Kasvatustiede ja opettajankoulutus  •  11.11.2019

Lomallakin voi lukea!

Tervehdys aurinkoiselta Gran Canarialta!

Minä ja perheeni lähdimme marraskuun pimeyttä pakoon Kanarian saarten lämpöön. Olemme olleet täällä nyt kolme päivää, ja kaikeksi onneksi lomaa on vielä viikko edessä. Tämä matka tuli minulle todella tarpeeseen, sillä olin jo aika uupunut supervauhdikkaan syksyn jäljiltä. En myöskään lomaillut kesällä kunnolla, sillä kesä kului töissä ja pari lomaviikkoani ennen yliopiston alkua kului muuttorumban parissa.

Akkujen latailun ja lomailun lisäksi minun on kuitenkin myös opiskeltava, sillä kymmenen päivän täystauko opinnoista ei tulisi kuuloinkaan tässä vaiheessa, kun on kiireisin aika koko lukukaudesta. On merkillistä, miten kaikki deadlinet ja tentit pukkaavat kasaantua juuri marraskuulle. Siinä mielessä lomamatkani osui siis pahimpaan mahdollisimpaan saumaan!

Onneksi meillä kasvatustieteissä akateeminen vapaus toteutuu melko hyvin, sillä opiskelu onnistuu myös näin etänä. Meillä on siis vain harvoilla kursseilla 100% läsnäolovelvollisuus (tällä hetkellä kursseistani lähes täysaikainen läsnäolopakko on vain englannin ja puheviestinnän kursseilla, mutta sain sumplittua poissaoloni tekemällä korvaavia tehtäviä). Minulla onkin täällä lomalla kurssikirjat ja tietokone mukana, joten koitan parhaani mukaan pysyä perässä opiskeluissa. Toisaalta olen saanut tästä maiseman vaihdoksesta mukavaa uutta puhtia lukemiseen: uima-altaan reunalla aurinkotuolissa mielenkiintoinen erityispedagogiikan kirja tuntuu entistä mielenkiintoisemmalta!

Syksyn aikana minulla on ollut tähän mennessä vain yksi tentti, joka oli Johdatus kasvatustieteisiin. Se meni yllättävän hyvin, joten nyt olo on luottavainen valmistautuessa loppuvuoden tentteihin. Koitankin parhaani mukaan lukea kurssikirjani läpi loman aikana, sillä matkan jälkeen minulla on vielä kolme tenttiä: kehityspsykologia, erityispedagogiikan perusteet sekä kognitiivinen psykologia (luen siis psykologiaa sivuaineena).

Opiskelijaelämässäni tapahtui myös suuria juuri ennen lomaa, sillä HAALARIMME SAAPUIVAT!! Voi sitä riemua kun marraskuisena maanantai-aamuna saimme pukea päällemme upouudet kirkkaanpunaiset Katkon haalarit. Olin myös itse haalaritiimissä hoitamassa asiaa, joten kauanodotettujen haalarien saapuminen tuntui erittäin hyvältä. Päivää haalarien saapumisen jälkeen saimme myös ennakkoon tilatut Katkon college-paidat, joten koko viikko oli pelkkää juhlaa. Järjestimme myös haalarien ompelutalkoot pienellä porukalla, ja kävimme ulkoiluttamassa haalareitamme Turun yöelämässä, jota ennen tuutorit antoivat meille haalarikasteen.

Loppuvuonna on vielä edessä (tenttien ja palautuksien lisäksi) kaksi opiskelijatapahtumaa, joita odotan kovasti: Glöggrundan sekä ainejärjestömme omat pikkujoulut. Glöggrundanille jonotimme lippuja pakkasessa Turun Tuomiokirkkotorilla kolme tuntia, sillä kyseessä ovat todella suositutut approt (=kierretään baareja ja saadaan leimapassiin leimoja baareista, lopuksi isot jatkot). Ne ovat elämäni ensimmäiset approt, joten siksi odotan niitä kuin kuuta nousevaa.

Ainejärjestömme Katkon pikkujoulut puolestaan järjestävät fuksit (eli me ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat!) Olemme valinneet pikkujouluihin hauskan teeman ja suunnitelleet kovalla vaivalla paljon kaikkea ohjelmaa, joten on mahtavaa sekä myös opettavaista olla toteuttamassa näitä pikkujouluja!

Ihanaa joulun odotusta kaikille ja tsemppiä loppuvuoden rutistuksiin!

-Katri

Katri H

Olen Katri, neljännen vuoden erityispedagogiikan opiskelija Turun yliopistosta. Opiskelujen ohessa toimin lasten kerho-ohjaajana sekä harrastan partiota ja liikuntaa. Toivon, että saat kirjoituksistani inspiraatiota, vinkkejä tai ainakin hyvää mieltä!