Lääketiede  •  19.09.2022

Matka kohti lääkistä alkaa

Moi!

Olen Emilia, 23-vuotias keväällä valmistunut sairaanhoitaja Espoosta. Haen ensi keväänä lääkikseen pääsykokeella, koska ensikertalainen en enää ole. Lukiosta olen valmistunut 2017. Vapaa-ajallani tykkään olla luonnossa ja retkeillä sekä kuvata lintuja.

Tässä blogissa kerron rehellisesti matkastani kohti lääkistä. Minun kuulumisia pääsee myös kurkkaamaan instagramissa opiskelutililtä @studieswithemilia, jonne päivittelen tarkemmin opiskelukuulumisiani.

Tulevana hakuvuonna osallistun Lääkis Vip Online syyskuu -iltakurssille ja lukusuunnitelmani menee aika pitkälti kurssin sisällön mukaan. Lukusuunnitelmassani kuitenkin korostuu realistisuus, armollisuus itselle, vapaa-aika ja uni. Teen töitä samaan aikaan, joten en voi lukea silloin kun huvittaa, vaan lukemiset on aikataulutettava töiden mukaan unohtamatta kuitenkaan vapaa-aikaa ja riittävää unta. Lisäksi en ole kirjoittanut mitään aineita lukiossa sähköisesti, joten edessä on myös sähköisen koejärjestelmän opettelu. Ensisijaisena hakukohteenani on Helsingin yleislääketieteellinen.

Odotan innolla alkavaa lukuvuotta ja Lääkis Vip Online -kurssin opetuksia! Mukavaa, että oot löytäny mun blogin ja tervetuloa seuraamaan mun matkaa!

Ihanaa syksyä kaikille!

– Emilia

Emilia T