Matkani oikeustieteelliseen

Matkani oikikseen.

Miksi minä päätin hakea oikikseen?

Mikä sai minut hakemaan tiedekuntaan neljä kertaa?

Ala, joka tarjoaa lukemattomia uramahdollisuuksia.

Koulutus, jonka avulla voi auttaa ja onnistua.

Valehtelisin jos väittäisin, etten ollut tietoinen myös hyvästä työllisyystilanteesta.

Kuten olen aikaisemminkin todennut, hain oikikseen nätit neljä kertaa. Tavoite opiskelupaikasta tässä hyvin tunnetussa koulussa tuntui kuitenkin vuosi sitten hyvin kaukaiselta.

Kun oli kevät 2017, minulla oli takana 3 hakukertaa. 

Huomasin monien ihmettelevän valintaani hakea oikeustieteelliseen kerta toisensa jälkeen, aina samaan kouluun ja kaupunkiin, ilman muita hakuvaihtoehtoja. Motivaationi tätä alaa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia kohtaan oli kuitenkin niin suuri, etten halunnut vaihtaa suunnitelmiani.

Viime kevät ja koko hakuprosessi alkoi tuttuun tapaan pääsykoekirjoja jonottaessa, tällöin olin neljättä kertaa Porthanian kirjajonossa. Olin ensimmäisten joukossa. Olo jonottaessa oli rento; vitsailimme, naureskelimme ja koitimme keventää tunnelmaa. Oikeasti jännitti. Neljäs kerta, kolme pieleen mennyttä takana. Nyt olisi päästävä sisään.

Pian alkoi pääsykoekirjallisuuden lukeminen.

Viime kevät erosi aikaisemmista merkittävästi.

Aikatauluni oli onnistunut, ei liian tiukka, mutta sopivan haastava, jotta jouduin kuitenkin jatkuvasti haastamaan itseäni saavuttaakseni päivittäiset oppimistavoitteeni.

Kevääni oli täynnä pienempiä välitavoitteita; päivittäiset tavoitteet, viikoittaiset tavoitteet ja ensimmäisen kuukauden tavoite, jotka tukivat jaksamistani tarjoamalla päivittäisiä onnistumisen tunteita.

Olin myös päättänyt, että aina kun luen jotain, opin. Tästä syystä lukeminen oli myös välillä hitaampaa ja vaati jatkuvasti keskittymistä. Tällä tavoin varmistin, että oppimiseni edistyy koko ajan. Tämä erosi aikaisemmista vuosista, jolloin keskityin liikaa määrään ja lukukertoihin. Nyt välitin vain siitä, että päivän päätteeksi pystyin sujuvasti selittämään opiskelemani asiat.

Kun pääsykoepäivä koitti, jännitys oli kova.

Matkalla koepaikalle kädet tärisivät, minua oksetti ja jännitti valtavasti. Mielessäni kävivät myös erilaiset kauhukuvat siitä, mikä kaikki voisi mennä pieleen. Tärkeintä kuitenkin tänä keväänä oli, että koesalissa päätin onnistua.

Kun sain koepaperin käteeni, minulta pääsi hieman helpottunut naurahdus.

Näin helpolta koe ei ole koskaan tuntunut.

Tätä reaktiota ei olisi syntynyt ilman hyvin aikataulutettua valmistautumista keväällä ja valmennuskurssini kautta saatua tukea sekä erityisesti kurssini viikoittaisia välikokeita ja harjoitustehtäviä. Niitä suosittelen lämpimästi!

Kokeen jälkeen olo oli helpottunut. Kävelin salista ulos ensimmäistä kertaa tyytyväisenä ja totesin, että tänä vuonna saatan päästä sisään.

Näin siinä myös noin kuukausi myöhemmin kävi. Tarkistin opintopolun sivut matkalla töihin ja ilmoitin kohteliaisuudesta saavutetun tuloksen ääneen myös muille bussissa olleille kanssamatkustajille. Työpaikallani, päätin tämän samaisen äänekkään ilmoituksen suorittaa myös paikalla olleille asiakkaille, muutama jopa onnitteli. 🙂

Toivotan kaikille korkeakouluun hakeville onnea ensi keväälle ja haluan muistuttaa, että jos koet alan todella omaksesi, niin hae rohkeasti oikikseen! 😉

-Taija-Maija