaa yliopistossa ollessani sain paljon palautetta omasta tieteellisestä kirjoittamisestani.
Miten oma projektini sitten sujui? Jännitin kandin kirjoittamista todella paljon -oikeastaan jo ennen yliopiston alkua. Minulla on ollut tapana jännittää ja jopa pelätä tuollaisia suurempia ja tärkeitä opintoihin liittyviä projekteja/kokeita aina. Yläasteella ajattelin, etten halua hakea lukioon, koska en selviäisi ylioppilaskirjoituksista. Tuntui ylitsepääsemättömältä haasteelta osata niin sanotusti kaikki siihen asti koulussa opetettu ja osoittaa tietonsa muutamalla kokeella. Ylioppilaskirjoitukset menivät kuitenkin todella mallikkaasti ja seuraavaksi yläasteelta tutut ajatukset suuntautuivat yliopistoon lähdön epäilyyn juurikin kandin ja gradun vuoksi. Nyt on kuitenkin kandikin kirjoitettu ja jälkeen päin on helppo todeta, että turhaan sitä liikaa jännitti. Kandiohjaajammekin muistutti heti alussa, että kandista tehdään usein tosi tärkeä juttu (jota se tietyllä tapaa onkin), mutta se on kuitenkin vain kandi. Tärkeintä on, että sen saa hyväksytysti palautettua. Taitaa perinteinen sanonta kuuluakin, että ”paras kandi on palautettu kandi”.
Aiheenani oli verbaalinen dyspraksia, eli puheen tuoton motorinen häiriö. Halusin kirjoittaa aiheesta koulukontekstissa ja kohdistaen huomion sellaisten lasten vertaissuhteisiin, joilla on suun alueen motorisia haasteita. Aiheesta on aiemmin kirjoitettu paljon logopedian parissa ja paljon tutkimusta löytyy näiden haasteiden kuntouttamisesta lapsuudessa. Kouluiässä ja koulukontekstissa ei tutkielmani pohjalta ole tehty paljon tutkimusta. Päädyinkin kandissani analysoimaan vain yhtä löytämääni artikkelia aiheesta. Tein siis kandini kirjallisuuskatsauksena, joka tarkoittaa, että kirjoitin siitä, mitä aiheesta on tutkittu.
Kuvassa kandini sisällysluettelo, joka antaa kuvaa siitä, kuinka tutkielma rakentui.
Kandin tekeminen oli mielestäni yhtä vuoristorataa. Yhtenä päivänä oli hyvä fiilis, tutkielma eteni ja tietoa löytyi. Toisena päivänä taas saattoi olla tilanne, että tein paljon kirjallisuushakuja, mutta mitään käyttökelpoista ei tuntunut löytyvän. Monet kurssikaverini sanoivat samaa, että tunteet heittelivät todella paljon sen mukaan, kuinka työ tuntui edistyvän. Osaltaan tähän varmaan vaikutti se, että tutkielman tekoon kuluu paljon sellaista aikaa, joka ei näy paperilla työn edistymisenä. On etsittävä lähteitä, pohdittava rajauksia ja paljon muuta vastaavaa. Useampaan kertaan tuntui siltä, että olin umpikujassa, mutta silloin yleensä auttoi, kun laittoi kaverille tai kandiohjaajalle viestiä.
Olen mielestäni melko nopea kirjoittaja, mutta asioiden viilaamiseen menee itselläni paljon aikaa ja tuntui, että kandia olisi voinut viilata loputtomiin. Ajattelen, että olin tavallaan onnekas, että kevääni oli aika kiireinen ja halusin saada palautettua kandini ennen kesää, jolloin viilaukselle ei jäänyt tuhottomasti aikaa -muuten en olisi varmaan palauttanut kandia ikinä. Palautin kandin kuitenkin toukokuussa. Siinä oli lopulta 39 sivua.
Toivottavasti tämä postaus avasi hieman sitä, mitä kandi on ja ehkäpä valoi uskoa projektin valmistumiseen, jos joku kandia parhaillaan kirjoittelee! Jokainen pystyy kyllä siihen ja tärkeää on muistaa, että tarkoituksena on tutustua tutkimuksen tekoprosessiin ja harjoitella tieteellistä kirjoittamista. Kandissa ei todellakaan vaadita täydellisyyttä, joten projekti kannattaa ottaa oppimisen kannalta ja miettiä, että se on mahdollisuus näyttää, mitä osaa.
Ihanaa syksyn aloitusta kaikille!
-Anni