Psykologia  •  17.01.2018

Mie teille vielä näytän!

Joululomalla, jolloin tietenkin kävin kuitenkin töissä, oli sen verran luppoaikaa, että perustin yrityksen. Pala Kakkuu on miun uusi vauva. En suutu, jos käyt tykkäämässä sivustani ja joskus vahingossa tilaat kakunkin! 😉

Ja ajatella, nyt sitä ei enää tarvitse miettiä, mitä vapaa-ajallaan tekisi – kuinka helppoa ja käytännöllistä! Olen siis virallisesti työntekijä, opiskelija ja yrittäjä. Tämä tarkoittaa, että olen superihminen ja pystyn mihin vain…

Muistan, kun ensimmäisen kerran aioin hakea opiskelemaan psykaa. Mietin, että en kerro tästä kenellekään ja vasta kun olen päässyt sisälle, letkautan coolisti sivulauseessa: “Niin joo, pääsin muuten opiskelemaan psykologiaa.” Halusin kokea sen näyttämisen tunteen ja nähdä ne avonaiset lommottavat suut, jotka eivät olisi ikinä uskoneet. Kukaan ei kuitenkaan ymmärtäisi, eikä uskoisi minuun. Parempi lähteä taistoon piilossa.

Nooh, sitten kun luet useita tunteja päivässä, huomaat, että sen salassa pitäminen ei olekaan niin helppoa. Varsinkaan, kun olen liikaa höpöttävä ekstrovertti, joka kertoo kaikille kaikesta. Meni ehkä viikko ja kerroin kaikille. Hups.

Tuo samainen tunne iski, kun lähdin ensimmäistä kertaa pohtimaan onko tämä kakkubusiness aivan järjetön idea. Kaikki sanoivat, ettei miulla ole aikaa, eikä kannata. Yliopisto on nyt se tärkein ja miun pitää keskittyä vain ja ainoastaa opintoihin. Kukaan ei uskonut minuun taaskaan.

AHHAHAAHAHAHAHAHA. Okei, okei. Korjataan. KUKAAN ei sanonut, että ei usko minuun ja että miun ei kannata. Miun pää sanoi niin. Kuulin, mitä halusin. Toki alussa sitä mietittiin, että onko liikaa, mutta missään vaiheessa en saanut lannistavia kommentteja. Sama se oli psykan kanssa. Kukaan ei koskaan sanonut: “Älä hae! Olet liian tyhmä.”

Ylpeys ja näyttämisen halu voi auttaa siut alkuun, mutta niillä ei pitkälle pötkitä. Yksin ei kannata. Loppujen lopuksi kuitenkin tulee päivä, kun tarvitset jonkun tukea ja apua. Silloin ei jää lukuprojektit kesken ja kestät vaikeiden viikkojen yli.

En siis ole superihminen, vaikka nyt teenkin paljon. Romahtelen välillä. Viimeksi eilen.

 

Meillä on tänään haalaribileet. Ensimmäistä kertaa laitetaan nuo kauniin sävyiset vaalean violetit (lue: oksennuksen väriset) haalarit päälle. Toki kyseessä on makuasia, joten jätetään värianalyysi tähän. Miun tehtävä oli leipoa sinne haalarien värinen aivokakku. Eilen yöllä klo 23 havahduin siihen, että kakku on vino ja ruma. Ahdisti. Enni tuli viereisestä huoneesta rauhoittelemaan kakkukriisiä. Ahdisti enemmän. Ainut, mitä rauhoittelun seasta sain selvää oli, että 24h alepa on vielä auki. Vedin lastalla kaikki koristeet roskiin ja ilmoitin, että nyt kauppaan.

Enni lähti kanssani yön pimeyteen. Olin naama täynnä sokeria ja glitteriä. Haettiin lisää kuorrutetarvikkeita ja jatkoin yöleipomista vielä kahteen saakka. Ilman Enniä olisin varmasti luovuttanut ja heittänyt kakun seinään. Sanon sen kerran vielä: yksin ei kannata.

-Linnea

@palakakkuu

http://palakakkuu.com

Linnea