Lääketiede  •  25.04.2022

Loman jälkeiset tunnelmat

Miksi lomalta palaaminen tuntuu aina yhtä vaikealta, vaikka kuinka rakastaakin opiskelemaansa alaa? Tätä olen miettinyt paljonkin tänään, kun palasin koulun penkille 10 päivän pääsiäisloman jälkeen. Minunhan oli siis myös tarkoitus käyttää ainakin pari päivää lomalla opiskeluiden ja syvärien parissa, mutta niinhän siinä taas kävi, että käytin näihin yhteensä ehkä 3-4 h koko loman aikana…oh well, ehtiihän sitä myöhemminkin (sanoo jokainen syvärien tekijä). Toivottavasti pidit itsekin edes yhden ylimääräisen lomapäivän, ne tulevat tarpeeseen tässä urakassa.

Mikä teki tältä lomalta palaamisen ehkä vieläkin vaikeammaksi, oli tämän päivän opetus: geenitietoseminaari neljännen vuosikurssin kanssa, joka kesti 8.15-14.45. Seminaari tapahtui tottakai suuren ryhmäkoon vuoksi etänä, eli ei tarvinnut ihan niin aikaisin herätä (tai no itse heräsin jo vähän ennen seitsemää koiran pyytäessä ulos…), mutta kyllä se silti tuntui raskaalta. Keskittyminen herpaantui koko ajan ja nyt tuntui jotenkin paljon mielekkäämmältä esimerkiksi vääntää niitä syväreitä. Luennot olivat kuitenkin mielenkiintoisia ja melko ajankohtaisia, joten saipahan seminaarista myös jotain irti.

En myöskään muistanut, miten paljon vaikeampaa opiskelu on koiran kanssa (vai olenko ainoa, joka ottaa miljoona kuvaa nukkuvasta koirastaan tai rapsuttelee koiraa aina kun se pyytää?), nyt kun koirani ei ole pitkään aikaan ollut Tampereella kanssani. Myös noin kuukauden päästä alkava kesäloma (lue kesätyöt) kolkuttelee jo uhkaavasti ovella, ja senkin takia tämä pelkkä teoriapainotteinen jakso tuntuu erityisen puuduttavalta. Toisaalta tämän jakson palautettava artikkelikatsaus on opettanut lisää artikkelien etsimis- sekä lukutaitoja, mistä on hyötyä niin syväreissä kuin ihan tulevaisuudessakin.

Tällä viikolla on enemmän vain luentoja ja tutoreita, mutta perjantaina päästään sukeltamaan käytännön pienkirurgian maailmaan ryhmätyön avulla. Pääsemme kertailemaan aseptiikkaa, suturointia ja myös operoimaan sian sorkkia. Itse ainakin pidän suturoinnista, se on jollain tavalla rentouttavaa, kun keskittyy kunnolla vain yhteen asiaan. Pääsemme harjoittelemaan näitä taitoja niin yksin kuin ryhmässäkin, mikä varmasti auttaa oppimaan ja muistamaan asioita paremmin.

Tästä kuitenkin lisää myöhemmin. Nyt takaisin opiskelujen pariin. Hyvää alkanutta viikkoa!

  • Katja
Katja K.

Katja K

24-vuotias neljännen vuoden lääketieteen opiskelija Tampereelta. Vapaa-aikani kuluu kavereiden, salin, koirani ja Netflixin parissa. Tule mukaan seuraamaan matkaani unelmieni opiskelupaikassa. Lisää lääkiselämää instagramissa @katjusa1 ja @kk_studygram01